Soulmates, soulmates everywhere

Jotkut inspiroituvat musiikista ja elokuvista, toiset luonnosta, liikunnasta tai vaikka Pinterestistä.

Mä inspiroidun ihmisistä. Päivittäisistä kohtaamisista. Tiedän, etten ole ainoa. Mietittiin parin ystävän kanssa onko olemassa jotain termiä sille ilmiölle, kun tapaat uuden ihmisen, kuulet tämän sanovan yhden tai kaksi lausetta ja alat heti miettiä tässä tyypissä on jotain. Palat halusta tutustua häneen, vaikka siihen ei olisikaan mitään järkevää syytä (koska sellainen vissiin aina tarvitaan, jos haluat saada uusia ystäviä aikuisiällä).

 Kuva: Kalle Peltola

Viime kuukausina ihmisiä kohdatessani mulla on ollut kaksi vaihdetta – joko oot maailman mahtavin tyyppi ja mun uusi soulmate, tai sitten uskomattoman välinpitämätön, itsekäs ja epäaito ihminen ja päädyt heti mustalle listalle. Ei mitään välitiloja. Pikkuhiljaa alan palautua hieman neutraalimpaan ja ymmärtäväisempään moodiin, mutta tässä ajattelumallissa on pointtinsakin. Sillon kun ei ole kiinnostusta, niin sun ei tarvitse tuhlata vapaa-aikaasi energiaa vieviin myrkkyihmisiin. Ei yksinkertaisesti tarvitse. Töissä, koulussa ja aikuisten elämässä on yritettävä tulla toimeen kaikkien kanssa edes jollain tasolla, mutta vapaa-ajalla ei ole pakko.

Suomalaiset on hiton siistejä tyyppejä. Me ollaan kansainvälisellä mittapuulla rehellisiä, aitoja, maanläheisiä ja sisukkaita. Mutta on yksi asia jota oon nyt alkanut huomaan enemmän ja enemmän – me eletään mielistelykulttuurissa. Me mielistellään pomoamme, opettajiamme, satunnaisia tuttavuuksia, sukulaisia ja jopa ystäviämme. Me olemme kohteliaita, siihen meidät on kasvatettu. Käytöstavat on todella tärkeä arvo, vaikkakin se on hiipumassa tässä Suomi on vapaa maa, mä teen ja sanon mitä haluun koska se on mun oikeus -ajattelussa. 

Mutta niin kauan kun me kunnioitetaan ja arvostetaan toisiamme, onko meidän pakko hyväksyä kaikki niskaan kaadettu p-ska ilman vastalauseita? 

Tarkan ja analyyttisen (not) kenttätyön tuloksena oon poiminut kaksi piirrettä, jotka ovat muodostuneet erityisen tärkeiksi ihmisiä kohdatessani: aitous ja sydämellisyys. Jos olet aito, olet hyvä ihminen olit sitten ujo, epävarma, supersosiaalinen, korkeasti tai matalasti koulutettu, paskaduunissa tai presidentti. Mutta pelkkä aitous ei riitä. Voit olla hitonmoinen pissapää ja ylimielinen ihminen, jos sulla ei ole tässä touhussa (=elämä) sydäntä mukana. 

Sain viikko sitten uuden kämppiksen, kun pitkäaikainen ystäväni Kati muutti tänne kesäksi. Kati kannattaa henkeen ja vereen Kokoomusta. Mä en. Onko tää ongelma? Ei todellakaan. Vaikka tää aamu alkoikin puolentoista tunnin vääntämisellä politiikasta, yhteiskunnasta, huumeidenkäyttäjistä, veronkierrosta ja muista kevyistä aiheista, me lopetettiin kinastelu hymyillen. Musta on upeeta, että näistä asioista pystytään puhumaan hyvässä hengessä. Lisäksi Katilta löytyy edellä mainitsemani kaksi piirrettä, ja jokainen tyttöön tutustuva huomaa ne (välillä sydämellisyys on ehkä hetken piilossa, kuten meillä kaikilla, mutta aitous on ja pysyy). 

Eräänä päivänä mulla oli sellainen fiilis, että vihaan ihmisiä ja haluan olla yksin. Lähdin silti ulos ja istuin Laukontorille katselemaan laivoja ja iloisia ihmisiä. Vieressä istuva keski-ikäinen mies alkoi juttelemaan. Oli keskipäivä, hän oli pussikaljalla. Juuri sellainen mies, joka alkaa jutella bussissa ja toreilla ja johon ihmiset reagoivat huhhei olipa outo tapaus, näitä yhteiskunnan hylkiöitä.

Yhtäkkiä huomasin, että olimme jutelleet kaksi tuntia. Mies puhui aivan samoista asioista, joita olen itse pyöritellyt päässäni viime aikoina. Kävimme läpi kaiken filosofiasta, fysiikasta, rakkaudesta, ihmissuhteista, yhteiskunnasta, syrjäytymisestä, sosiaalityöstä ja sossupummiudesta universumin syvimpään olemukseen. Yritin kohtaamisen jälkeen muistella, kuinka monen hyvin pärjäävän menestyjän kanssa olen saanut käydä yhtä antoisia keskusteluja. Onneksi joidenkin, mutta usein juttu lähtee ”mites menee koulussa/töissä” -linjalle ja jää siihen.

  

 Vaihtarikamuja!

 Eläinkamuja!

 20 vuotta vierellä sinnitelleitä kamuja!

 Herkkuserkkukamuja!

 Sossukamuja!

Ruokakamuja!

Tulevaisuuden mummokommuunikamuja!

Aina ei jaksa, mutta silloin kun jaksaa niin nostetaan katse kännyköistä ja katsellaan millaisia ihmisiä tuolla pyörii. Ne voi olla aika upeita tyyppejä. 

Translation: People are stupid. Although some of them are pretty damn awesome.

Please, kuvista pois jääneet älkää loukkaantuko (nappasin vaan pikasesti kansioista muutaman). 

Moro! Olisitko sä mun soulmeitti?

Crime, punishment and culture

Okay guys, there are some friends who have been asking me to write in English. (Remember, only some friends. I don't think of myself as a big shot blogger who has requests coming from left and right haha).  Maybe I'll start to do it at some point but all I have now is this more serious piece. It is a shortened and a bit modified version of an essay I wrote for Uni. Yeah yeah boring academic stuff I know. If you're not into that feel free to skip it. :)

Just a side note, all of our essays are not this informal but I just wanted to put some heart and honesty into this one.

Anyway, we had this super interesting course about prisons and justice systems in different countries. Mostly about Finland, Estonia, Russia, The US and Britain. I just brainstormed it and handed it in but decided to put it on the blog because well, why not?

I want to emphasize that these are just my humble opinions as a student who still doesn't know anything about the topics. It is too difficult to put all of the important points to one blog post but at least here's a sneak peak on what I personally think.

-----------------------

A month ago I knew hardly anything about life in prisons. Of course I, like everyone else, had some ideas about prisons based on the media and movies. As a person who is given the ability to think critically I knew that these ideas and images are only a superficial, black and white and “the tip of the iceberg” on the topics. Still I know nothing about life inside a prison. But I think it's okay to say I know a little bit more.

Life inside any prison is hard, whether you are in a top security prison in Russia or taking a “spa vacation” in a Finnish open prison. First of all prisoners lose their freedom and in many countries they can lose so much more – their right to be a human, their family and friends, their values and their identities. In many countries prisoners are treated quite similarly as cage animals. In some places rehabilitation is emphasized. However, often it is defended with the argument “we need more productive workers and tax payers”. Money rules the world so this argument makes sense.

But what about human rights?

The defenders of human rights of prisoners are often shot down by saying “honey, the world doesn't work that way” or “they made their choices, they deserve whatever punishment they get”. People have the tendency to look the other way and deny the fact that they could very easily be in a serial killer’s or in a drug dealer’s position. A bit provocative argument, huh? Let me explain.

People have reasons to do bad, horrible and devastating choices. I am not saying that they have the right to do them, usually they don’t. I'm just saying that if my family would have mistreated me, if I would not have had the luxury to grow up in one of the richest countries in the world or if I would have mental health issues (a side note – don’t we all have them, smaller or bigger?) or many other possible examples, I could be a serial killer myself. Generally people do not want to accept this because it sounds too horrible.

Criminal justice is a very complex theme. It has been discussed since the times of ancient Greece and I am quite sure that also Plato and Socrates had some views on the topic. Every person has their experiences and opinions about how criminals should be punished. It is possible to make a vague consensus based on these opinions, which is called the criminal justice system. Another problem is that culture, people’s lifestyles and the crimes that are committed change from one time period to another. However, it is very difficult to change the prison systems. 

The culture and general ideology of a country matters a lot in what kind of justice system works. In Finland we have a historical idea of universalism. Even though this idea is fading away due to our current politics and other factors there are still many supporters of equality, humanism and treating people in a way they would want to be treated themselves. 

Most Finnish people have an upbringing with a great sense of independence. Many Finns move away from their parents’ house when they turn 18, some even sooner. This is why the ‘freedom punishment’ works quite well in our culture. When a Finnish person loses their freedom it is a huge punishment. This is one of the reasons why our system is difficult to transfer into other countries. Of course we cannot forget the influence of recourses or the lack of them.
 

I also continued developing another opinion which is: America – what a f-cked up country you are.

It is very difficult to have a functioning system in a country as massive as The US especially when all of the states have their own laws, and therefore also flaws. Especially the story of wrongfully convicted Scott Hornoff was something that I will remember. I felt honoured that he shared it with us even though it must have been very difficult for him. 

There are so many people continuously convicted with too little evidence. Some of these people are spending their whole life in high security prisons, some of them are exonerated, but all of them lose a big part of their lives. I do not want to romanticize the Finnish system because this must happen in our country as well. However, it is possible to minimize the wrongful convictions. Not easy but possible.

All of us have hardships and difficult times in life sooner or later. 

For some people the hardships make them end up in prisons. Or at least in some countries you can use the term ‘end up’. I am proud to say that in Finland this is hardly ever the case. I am proud to say that in Finland we address the social side of issues so complex as crime and punishment instead of the ‘eye for an eye’ or even ‘one’s life for an eye’ type of thinking. I am proud to say that I like many of my Finnish colleagues did not raise our hand when an important question about supporters of death penalty was raised. Death penalty has so many negative side effects, many of them I was not even familiar with before, such as that death penalty often costs more than a lifetime in prison. 

I do not mean to be arrogant and I very well acknowledge the fact that I haven't done enough research to know the right answer for issues like this. Especially when knowing 'the right answer' is impossible. 

All I know is that there is a lot of idiotism in this world, even amongst "intelligent and educated" University students. Our job as human beings is to get a deeper understanding on things, stay humble and open to criticism and try our best to spread our views to the world.

 

Sunset on the ship to St. Petersburg. 

Something that I was able to appreciate because hey, I am free. 

Cheers <3

There will be time

Oon aika suurpiirteinen (lue: sählä, huithapeli ja kömpelö) ihminen. Tässä pari hassua esimerkkiä taustalle.

Eräässä kahviladuunissa ollessani senaikainen kämppikseni Maija kysyi joka päivä töiden jälkeen ”mikäs on haaverisaldo tänään?” Sain ylpeänä esitellä välillä leipägrillin jättämiä tiikeriraitoja kämmenessä, välillä taas puukon karaistamia lovia peukaloissa. Saatan sopia näkeväni kavereita, mutta vahingossa nukun koko tapaamisen ohi tai olen toisessa kaupungissa. Olen muuttamassa Afrikkaan puoleksi vuodeksi, mutta huomaan tarkistaa viisumiasiat kunnolla vasta viikkoa ennen lähtöä, jolloin pitää tehdä helkkarin ripeitä ratkaisuja ja viime hetken viisuminhakureissu Tukholmaan. Saatan antaa uudelle kämppikselleni Katille kämpän ainoan avaimen, koska en itse tarvitse sitä seuraavana päivänä. Tästä seuraa, että kun aamulla olen lähdössä kiireellä töihin, huomaan että pyöräkatokseen tarvitseekin avaimen. Päätän siis ryömiä 30 senttisestä raosta aidan ali sisään, vieressä olevan random miehen naureskellessa ja ottaessa valokuvia tilanteesta samalla huutaen, että tulen jäämään jumiin. Luojan kiitos tuntematon pappa näki kohelluksen ja päästi mut sisään ennen kun tyttö olisi ollut päästään kiinni (tää keissi ei missään nimessä tapahtunut eilen, ehei…)

Älkää ymmärtäkö väärin, osaan myös keskittyä ja pohdiskella, mutta teen ne yleisen tuuliviireilyn, haahuilun ja duracell-pupuilun lomassa. En ole aikaisemmin juuri kokenut tarvetta pysähtyä, koska elämässä on paljon kaikkee kivaa ja koska nuorena jaksaa. Mutta mulla on teille (tai sit vaan sulle äiti, jos olet blogin ainoa lukija) etusivun uutinen - tarttukaa tuoleihinne ja prepare yourself…

Ei vaan välttämättä jaksa!

 

Ote Mosambikista:

”Musta on hyvää vauhtia kuoriutumassa kunnon kotihiiri. Aikaisemmin oli kauhee tarve olla koko ajan menossa ja muka-kiireinen, mutta viime aikoina oon tajunnut että myös päivät kotipiirissä on ihan jees. On aikaa keskustella, kokkailla hitaasti paikalliseen tyyliin ja leikkiä lasten kanssa. Välillä on hyvä pysähtyä miettiin onko oma kiire aina todellista vai vaan "kiirettä". Pysähtyminen ei oo välttämättä laiskottelua, se voi olla myös parempaa läsnäoloa.”

Samalla tavoin kuin musta oli kuoriutumassa kunnon kotihiiri, on tää blogi kuoriutumassa ”asiat, joita olin oppivinani Mosambikissa, mutta jotka unohdin samalla sekunnilla kun tulin takaisin Suomeen” -vuodatusämpäriksi. 

Läsnäolo, oman kehon kuunteleminen ja rauhoittuminen, nuo jokaisen naistenlehden vakioteemat. Carpe diem, tartu hetkeen, elämä on tässä ja nyt, ota aikaa itsellesi… Tärkeitä juttuja, ihan oikeesti. Syksyllä Suomeen tultuani päässä pyörivät Bob Marley, afrikkalainen aikakäsitys ja hetkessä eläminen. Siitä huolimatta halusin alkaa taas sykkimään suomalaiseen malliin. Syksyn aikana väänsin yön pimeinä tunteina kandin, koska sellaista vissiin täällä yliopistossa vaaditaan. Se oli oikeastaan pirun mielenkiintoista, koska hei, saat valita itse kiinnostavan aiheen ja luvan kanssa perehtyä siihen täysillä. Ilmoittauduin kaikille mielenkiintoisille kursseille. Järjestötoimintaa, vaihtareiden tuutorointia, vapaaehtoiseksi Punaiselle ristille… (Tarkoitus ei ole tehdä mitään huomatkaa kuinka superihminen mä oon -listaa, vaikka tää kieltämättä pieneltä egoilulta näyttääkin).

Kunnes tajusin, että enhän mä millään ehdi tätä kaikkea. Haluan olla joka paikassa, mutta aika ja energia ei vaan riitä. Alkoi priorisointi - tee mitä pystyt mutta kaikkea ei voi saada. Kuin tilauksesta kroppani päätti mun puolesta, että on aika pysähtyä ja hiljentää tahtia. Vaikka pääsyy tähän olikin muualla eikä sitä voi pistää ainoastaan tämän aktiivisykkimisen piikkiin, haluan hihhuloida ja ajatella, että kaikella on tarkoitus.

 

 

Tässä toinen duracell-eläin, jota lainaan välillä ystävältä tassuterapeutiksi (ihan noin hyvän tahdon eleenä vaan hehe)

Aloin tehdä mindfulness-harjoituksia, koska se lievitti ahdistusta. Lisäksi se oli suoraan sanottuna ainoa asia jota pystyin tekemään, koska pikkurillinkään nostaminen ei onnistunut ja nukkuminen oli vaan kaunis muisto. Kun keho alkoi palautua, tuli jooga. Tajusin, että niillä miljoonilla joogaan hurahtaneilla taitaa oikeesti olla syynsä. Aikaisemmin se oli itselle vaan tylsää venyttelyä, ja halusin mieluummin urheilla, elää ja leikkiä aktiivisemmin (perus lapsen mieli). 

Kaikkein tärkeintä on se, että mut pakotettiin vihdoin pysähtymään ja ajattelemaan. Oikeasti. Syvällisesti. Välillä myös nauruhysteerisesti, koska unettomuus ei tee ihmisestä kovin skarppia. Aloin miettiä elämääni tähän asti. Ihmisiä ympärilläni. Kaikkia niitä upeita ihmisiä, joihin olen saanut tutustua toistaiseksi lyhyen elämäni aikana. Elämää Mosambikissa. Elämää Suomessa. Maailmantuskaa. Mikä tätä maailmaa ja ihmisten ajattelumalleja, arvoja ja asenteita vaivaa? Inspiroitumista. Rakkautta. 

Eiköhän tää spirituaalinen herääminen ja korkeelentoisuus ala pian häipyä taka-alalle, ja palaan taas maan pinnalle ja normaaliin sekoiluun. Toivottavasti tästä jää kuitenkin jotain käteen. 

 There will be time - Mumford & Sons 

Kiitos Maikki biisivinkistä!

 

Piisamirotta kiittää ja kuittaa. <3