Mihin oon oikein ryhtymässä?

Jaiks. Alle kaksi viikkoa, ja tää tyttö istuu lentokoneessa matkalla Mosambikiin, maahan, josta en tiennyt yhtään mitään vielä muutama kuukausi sitten. Miten tähän tilanteeseen on sit päädytty? Ensinnäkin mulla on aina ollut iso nälkä lähteä maailmalle. Sitä sain tyydytettyä lukion jälkeisellä välivuodella Australiassa, mutta nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Tiesin, että kun pääsen opiskeleen, lähden vaihtoon ja haluan tutustua aivan erilaiseen kulttuuriin. Mielessä pyörivät milloin Intia, Afrikka ja Etelä-Amerikkakin. Aloitin syksyllä toisen vuoteni sosiaalityön opintoja Tampereen yliopistossa. Ajatus vaihdosta kolmantena vuonna pyöri jossain taka-alalla, mutta en ollut asiaan perehtynyt vielä sen tarkemmin. Viime syksynä mut kuitenkin suostuteltiin hakemaan Afrikan vaihtoon ja aika spontaani päätös tuli tehtyä, kun into lähteä maailmalle oli jo kova.

Kohteena on kaksi vuotta sitten perustettu korkeakoulu ISEDEL (Instituto Superior de Estudos de Desenvolvimento Local), joka sijaitsee keskellä köyhää maaseutua Maluanassa, noin 60 kilsan päässä pääkaupunki Maputosta. Mulle on kerrottu, että opetus on tosi käytännönläheistä ja perustuu paikallisten yhteisöjen perinnetiedon ja käytäntöjen kehittämiseen. Koulun ideologia on selkeä: luoda tietoa alhaalta ylöspäin paikallisilta itseltään. Nyt aloitetaan myös sosiaalityön kurssi, ja mun mielestä on uskomattoman mielenkiintoista päästä näkemään miten sosiaalityötä on mahdollista tehdä aivan erilaisessa ympäristössä, mutta samojen arvojen pohjalta kuin Suomessakin. 

Kun mulle ekaa kertaa markkinoitiin tätä mahdollisuutta, olin ihan myyty ja heti hyppäämässä koneeseen, mutta aika pian tipahdin pilvilinnoista: Mosambikissa puhutaan portugalia, ja kaikki opetus koulussa on portugalin kielellä. Mutta ihan sama, ajattelin, kyllähän joka paikassa puhutaan myös englantia. ”Ei Mosambikissa, tosi pieni osa paikallisista puhuu muuta kuin omaa kieltään” mulle sanottiin. No mutta onhan siellä pakko olla muita vaihtareita, joista saa vertaistukea. ”Tuskimpa, koulu on niin pieni ja vasta perustettu”. O-ou. Kylmä hiki valui selkää pitkin, ja jahkailin pitkään Mosambikin ja kahden muun vaihtoehdon eli Tansanian ja Etelä-Afrikan välillä. Tansaniassa ja Etelä-Afrikassa olis kuitenkin ollut isot yliopistot, joissa olisi ollut myös englanninkielisiä kursseja, muita vaihtareita ja olisin päässyt kuulemaan siellä vaihdossa olleiden kokemuksista jo etukäteen. ISEDEL:in ainutlaatuisuus vei kuitenkin voiton, koska siellä saisin opiskella käytännönläheisesti ja tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Toki missä tahansa paikallisiin pystyisi tutustumaan, sillä omasta asenteestahan se on kiinni, mutta nyt mulla ei ainakaan oo edes mahdollisuutta jumiutua vaihtarikuplaan. Voi olla, että tuun kyseenalaistaan päätökseni vielä moneen kertaan kun nykyiset mielikuvat paikasta osoittautuu ihan erilaisiksi ja kun kielimuuri romahtaa ryminällä päälle, mutta eiköhän se oo ihan luonnollista. Nyt olo on ainakin valtavan innokas ja odottava!

 Tässä osa sotavarustuksesta

Vielä vähän vastauksia peruskysymyksiin:

Missä tuun asumaan: Voi, kumpa tietäisin!

Onko siellä juoksevaa vettä? Sähköä? Savimajoja?: Sama vastaus kuin edellä.

Miten ajattelin kommunikoida ilman yhteistä kieltä: Mulla on ilmeisesti mahdollista mennä alussa jonkinnäköiselle portugalin kurssille, joten jos se toteutuu niin helpottais aika hurjasti! Muuten body languagee, itselleen nauramisen kykyä ja pitkää pinnaa.

Miten uskallan: Innostus voittaa pelon. Lisäks ajattelen, että maitojunat tulee aina takaisin jos siltä tuntuu. Lähtemistä ei periaatteessa voi katua, mutta lähtemättä jättämistä voi.

  Oon nyt näiden muutaman kuukauden yrittänyt tankata portugalia, mutta ei ihan alkuperänen tunti päivässä-tavoite onnistunut. Reissussa erityisen kätevä tulee varmasti oleen sanakirjan lisäks toi point it-vihko, josta voin vaan hölmönä osotella kuvia.

Blogi on nyt korkattu jee! Tässä samalla sain aiheutettua itelleni lisää kylmiä väreitä kun tajusin taas paremmin että tässä taidetaan oikeesti olla lähdössä.  Nyt on varmaan hyvä kuitenkin mainita, etten tuu yhtään tietään kuinka hyvät mahdollisuudet mulla on päästä nettiin kun pääsen perille enkä pysty lupaan ainakaan vielä kauheen tasaista kirjoitteluväliä. Ei siis huolta vaikka musta ei koko ajan mitään kuuluiskaan, sille on (toivottavasti) hyvä selitys!

Ps. Ai että kun väkersin kauan hienoo kuvakollaasia tohon otsikon taakse, mutta se ei millään suostunu asettumaan niin luovutin. Voi olla ettei oo viimeinen kerta kun heittäydyn avuttomaks tän blogin kanssa haha.