Eriarvoisuudesta, rikollisuudesta ja korruptiosta

Nyt hypätään syvempiin vesiin. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa pohdiskelevamman tekstin siitä, mitä olen oppinut tähän asti erilaisista ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä Brasiliassa. Ongelma on ollut siinä, että näiden asioiden pohdiskelu kirjallisesti vaatii aina omanlaisensa mindsetin. Opiskelujen, päivittäisen portugalipöhinän ja sosialisoinnin lisäksi en omalla ajallani yleensä jaksa muuta kuin käpertyä ameebana Netflixin ääreen ja pistää O.C:n (no shame) pyörimään. Toinen syy tämän postauksen välttelemiseen on se, etten koe vielä tietäväni tästä yhteiskunnasta ripaustakaan jäävuoren huipusta. Mutta toisaalta, tietoa tulee koko ajan lisää, ja näiden kuukausien aikana on jo tullut opittua todella paljon. Pitäkää kuitenkin mediakriittisyys matkassa ja muistakaa, että nämä huomiot tulevat monin tavoin etuoikeutetulta suomalaiselta, joka elää tässä maassa vain vierailevana tähtenä.

Karua sanoa, mutta ei tämä maa ja yhteiskunta kaikkine ongelmineen ja sotkuineen ainakaan saa tylsistymään. Aina riittää kysyttävää ja ihmeteltävää. En osaa edes laskea, montako mielenosoitusta täällä on jo nyt ollut. Useimmiten mielenosoitukset liittyvät politiikkaan, mutta toisinaan myös ihmisoikeuskysymyksiin ja epätasa-arvoon. Monet brasilialaiset rakastavat kotimaataan, mutta pääosin ihmiset haluaisivat muuttaa politiikkaan, eriarvoisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Nyt seuraa meikäläisen sekalaista pohdintaa siitä, mitä täällä tapahtuu karnevaalien, jalkapallon ja rantojen kulisseissa.

Eriarvoisuus

Olen jo Suomessa pyöritellyt ajatusta erilaisista sosiaalisista kuplista, joissa me jokainen elämme. Tiedättehän - tietynlainen, usein enemmän tai vähemmän samalla tavalla ajatteleva kaveripiiri, tietyt paikat joissa vietät vapaa-aikaasi, suhteellisen samanlaiset keskustelunaiheet. Toki näitä kuplia tulee välillä rikottua esimerkiksi töissä, baaritiskillä tai jossain yllättäväsä arjen tilanteessa. Välillä tekee ehkä mieli ravistella omaa ajatusmaailmaa ja hakeutua tietoisesti keskustelemaan ihmisen kanssa, joka tulee hyvin erilaisesta taustasta kuin sinä. Suomessa elämme verrattain hyvin vapaassa yhteiskunnassa, eikä meillä ole uskonnollisia tai erityisempiä rakenteellisia rajoituksia sille, keiden kanssa voimme viettää aikaa. Useimmiten sitä tulee kuitenkin pysyttyä mukavuusalueella ja oman kuplansa sisällä.

Valtavat tuloerot ja eriarvoisuus Brasiliassa eivät varmaan tule kenellekään yllätyksenä. Täällä siis myös kuplia on enemmän, ja ne ovat suljetumpia. Monet talot ja asuinalueet ovat konkreettisesti eristetty muurein, piikkiaidoin ja ovimiehin. Monet parempituloiset eivät suostu edes kulkemaan busseilla, koska pitävät niitä vaarallisina ja/tai, ymmärrettävästi, julkinen liikenne on heidän mielestään surkeaa. Rikkaammat muksut laitetaan yksityiskouluun, jossa heille muodostuu pitkälti kaltaisensa kaveripiiri jo nuoresta iästä asti.

Aivan näiden naapurustojen vieressä saattaa sijaita favela (portugalin kielessä käytän paikallisten tavoin mieluummin sanaa yhteisö, mutta suomeksi favela on ehkä tässä yhteydessä kuvaavampi). Faveloiden asukkaiden ylisukupolvinen köyhyys on vahvaa, ja käytännössä kaikissa faveloissa huumeet ja rikollisuus ovat monin tavoin läsnä. Lapset käyvät julkista koulua, jossa taso on huomattavasti huonompi kuin yksityisissä. Jos siis käyvät koulua. Köyhyys ja tuloerot iskevät silmille päivittäin. Joka päivä näen kodittomia (ainakin oletettavasti), ja ihmiset pyytävät usein rahaa tai muuta apua. Yleensä saatan antaa ruokaa jos on matkassa, tai saatan ostaa sitä, jos tiedän ohittavani matkalla kerjääjiä. Välillä ei auta kuin katsoa ihmistä silmiin, hymyillä pahoittelevasti ja hyväksyä se tosiasia, ettei kaikkia pysty auttamaan. Nämä ovat varmasti aiheita, joiden kanssa moni kehittyvissä maissa matkustanut on kipuillut.

Rasismi määrittää vahvasti näitä kahta maailmaa. Kaikissa Brasilian suurkaupungeissa on olemassa karkeasti sanottuna tietyt alueet valkoihoisille, ja sosiaaliset ghetot (paikallisten nimike) tummaihoisille. Luonnollisesti jaottelu on joustava, mutta erottelu on selkeästi havaittavissa. Brasilia oli viimeinen ns. länsimaa, jossa orjuus lopetettiin vasta vuonna 1888. Vain reilu 100 vuotta sitten! Miettikää, kuinka vähän sukupolvia tuolle ajanjaksolle mahtuu. Ei siis ihme, että köyhyys on vahvasti myös ihonväriin liittyvää.

Brasilian väestöstä 54 prosenttia on tummaihoisia. Heitä ei kuitenkaan ole esillä paikallisissa telenoveloissa tai elokuvissa. Tavarataloissa vartijat alkavat usein seurata tummaihoisia. Heidän ohittaessaan toisen jalankulkijan kadulla, tämä saattaa tarrata laukkuunsa tavallista tiukemmin mahdollisen ryöstön varalta. 60 000 brasilialaista kuolee vuosittain väkivaltaisuuksissa. Valtaosa kuolleista on faveloiden ja köyhempien asuinalueiden nuoria, tummaihoisia miehiä, jotka ovat turvautuneet pikkurikollisuuteen. He ovat useimmiten väkivallan kohteena. Tummaihoisten määrä vankiloissa on myös huomattava. 

Rasismiin ja eriarvoisuuteen on pyritty kuitenkin puuttumaan. Merkittävä konkreettinen teko on mielestäni yliopiston pääsykokeiden helpotukset tummaihoisille tietyillä oppialoilla. Nämä helpotukset ovat siis ikään kuin lisäpisteitä. Niitä saavat myös julkisten koulujen oppilaat, sillä julkisten koulujen opetuksen taso ei ole yhtä laadukasta kuin yksityiskoulujen, joihin köyhemmällä väestöllä ei luonnollisesti ole varaa. Ihonvärin, eli sen luokitteleeko itsensä tummaihoiseksi ja siten myös sorretussa asemassa olevaksi, saa jokainen luokitella itse. Brasilian monimuotoisuuden vuoksi ihonvärejä on kaikissa mahdollisissa sävyissä, joten tämä itseluokittelun sääntö on välttämätön. Olen keskustellut näistä helpotuspaikoista eri ihmisten kanssa, ja valtaosa omasta kaveripiiristäni pitää asiaa hyvänä. Ideaalitilanne toki olisi, ettei helpotuksia tarvittaisi. Olennaista on kuitenkin se, että niin kauan kuin eriarvoisuus loistaa näin räikeästi, on eri alueilta, sosiaaliluokista ja taustoista tulevien nuorten pääsy korkeakoulutukseen todella tärkeää. Iso osa proffista ja opiskelijoista ovat nimittäin pitkään olleet valkoisia, koska tummaihoisilla ei ole käytännössä ollut mahdollisuuksia päästä yliopistoon. Näin myös akateeminen keskustelu rasismista ja eriarvoisuudesta on ollut pääosin valkoisten aluetta ja siten jännittynyttä. Nyt tilanne on toivottavasti muuttumassa. Ainakin omilla luennoillani hyvin monipuolisesti opiskelijoita erilaisista taustoista, ja osa on kertonut niistä hyvin avoimesti.

Toivon, että koulutuksen aito mahdollistaminen monipuolisemmin eri sosiaaliluokista tuleville vaikuttaisi kehityksen jakautumiseen tasaisemmin. Tämä voisi myös olla osaltaan murtamassa tämän yhteiskunnan kuplia, ja siten edesauttaa solidaarisuutta ihmisten välillä. Moni nimittäin tuntuu täällä elävän omassa etuoikeutetussa kuplassaan lähinnä siksi, ettei ole ikinä edes keskustellut kenenkään kanssa, jonka paikka yhteiskunnassa on monin tavoin haastavampi. Yliopisto tuntuukin olevan monille se paikka, jossa ensimmäistä kertaa tapaa ihmisiä, jotka tulevat hyvin erilaisista taustoista. Näin toki on Suomessakin, mutta voin vaan kuvitella, kuinka silmiä avaavaa monelle brasilialaiselle on kuulla esimerkiksi viereisessä naapurustossa sijaitsevasta täysin toisenlaisesta todellisuudesta, josta he eivät ole ikinä olleet kunnolla tietoisia.

Maaliskuussa maa koki suru-uutisen, kun ihmisoikeusaktivisti ja Rio de Janeiron paikallispoliitikko Marielle Franco murhattiin. Marielle oli tunnettu hahmo taistellessaan seksuaalivähemmistöjen, naisten ja faveloiden asukkaiden ihmisoikeuksien sekä paikallisen ”black lives matter” -kampanjoinnin puolesta. Hän kritisoi myös vahvasti poliisin toimintaa, erityisesti rajuja aseellisia hyökkäyksiä faveloihin. Brasilian huumepolitiikka on tiukka, ja poliisilla on omat erikoisjoukkonsa huumeidenvastaista sotaa varten. Tämä sota vaikuttaa faveloissa asuvien paikallisten elämään, ja monet sivulliset saavat surmansa hyökkäyksissä. Mariellen kuolemasta puhutaan kuitenkin murhana. Tapahtuman jälkeen mielenosoituksia oli ympäri Brasiliaa, joissa vaadittiin murhatutkintaa. Mariellen kuolema on todella synkkä tapahtuma itsessään, mutta myös laajemmin sananvapauden ja demokratian näkökulmasta. Monet epäilevät syylliseksi nimittäin poliisia ja/tai Mariellea vastustavia poliitikkoja. Marielle kuului seksuaalivähemmistöön, oli tummaihoinen, ja taisteli monien aatteiden puolesta, jotka perinteisesti eivät ole saaneet tilaa maan politiikassa. 

"Marielle on läsnä"

Tästä päästään aasinsillalla siirtymään seuraavaan aiheeseen…

Poliittinen tilanne

Politiikka on aihe, joka on läsnä jokapäiväisissä keskusteluissa. Kokonaistilanteesta tuntuu kuitenkin olevan mahdoton saada selkoa, varsinkin ulkomaalaisena. Jokaisella on oma totuutensa tilanteesta, ja kansa tuntuu olevan jakautunut vahvasti kahtia. Olen jo aiemmin blogissa sivunnut työväenpuolueen edustajan, monien rakastaman ex-presidentti Lulan korruptiosyytteitä, ja mielenosoituksia joita täällä on ollut puolesta ja vastaan. Tilanne eteni viime viikolla siihen pisteeseen, että Lula tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen. Protesteja oli joka paikassa, kaduilta kuului huutoja ja koko maa tuntui pysähtyvän, kun Lula lopulta ilmoittautui vangittavaksi.

Jippijei, korruptiota vastaan taistellaan ja yksi ahne sika on saatu kärsimään ansaitsemaansa tuomiota. Vai onko? Tilanne ei todellakaan ole aivan niin yksinkertainen. Lulan taustajoukoissa on edelleen valtava määrä brasilialaisia, ja heihin kuuluu myös iso osa ystävistäni täällä (mikä varmasti on vaikuttanut omiin näkemyksiini tilanteesta).  Keskustelua käydään siitä, ovatko Lulan tuomitsemisen taustalla poliittiset syyt. Tuomion tullessa nyt Lula ei nimittäin pysty asettumaan ehdolle tänä vuonna järjestettäviin presidentinvaaleihin. Vastapuolen huolena nimittäin on aiheellisesti myös se, että Lula olisi voinut hyvin voittaa vaalit valtavan suosionsa vuoksi, korruptiosyytteistä huolimatta. 

Kysymyksiä on edelleen ilmassa siitä, onko Lulan korruptoituneisuutta ikinä todistettu täysin. Vaikka olisi, moni Lulan kannattaja näkee kaikki poliitikot enemmän tai vähemmän korruptoituneina, ja Lulan vastustajat tekopyhinä kohdistaessaan syytökset ainoastaan työväenpuolueen edustajiin. Lulan kollega, työväenpuolueen Dilma Rousseff nimittäin kaksi vuotta sitten irtisanottiin presidentin pestistään virkasyytteen vuoksi. Tämä virkasyyte tuli kuitenkin asiasta, joka joidenkin lähteiden mukaan on ollut yleinen käytäntö myös aikaisemmilla hallituksilla. Tuon sotkun yksityiskohtiin en ole kuitenkaan tarkemmin perehtynyt, sillä valitettavasti ajankohtaisessakin tilanteessa riittää tarpeeksi ihmeteltävää.

"Ulos vallankaappaajat"

 "Ulos Temer" (nykyinen presidentti)

 "Lula vapaaksi" 

"Lulan baari" haha

Korruptio on syvällä Brasilian poliittisessa koneistossa, ja kyynisesti ajateltuna on luultavasti mahdotonta päästä korkeimpiin poliittisiin asemiin asti ilman siihen sekaantumista. Sama pätee mielestäni myös moniin muihin vahvasti korruptoituneisiin maihin. Jotain omituista nykytilanteessa kuitenkin on. Ex-presidentti saa historiallisesti vankeustuomion korruptiosta. Sattumoisin syytettyjen paikalla olevat Lula ja Rousseff ovat myös samalla ensimmäiset vasemmistolaiset presidentit vuosikymmeniin, eikä heidän tilanteensa tällä hetkellä näytä hyvältä. Miksi juuri nyt, ja miksi vain he?

Valtaa pitää tällä hetkellä oikeistolainen Temer, jonka kannatus tuntuu olevan todella heikkoa. Monet brasilialaiset odottavat kauhulla presidentinvaaleja, koska hyviä ehdokkaita ei tunnu löytyvän. Nousussa on esimerkiksi populisti Bolsonaro, joka on saanut maineen paikallisena Trumpina. Sanomattakin on siis selvää, että monet ovat ahdistuneita poliittisesta tilanteesta. Lula on tuonut monelle toivoa, presidenttikausiensa aikana hän perusti monia menestyneitä sosiaalisia ohjelmia, köyhyydessä elävien osuus väheni merkittävästi ja Brasilian talous koheni. Tosin tuohon aikaan Lulalla oli myös tuuria hyvän taloudellisen tilanteen vuoksi, joka ei luonnollisesti ollut vain hänen ansiotaan.

Niin kaunis ja houkutteleva kuin tarina Lulasta kaatuneena marttyyrinä ja Robin Hoodina olisikin, en halua olla ihan niin naiivi. Uskon, että Lula on kierrellyt totuutta, tehnyt kyseenalaisia tekoja ja tehnyt osansa korruptoituneen koneiston ylläpitämiseksi. Hän ei ole pyhimys, mutta hän tuntuu tehneen paljon hyvää saadakseen tätä maata eteenpäin ja taistellakseen kykyjensä mukaan eriarvoisuutta vastaan enemmän, kuin kukaan muu vallanpitäjä Brasiliassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että korruptiota vastaan on taisteltava, ja on hienoa, jos Brasiliassa ollaan etsimässä keinoja puuttua siihen valtakunnallisella tasolla. Olen kuitenkin huolissani siitä, onko tämä korruptioon puuttuminen näennäistä ja puolueellista. Jos näin on, tilanne on todella huolestuttava Brasilian demokratian kannalta, joka on maassa vielä hakemassa muotoaan.

Osaltaan eriarvoisuutta vastaan ja paremman elämän mahdollistamisen puolesta on taistelemassa myös Grupo Ruas e Pracas -järjestö, jossa pääsin vihdoin aloittamaan vapaaehtoistyöntekijänä tällä viikolla. Ensi lukukauden ajan tulen työskentelemään järjestössä täysipäiväisenä harjoittelijana, mutta toistaiseksi olen toiminnassa mukana sen mukaan miten luentojen ohella pääsen. Ensimmäisen päivän perusteella positiivinen mielikuva järjestöstä on ainakin pysynyt. Työtä tehdään katulasten ja -nuorten kanssa, mutta yhtä lailla ennataehkäisevästi lähialueen faveloissa asuvien ja sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa. Tavoitteina on mm. tarjota nuorille erilaisia työpajoja, harrastustoimintaa ja vaihtoehtoja vapaa-ajalle, sillä rikollisuuteen ja huumeisiin ajautuminen on hyvin tavallinen tie faveloiden nuorille. Katulasten ja -nuorten kohdalla toimintamuodot ovat osin erilaisia heidän elämäntilanteensa erityisyyden vuoksi, mutta osa järjestön aktiviteeteista ovat avoimia kaikille lapsille ja nuorille taustasta riippumatta. Järjestö työskentelee myös haavoittuvassa asemassa olevien perheiden kanssa.

Lasten, nuorten ja kaupungin päättäjien kuukausittainen työpaja, jonka tarkoitus on tarjota sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja nuorille kanava tuoda ajatuksiaan ja näkökulmiaan päättäjien tietoon.

Loppuun vielä kevennyksenä kissakuva lievittämään tätä maailmantuskaa. Palataan myöhemmin  toivottavasti vähän kevyemmissä merkeissä!

Maaliskuun sillisalaatti

Hellurei!

Hengissä ollaan edelleen! Sain perinteitä kunnioittaen vanhempani tänne tekemään tupatarkastuksen, koska ei ole enää yllätys, että he seuraavat perässä mihin tahansa päin maailmaa menen. Kiva että seuraavat. <3 Maaliskuu kului siis vanhempieni seurassa, opiskellen, ja viikonloput erilaisissa reissuissa. Nyt kun meno on vihdoin rauhoittunut ja sain päivän vain itselleni meritähtiasennossa, jaksaa taas käydä blogin kimppuun.

Vaihtari-tuutorihengailua. Tää porukka on täynnä lämpimiä, avoimia ja energisiä ihmisiä. Aina löytyy joku, joka on suunnittelemassa illanviettoa, reissua tai muuta yhteistä tekemistä.

Perhedinneri - porukoiden piti tietenkin tavata Nathálya, joka on käytännössä mun brassisisko.

 Tärkeä väli-info meidän kissasta Elviirasta. Hänellä oli jokin aikaa sitten kiima (en tiedä kissoista mitään, mutta kai toi on oikee sana heh), ja kotona oli mahdotonta olla ilman, että Elviira olisi kiehnännyt vieressä. Raukka hinkutti itseään kaikkeen mikä eteen tuli.

Sit kohteena oli São Paulo! Meillä synkkas brasilialaisen Nancyn kanssa heti yliopiston orientaatioviikolla, ja ensimmäistä kertaa kun hengattiin yhdessä Nancy kutsui mut kanssaan Lollapalooza-festareille São Pauloon. Kuullessani esiintyjät ylipuhuminen ei ollut enää kovin vaikeeta. Oli myös mielenkiintoista päästä näkemään ainakin pintapuolisesti kaupunkia, joka on kulttuuriltaan ja 12 miljoonan asukkaansa kanssa hyvin erilainen Recifeen verrattuna. 

Ensimmäisenä yönä meitä majoitti Nancyn kaverin perhe, joka asui kauempana keskustassa eräässä yhteisössä. Perheessä asui saman katon alla brasilialaiseen tapaan Nancyn kaveri, hänen suloiset lapsensa ja vanhempansa. Brasilialaisittain oli myös tullut kommunikaatiokatkos siinä, majoittavatko he yhden vai kaksi vierasta, mutta innoissaan ottivat myös spontaanisti mut vastaan (ja mainostivat pitkin kylää Suomityttöä, joka on kyläilemässä haha).

 Ítalo, Augusto, Nancy

 Red hot chili peppers!

 The Killers!

Sitten takaisin Recifeen - tai tarkemmin Olindaan! Tultiin vanhempieni kanssa ihastelemaan tätä yhtä Recifen alueen kauneimmista kaupunginosista. Oli myös kiva päästä fiilistelemään Olindan tunnelmaa ilman karnevaalisekoilua, jolloin ei paljon maisemia tullut katsottua väkimäärän takia.

Jesus, is that you? Uskonto on täällä läsnä joka paikassa, vaikka ateismi, agnostismi ym. ovat länsimaalaiseen malliin nousseet vahvan uskonnollisuuden rinnalle. Viime viikonloppuna näin rannalla purjeveneen, jonka purjeessa saarnattiin "lue raamattua". Tänään bongasin, että meidän keittiöpyyhe muistuttaa siitä, että "Jeesus syntyi pelastamaan sinut". Katolilaisuus on pitkään ollut Brasiliassa valtauskonto, mutta sen rinnalle on tullut myös muita kristillisyyden muotoja. Maan monimuotoisuuden vuoksi toki löytyy myös afrikkalaisia perinneuskontoja, Amazonien alueen uskontoja, ym. joihin en ole vielä päässyt tarkemmin perehtymään. Siitä olen kuullut, että ainakin historiassa näitä afrikkalaisia perinneuskontoja harjoittavia on pidetty vääräuskoisina, ja heihin on suhtauduttu syrjivästi. Nämä kysymykset tosin linkittyvät myös Brasiliassa syvälle juurtuneisiin rasistisiin ongelmiin. 

Mielestäni hengellisyys, uskominen ja uskonnollisuus ovat ihmiselle luonnollisia tarpeita, ja joillekin ne merkitsevät enemmän kuin toisille. Niin kauan, kun uskontoa ei käytetä muiden sortamiseen tai tuomitsemiseen, joko yksilötasolla tai varsinkaan järjestelmällisesti, ne voivat antaa paljon merkitystä ihmisille ja yhteisöille. Valitettavasti maailmassa, ja myös brasilialaisessa yhteiskunnassa uskonnollisuus saa usein syrjiviä muotoja. Esimerkiksi abortti on edelleen laitonta vahvan katolilaisuuden vuoksi. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat myös jatkuva kamppailunaihe. Homous on laillista, mutta ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä on paljon. Recife on suurkaupunki, joten täällä syrjintä ei ole niin näkyvää kuin maaseudulla. Paljon parannettavaa kuitenkin on. Viime vuonna otsikoissa oli "gay conversion therapy", jota peräänkuuluttivat tietyt uskonnolliset ryhmät ja oikeistokonservatiivit. Ajatuksena on parantaa  ja pelastaa ihmisiä homoudesta. Niinpäniin... Muun muassa näistä syistä uskonnollisuus voi saada  myös vahingollisia muotoja.

 Olinda tuntuu valmistautuvan karnevaaleihin vuoden ympäri

Pääsiäisloman ajaksi saatiin meille kylään jenkki-kolumbialainen Steven. Tutustuttiin toisiimme kun asuimme molemmat Mosambikissa, ja Steven teki siellä töitä Peace Corps vapaaehtoisena. Totta puhuen ei edes tunnettu toisiamme Mosambikissa, kunhan törmättiin kerran nopeesti yhdellä viikonloppureissulla. Mutta somen kautta huomattiin, että asutaan nyt molemmat sattumalta samassa maassa, Steven tosin pääkaupunki Brasíliassa. Tilanteen randomius oli siis riittävän yhdistävä kokemus ja sai Stevenin kutsumaan itsensä meille viettämään pääsiäislomaa. Lomalla päästiin myös ottaan kunnolla hyöty irti meidän terassista, kun kaikilla oli aikaa hengailla ja vaan istua iltaa. Kuvassa myös ihanat Giovanna ja Vinícius.

Lähdettiin myös rentoutumaan Porto de Galinhasiin, jotta Steven pääsi nauttimaan tän alueen upeista rannoista.

Oli mahtavaa päästä fiilistelemään Mosambik-muistoja yhdessä ja vertailla Brasilian ja Mosambikin eroja ja yhtäläisyyksiä. Hassua, että vaikka meille ei juurikaan yhteisiä muistoja Stevenin kanssa kertynyt Mosambikista, tuntui kuin kokemus olisi ollut yhteinen. On kuitenkin niin harvinaista päästä jakamaan muistoja sieltä kenenkään kanssa, eikä Mosambik ole vieläkään tyypillinen matkustusmaa (vaikka syytä olisi!) Esimerkiksi kummallekin tuli heti Mosambik-kaipuu, kun nähtiin pikku kulmabaari ilman asiakkaita, jäätiin istumaan iltaa baarinpitäjien kanssa ja popittamaan reggaeta näistä peräkonttikajareista.

Reissukavereita

Tässä vielä glamourin huipentumia siitä ihan perusarjesta:

Opiskelua; tekstissä Nathalya naureskelee tolle ergonomiselle asennolle, jossa pidän varpaalla artikkelia paikallaan :D

Ihmistetristä aamun ruuhkabussissa. Paikallisilla on muuten ihana tapa tarjoutua bussissa pitään sylissään seisovien laukkuja, jos itse istuu. Tosi avuliasta erityisesti silloin, kun joidenkin rallikuskien kyydissä kaikki energia menee pystyssä pysymiseen, jolloin ylimääräinen paino on ihan helpottavaa saada pois.

Trooppisen ilmaston herkkuja

Kotimatkalla yliopistolta meinasin törmätä tähän kadulla hengailevaan hevoseen. Ei parane kävellä täällä ihan puhelinzombina katsomatta eteensä. Tosin ei olisi eka kerta, osa kavereista muistaa ääniviestin jonka lähetin Mosambikista, kun kävelin pilkkopimeellä kylällä kotiin ja ääniviestiä höpöttäessäni törmäsin aasiin. Fail.

Tällä viikolla sain myös loistavan uutisen, joka on itselleni merkittävä koko tämän vuoden kannalta!  Tapasin vihdoin erään paikallisen järjestön työntekijöitä, jotka vahvistivat, että voin tehdä  syventävän harjoittelun heidän järjestössään, woopwoop!! Kyseinen järjestö työskentelee kaduilla asuvien ja oleskelevien lasten ja nuorten kanssa. Tein pari vuotta sitten kanditutkimukseni  liittyen katulapsiin ja -nuoriin, joten tämä haave on ollut tavoitteenani jo pidempään, sen käytännön toteutus vaan on ollut todella epävarmaa. Oon ollut tästä ihan fiiliksissä viime päivät! Olen viime kesästä asti Suomessa koittanut laittaa sähköpostia kyseiseen järjestöön, mutta viesteihini ei vastattu, joten ajattelin yrittäväni viedä asiaa eteenpäin paikan päällä. Olen täällä milloin missäkin illanistujaisissa, kaduilla ja toreilla kysellyt ihmisiltä heidän kontakteistaan paikallisiin järjestöihin. Lopulta kämppikseni Camillan avulla, useiden väärien yhteystietojen jälkeen, sain yhteyden ja sovittua tapaamisen kyseisen järjestön kanssa! Tässä(kin) asiassa brasilialaisesta avuliaisuudesta on saanut olla todella kiitollinen. Ihmiset haluavat usein auttaa todella pyyteettömästi ja nähdä todella vaivaa, jotta ongelmasi tulevat ratkaistuksi. Toki tämä on vain oma kokemukseni ulkomaalaisena, koska olen myös kavereilta kuullut, että ulkomaalaisten kohtelu on usein huomattavasti lämpimämpää kuin avuliaisuus toisille brasilialaisille. Joka tapauksessa, tästä kuviosta tulen varmasti kertomaan jatkossa tarkemmin, nyt vain pakollinen alkuhypetys. :)

Tällainen pläjäys tällä kertaa, haleja sinne alkavaan kevääseen! Tai pusuja. Oon edelleen se kiusallinen suomalainen joka kerta, kun ihmiset haluaa täällä antaa poskipusuja. Välillä niitä on yks, välillä kaks, välillä pelkkä halaus. Mistä sen tietää?!