perjantai 13. heinäkuuta 2018

School's out!

Vaihtovuoteni on tullut nyt siihen pisteeseen, että opiskelut on suoritettu ja siten yksi merkittävä vaihe on ohi! Nyt reissaillaan Malickin kanssa ennen mun elokuussa alkavaa harjoittelua ja Malickin Suomeen paluuta. Vaikka olenkin jo ollut muutaman viikon lomamoodissa, ajattelin nyt vielä muistella mitä täällä tulikaan opiskeltua ennen reissufiilistelyihin siirtymistä.

Vaikka virallista todistusta en ole vielä saanut, voi kokeista, esitelmistä ja raporteista saatujen palautteiden ja arvosanojen perusteella sanoa, että kurssit on saatu kunnialla läpi. Fiilis on ihan huippu, ja iso syy siihen on portugalin kielen kehittyminen. Vaikka tiesin katuportugalini olevan jo Mosambikissa asumisen jälkeen riittävä arjessa pärjäämiseen, ovat sanasto ja syvempi ymmärtäminen kehittyneet täällä valtavasti.

Kursseja otin siis yhteensä neljä, joista yksi oli portugalin kurssi ulkomaalaisille. Aikataulujen vuoksi jouduin edistyneiden ryhmään, sen ollessa ainoa joka ei mennyt pahasti päällekkäin muiden kurssien kanssa. Edistyneellä tasolla en todellakaan kokenut olevani, ja opettajakin mietti keskitason sopivan mulle paremmin. Sanastoni on jo aika vahva, mutta kielioppia en ole ikinä saanut oikein hiottua siksi, etten ole sitä koskaan kunnolla opiskellut. 

Tämä ei kuitenkaan portugalin kurssilla haitannut, koska pian huomasin että valtaosa tunneista kului opettajan höpinään milloin mistäkin aiheesta. Opettajan suosikkiaihe oli politiikka, melko kovilla ja oikeistolaisilla arvoilla höystettynä. Usein osasin vain naureskella tälle, mutta välillä piti vertausavautua kurssikavereiden kanssa tuntien jälkeen. Mielestäni vähän kyseenalaista tuollainen propaganda ulkomaalaisille, jotka yleensä tulevat maahan melko tietämättöminä paikallisesta yhteiskunnasta ja politiikasta. Mutta eipä se niin vakavaa ole, koska kurssi oli kuitenkin rento ja pääsin ainakin kuulemaan vähän toisenlaisia näkemyksiä kuin mitä yleensä täällä omassa lähipiirissä kuulee. Parhaimmillaan ne opettavat ja auttavat myös ymmärtämään yhteiskuntaa paremmin.

Muut kurssini olivat sosiaalityön kursseja, ja niiden aiheina olivat rasismi, huumepolitiikka sekä lapsiin ja nuoriin kohdistuva politiikka. Valitsin nämä kurssit kiinnostavien aiheiden vuoksi, ja ajattelin niiden auttavan ymmärtämään tätä yhteiskuntaa syvemmin, ja lisäksi antamaan hyviä valmiuksia harjoitteluani varten. Uskon, että kadulla ja faveloissa asuvien lasten ja nuorten kanssa työskennellessä kaikki nämä teemat tulevat olemaan hyödyksi ja tuovat syvempää ymmärrystä työhön. Näin on ainakin tuntunut jo nyt, kun olen tehnyt vapaaehtoistyötä järjestössä opintojen ohella. 

Kaikki kurssit olivat sisällöiltään älyttömän mielenkiintoisia. Kurssi lapsista ja nuorista tosin oli melko laaja, poliittinen ja lasten oikeuksiin keskittyvä, vaikka itse olisin toivonut enemmän konkretiaa ja ymmärrystä erilaisista sosiaalityön alueista ja erityishaasteista aiheeseen liittyen. Lain tankkaamisen lisäksi kävimme onneksi läpi erilaisia brasilialaisen yhteiskunnan haasteita lasten oikeuksien toteutumiselle, kuten lasten ja nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsityövoima, lapsiavioliitot sekä lähisuhdeväkivalta. 

Yksi valitettava aihe nousi myös toistuvasti esiin kaikilla kursseilla: nuorten, tummaihoisten ja yleensä faveloissa asuvien tai sieltä kotoisin olevien miesten väkivalta- ja murhatilastot. Usein tähän ilmiöön linkittyvät myös huumeet, kyllä, mutta usein kyseessä on myös väkivalta ja ennakkoluulot poliisien taholta. Monissa keskusteluissa ja yliopistolla on noussut esiin brasilialaisen yhteiskunnan tekopyhyys. Tällä tarkoitetaan sitä, että ulospäin maasta viedään usein kuvaa ainutaatuisesti monimuotoisena ja etnisesti rikkaana maana, jossa erilaiset perinteet ja kulttuurit loistavat iloisesti yhdessä. Todellisuudessa rasismi on syvällä arjessa, politiikassa, ja koko brasilialaisessa yhteiskunnassa. 

Vaikea tässä kohtaa tehdä mitään tämän syvääluotaavampaa tiivistelmää kurssien sisällöistä. Joka tapauksessa, olen itse tyytyväinen näihin valintoihin, ja sain mielestäni melko kattavan kuvauksen monista keskeisistä yhteiskunnan ongelmakohdista. Opiskelu itsessään oli myös loistavaa kielen oppimista, koska opintoihin sisältyi paljon artikkelien lukemista, ja luennot olivat aina neljä tuntia putkeen portugalin kielellä. 

Vaikka täällä tuntuu olevan Suomesta poiketen suurempi hierarkia proffien ja opiskelijoiden välillä, ja opiskelu on huomattavasti enemmän professori=auktoriteetti, oppilas=kuuntelee ja imee tietoa -tyylillä, olivat kaikki professorit todella mukavia ja ymmärtäväisiä. Osa tosin tykkäsi kiusata hieman pihalla olevaa gringaa luentosalissa, ja pyysivät välillä pohtimaan spontaanisti mm. feminismin/ lastensuojelun lainsäädännön/ maahanmuuton eroja Suomessa ja Brasiliassa.

Ja jos joku ihmettelee niin kyllä, sosiaalityön opinnot (ja itse työ) ovat aina joskus melko maailmantuskaa tuottavia. Mutta sen arvoista! (Välillä tosin kuuntelen täällä kateellisena kavereideni Giovannan ja Viníciuksen tarinoita niiden turismiopinnoista, kun yhden kurssin aiheena on sushin kokkaus ja toisella lähtevät kiertelemään läheisiä rantoja. :D)

   

Olen siis tehnyt vapaaehtoistyötä tulevassa harkkapaikassani Grupo ruas e pracas -järjestössä opiskelujen ohella. Mulla on ollut tavoitteena kirjoittaa järjestön toiminnasta omana postauksenaan tarkemmin. Jätän tämän kuitenkin myöhemmäksi, koska haluan kirjoittaa siten, että voimme käydä tekstin läpi ajan kanssa myös järjestön työntekijöiden kanssa. Heillä on oikeutetusti lupa tietää, millaista kuvaa heidän toiminnastaan välitän eteenpäin. 

Nämä kuvat ovat kuitenkin lapsiin ja nuoriin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön vastaisesta mielenosoituksesta, johon osallistuin järjestön lasten, nuorten ja työntekijöiden kanssa. Paikalla oli myös paljon sosiaalityön opiskelijoita yliopistolta. Tapahtuma järjestetään joka vuosi, ja paikalla oli valtava määrä porukkaa ja mikä hienointa, paljon lapsia ja nuoria!

Mielestäni ihailtavaa brasilialaisessa vaikuttamisessa on jalkautuva aktivismi, mielenosoitukset ja protestit, jotka tehdään vakavista aiheista huolimatta houkutteleviksi ja hauskoiksi tapahtumiksi. Protesteja täällä on viikoittain, ja usein niitä voi olla jopa vaikea erottaa muista vapaa-ajan kulkueista tanssinsa ja musiikkinsa vuoksi. 









Ex-presidentti Lula vapaaksi -mielenosoitus


Vasemmistopuolueen presidenttiehdokas Boulos yliopistolla puhumassa. Lulan joutuessa vankilaan moni vasemmalle kallistuva brasilialainen odottaa ahdistuneena tulevia presidentinvaaleja. Yhtä suosittua, potentiaalista ehdokasta ei tunnu löytyvän, ja äärioikeistolainen Bolsonaro on Lulan vangitsemisen jälkeen ollut kärjessä gallupeissa. Boulos tuntuu olevan hyvä toinen vaihtoehto monelle Lulan kannattajalle, mutta hänellä tuskin on riittävästi tunnettavuutta koko maan presidentiksi.






Ollaan päästy kokemaan täällä myös futishuumaa! Ei varmaan tule yllätyksenä, että MM-kisat ovat täällä ihan valtava spektaakkeli. Meillä peruttiin luennot Brasilian pelien ajaksi, ja monet skippaavat suosiolla töihin menon katsoakseen pelejä. Prioriteetit.

Nää kuvat on Recifestä, mutta myöhemmin reissussa päästiin katsoon pelejä hauskasti eri paikoissa, rantapaikoista pikkukyliin. Paikasta riippuen futishuuma oli kaikkialla, ja Neymarin kaatuiluille nauraminen oli aina hyvä icebreaker. 

Väliin pieni futistrivia (joka hädin tuskin edes liittyy futikseen): Riossa on baari, joka tarjosi kuulemma talon piikkiin shotit jokaisesta Neymarin kaatumisesta. Onkohan paikka vielä pystyssä vai mennyt konkurssiin. :D




Ennen mun ja Malickin reissuun lähtöä päätettiin vielä viettää spontaani peli-ilta ja kutsua kavereita kylään. Opetettiin brasseille Aliaksen salat piirtämällä itse ruutupaperille pelilauta ja hakemalla netistä sanageneraattori. Hyvin toimi niinkin, ja peli sujui yhtä hyvin kuin Suomessa (pelin tuoma adrenaliini ja tappelut tosin oli brasilialaisella temperamentilla höystettynä vähän räiskyvämpiä).


Käytiin myös tanssimassa. Brassifunk on kunnon reisitreeniä, mutta tässä baarissa oli onneks kylpyamme lepäilyä varten!

Rantahengailua Recifessä

Sit lähdettiin Malickin kanssa reissuun! 


Vietettiin vajaa kolme viikkoa rantahypellen pohjois-Brasiliassa. Ensimmäinen kohde oli mulle jo tuttu Pipa-ranta, jossa käytiin Leenan kanssa muutama kuukausi aiemmin. Silloin kuitenkin satoi joka päivä, joten vaadin uusintamahdollisuutta. Päästessämme Pipaan satoi kuitenkin kaatamalla ja näky näytti lannistavan tutulta. Meidän oli ollut tarkoitus mennä telttailemaan Camping do Amor -leirintäalueelle, josta olimme kuulleet paljon hyvää. Juoksimme kuitenkin sateen läpi leirintäalueen lähellä olevaan hostelliin, ja pelkureina bookkasimme ensimmäiseksi yöksi paikat hostellista.  Seuraavana päivänä kuitenkin aurinko paistoi, ja pääsimme aloittamaan telttailun. Onneksemme ilmat olivat muuten todella hyvät koko reissun ajan!







Leirintäalueelta on upea näkymä alas rantaan ja merelle. Kalliolla oli myös loistava paikka katsoa tähtiä öisin. Sen enempää ajattelematta heitimme telttamme suoraan kielekkeen reunalle, koska halusimme hienon merinäköalan. 

Reissusäätöä 1: Emme kuitenkaan miettineet tarkemmin, että a) telttamme on käytetty ja vetelee viimeisiään ja b) korkealla, jyrkänteen reunalla tuuli on tosi voimakas! Kun oltiin telttakeppiemme katkeilun, lainapalojen etsimisen, erilaisilla kepeillä, ja nauhoilla virittelyn jälkeen saatu telttamme vihdoin pystyyn, emme jaksaneet enää alkaa siirtämään sitä, vaikka joka yö tuntui että koko viritelmä romahtaa päällemme. 

Tätä telttarumbaa oli koko reissun ajan, ja joka kerta rukoiltiin universumia pitämään sen vielä yhden yön pystyssä. Hyvin palveli kuitenkin loppuun asti haha.



Reissuun lähtiessä meidän ainoa tavoite Pipan lisäksi oli päästä kaukana pohjoisessa sijaitsevaan Lencois maranheses -kansallispuistoon, ja katsoa sitten matkan varrella reitti ja mahdolliset muut paikat. Pipassa huomattiin kartalta, että Jericoacoara-niminen rantapaikka on matkan varrella. Muistin kuulleeni paikasta jostain, ja hauskan nimensä puolesta se jäi mieleeni. Päätettiin siis tehdä välistoppi Jericoacoarassa. Leirintäalueemme host Mumú oli reissannut alueella paljonkin, ja hän piirsi meille ihanan kotikutoisen kartan, jolla suunnistamme Jerissä. Matkaahan kohteiden välillä oli noin 1000 kilometriä, ja se teki tästä kartasta entistä suloisemman.

Aiemmin kun niin ylpeilin kehittyneellä portugalin kielelläni, niin täytyy korostaa että edelleen mulle tulee ihan superomituisia kielimuurikämmejä. Välillä saan vääntää ja viittoa vaikka kuinka, että saan ostettua esimerkiksi vettä tai omenan, koska suomirallini ei edelleenkään tunnu kaikille iskevän.

Recifessä ollaan Malickin kanssa rakastuttu paikalliseen "sushiin" temakiin, joka on jonkinlainen lämmin sushin ja wrapin jumalainen sekoitus. Recifessä meillä on jo hyvin palvelevat luottopaikat, mutta reissatessa tietenkään ei. Aiemmin Porto de Galinhasissa saadessani vääränlaisen, kylmän temakin kielimuuriongelmien takia ja vähän tirauttaessani kyyneltä asian takia (tiedän, valtavat ongelmat) Malick nauroi kuollakseen. 

Reissusäätöä 2: Tästä ei kuitenkaan opittu, vaan Pipassa Malick halusi välttämättä kuumaa temakia, vaikka löytämämme sushipaikka ei ollutkaan ihan varma millaisesta oli kyse. Selitin, viitoin, ja näytin kuvia, ja tarjoilija vannoi että kyllä heiltä tuollaisen teko luonnistuu. Lopulta Malick sai eteensä raa'an lohimöykyn, joka oli kaukana toiveesta, ja söi sen lannistuneena. Tuloksena oli puolitoistaviikkoa kestävä vatsatauti. 

Reissusäätöä 3: Malickin ripuloidessa 9 tunnin bussimatkan ajan välistoppi Fortalezaan, sain itse flunssan bussin jääkaappi-ilmastoinnista, joka tuntuu olevan joku brassien tavaramerkki. Tämä flunssa jatkui pari viikkoa. Lisäksi jouduttiin Fortalezassa myös tekemään visiitti sairaalaan, koska mun kroppa tuntuu aina reissuun lähtiessä heittävän volttia ja puskevan milloin mitkäkin pikkutaudit päälle (tässä vaiheessa reissua oli kestänyt huimat neljä päivää).

Tsekkasin netistä vakuutukseni kattamat sairaalat, ja paineltiin ensimmäiseen joka listassa oli. Päästyäni vihdoin alkutarkastukseen sairaalasta ilmoitettiin, että he eivät hoida turisteja eikä heillä ole vakuutusyhtiöni kanssa sopimusta. Vedin pienet itkupotkuraivarit Malickille, soittelin pitkin poikin ja lopulta sain haluamani antibiootit toisen sairaalan lääkäriltä, joka kaiken lisäksi osasi joitain sanoja suomea! Lopulta kaikki hyvin ja matka jatkui, ja vakavammilta sairasteluilta onneksi vältyttiin.



Lopulta pääsimme Jericoacoaraan, josta tiesin oikeastaan vain nämä vedessä olevat riippumatot. Ja riippumattojahan tästä paratiisista löytyi! Muutenkin paikka oli tosi rento ja viihtyisä. Jericoacoaran kylä on hiekkadyynien suojassa, ja sinne pääsee ainoastaan nelivetoautolla. Matka läheisestä kaupungista kestää noin tunnin. Vaikka Jeri on kasvava kohde turistien keskuudessa, tuo tämä eristäytyneisyys tietyn rennon fiiliksen paikkaan. Viihdyttiin Jerissä lopulta viikko. Pääosin majailtiin Solar da Malhada -leirintäalueella, ja oltiin paikkaan todella tyytyväisiä.













Jerissä pääsin myös toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni rannalla ratsastamisesta!


Loppuun vielä kissakevennykset (nää katit on ihan mahdottomia...)

Ninan lempparipaikka

Elviran lempparipaikka


Yksi päivä Nathályalla oli huono fiilis, ja vietettiin pari tuntia jutellen kaikesta ja halien sen huoneessa. Kun tulin lopulta omaan huoneeseeni huomasin, että kissat makoili sängyllä ihan samassa asennossa kun me oltiin oltu. <3

Seuraavassa postauksessa vielä tarinaa loppureissusta, meidän "pääkohteesta" Lencois Maranhesesista sekä tietenkin lisää reissusäätöä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti