Turistina lähistöllä

Heipsan ja hellurei taas täältä riippumaton uumenista! Alotan tän postauksen samoilla sanoilla kun melkein jokainen viesti läheisten kanssa on alkanut viimeisten 5 kuukauden aikana: sori kun on kirjoittaminen vähän venähtänyt... Mutta eipä siitä kannata stressata, tää on vissiin sitä aikuisuutta. Jotenkin huvittavaa, että mielestäni isoimpana syynä tähän on päälle painaneet kouluhommat, mutta näitä kuvia selaillessa huomaa että onhan sitä vaikka mitä muutakin tullut tehtyä.

Olennaista on ollut myös kevään vierailijaputken huipentuminen huhtikuussa siihen, kun rakkaat veljeni Lauri ja poikaystäväni Malick tupsahtivat Recifeen melkein peräkkäisinä päivinä, ja jälkimmäinen on täällä vielä heinäkuun loppuun asti. <3 Recifessä opiskeluiden ja järjestöhommien lisäksi on siis tullut myös reissattua lähiympäristössä.

Riippumatto tapansa mukaan muodostuu jokaisen suomalaisen lempparipaikaksi

 Praia de Gaibú - Praia de Calhetas

Odotus: mennään rannalle viettään rauhallista ja rentoa päivää ilman kaupungin öykkäreitä ja ihmistungoksia...

Todellisuus: naapuripöydän kaverit tunkee humalapäissään örveltään jopa brasilialaisella tasolla kiusalliselle etäisyydelle

Vierailijoissa on hyvää myös se, että voi yhdessä tutustua myös Recifeen, koska kaupungista löytää aina jotain uutta kun vaan jaksaa lähteä kiertelemään. Sain jopa vihdoin otettua pakollisen Recife -turrekuvan Malickin avulla!

Nathályan, Diogon ja Sophien kanssa pakattiin teltat ja retkeilykamat mukaan ja mentiin viikonlopuksi läheiseen Bonito-luonnonpuistoon. Nimi tarkoittaa kaunista, ja sitä paikka kyllä oli, hyttysistä huolimatta haha.

 Hanki ympärillesi idiootteja, niin et vaikuta yksin niin tyhmältä

Vajaa pari viikkoa sitten ihmiset alkoivat puhua kuorma-autonkuljettajien lakosta, joka oli saanut alkunsa bensan hinnan noususta. Ajattelin ensin, että kyseessä on taas yksi päivän kestävä protesti, joita täällä on viikoittain erilaisista aiheista (usein siis ihan syystä, tämä maa on täynnä epäkohtia). Lakko kuitenkin jatkui ja jatkui. Asemilta alkoi loppua bensa, kaupoista ruoka, hinnat nousivat, autot eivät päässeet liikkumaan ja busseja oli huomattavasti vähemmän, ihmiset eivät päässeet kouluihin ja työpaikoille. Jotenkin ilmassa oli maailmanloppun henkeä, kun ruokaa hamstrattiin kaupoista ja osa ihmisistä oli paniikissa. Köyhempään väestöön tällainen tilanne vaikuttaa tietenkin aina eniten, kun vaihtoehtoja liikkua, ostaa tarvikkeita jne. ei ole niin paljoa. Lakko oli koko maan laajuinen, ja neuvotteluita käytiin hallituksen kanssa. Nyt ilmeisesti tilanne alkaa onneksi helpottaa, vaikka en olekaan seurannut miten neuvottelut on edenneet.

Me käytettiin tilanne hyödyksi, ja onnistuttiin karkaamaan Malickin kanssa tuttuun ja turvalliseen rentoutumispaikkaan Porto de Galinhasiin muutamaksi päiväksi, koska yliopistokin oli suljettu. 

 Koirakuiskaaja-Malick

Porto de Galinhasissa on tullut jo käytyä useampaan kertaan, mutta en ole tainnut täällä blogin puolella kertoa siitä, mistä paikan nimi tulee (vaikka lähes jokaisen matkakumppanin kanssa asiasta on varmaan tullut avauduttua). Porto de Galinhas tarkoittaa suoraan suomennettuna kanasatamaa. Kun orjien tuominen Brasiliaan julistettiin aikanaan laittomaksi, Porto de Galinhasiin tuotiin kuitenkin edelleen salaa orjia. Kun laiva saapui satamaan, tästä ilmoitettiin koodikielellä "kanoja satamassa". Sittemmin Porto de Galinhasista on tullut yksi koillis-Brasilian suosituimmista turistikohteista, ja historiaa kunnioittaen näppärä seuraus on tietenkin luoda paikan turismi kanateeman ympärille. Kanapatsaita, tauluja, avaimenperiä ja muuta turistirihkamaa... 

Call me a party pooper, mutta mun puolesta olisivat voineet keksiä jonkin muunkin teeman. Löydettiin tällainen graffiti Portosta, ja ainakin itse halusin tulkita tän niin etten oo mielipiteeni kanssa ainoa (toki tämä voi viitata myös yleisesti orjuuden historiaan ja/tai nykypäivän rasismiin).

Innostuttiin ottamaan myös surffitunti, Malickin ensimmäinen sellainen. Tunti ja ohjaajat olivat ihan huippuja, ja onnistuttiin molemmat useampaankin kertaan nousemaan laudalle! Lisäksi saatiin tunnin jälkeen vielä omaa aikaa harjoitella. Aluksi oltiin tästä ihan innoissamme, mutta aika pian ne fiilikset karisi, kun nousuveden tuomat aallot oli kasvaneet hurjasti ja heitteli meitä ja lautaa ihan mielensä mukaan. Oma surffiuranihan on noudattanut tasaista 3 vuotta taukoa - yksi enemmän tai vähemmän onnistunut kokeilu - kolme vuotta taukoa -sykliä, joten ehkä sitä eläkeiässä voisi olla jo ihan mestari!

 "Aikuisten ilta" eli viiniä, juustoa ja pakastepitsaa Romulon, Macarenan ja Nathályan kanssa

 Aamulusikoinnit Giovannan ja Nathályan kanssa

Vaikka yliopistolla on kymmeniä tuhansia opiskelijoita, tuntuu että suhteellisen usein olen törmännyt tuttuihin koululla sattumalta. Tänä päivänä oltiin Giovannan kanssa menossa lounaalle, ja sattumalta törmättiin kolumbialaiseen Alejandraan, ja palloiltiin loppupäivä yhdessä.

 Yksi keskiviikkoilta taas olin superväsyneenä tallustamassa bussipysäkille (keskiviikko on itselläni intensiivisin opiskelupäivä, ja iltaisin aina pää surisee portugalia), törmäsin sattumalta Viniciukseen. Väsyneiden opiskelijoiden luonnolliseksi stressinkäsittelykeinoksi valikoitui kaljat ja pitsabuffetti.

Yliopistolla mut on myös ottaneet siipiensä suojaan maan sisäiset vaihtarit Jade ja Ana Sao Paulosta. Niin, ja saisko Tampereen yliopistollekin tällaisen 20 metrisen patjan keskelle Linnan aulaa, jossa voi ottaa välikoomaa. Voisi tulla tarpeeseen ensi vuonna gradua vääntäessä.

Tääkin on normimenoa yliopistolla

Malickilla on sit Suomeen palatessa odotettavissa vakavat churro-viekkarit. Jos jollain sattuisi oleen tietoa hyvistä churropaikoista kohtalaisella säteellä Tampereelta, niin saa laittaa vinkkiä tuleen!

Tässä pikakelaus kuulumisiin viimeisten parin kuukauden ajalta. Jossain välissä koitan kirjotella lisää siitä, mitä oon saanut oppia järjestössä tähän asti. Haleja sinne kesään, joka on kuulemma startannut samoissa lämpötiloissa kun täällä (tosin siellä ilman sateita)! Palataan. :)