Hellurei!
Taas on tullut aika herätellä blogia henkiin, koska meikäläläisen elämässä alkaa taas tapahtua jotain kirjoittamisen arvoista. Mosambikista palatessani kerroin, että seuraava tavoite olisi lähteä vaihtoon tai harjoitteluun Brasiliaan reilu vuoden päästä. Hieman enemmän aikaa on nyt kulunut, mutta tää haave on vihdoin toteutumassa!
Kohteena on koillis-Brasiliassa sijaitseva Recife. "Aika pieni paikka varmaan, kun en ole kuullutkaan", on monet heittäneet, mutta kaupunki on yksi Brasilian suurimmista, ja pikaisen Wikipedia-selauksen perusteella asukkaita on noin 1,6 miljoonaa. Yliopisto on Universidade federal de Pernambuco, jossa opetetaan myös sosiaalityötä. Vaihto-opiskelu on siis päätarkoitus, mutta muitakin suunnitelmia toki on, niistä lisää myöhemmin (=sitten kun saan selvyyden, onko omat unelmat vaan hassua haihattelua vai oikeasti toteutuskelpoisia). Puitteet Recifen suurkaupungissa ovat siis hyvin erilaiset kuin mosambikilaisessa kyläyhteisössä, mutta syyt lähtöön ovat monessa mielessä edelleen samat; haluan oppia uudesta kulttuurista, paikallisista tavoista tehdä sosiaalityötä sekä oppia lisää (jo tehokkaasti ruostunutta) portugalin kieltä. Toki ei saa unohtaa perinteisiä ulkomaille muuttavan odotuksia itsensä kehittämisestä, uusien kokemusten saamisesta sekä ihmisiin tutustumisesta - kliseistä mutta totta! Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, vietän koko ensi vuoden fiilistellen brassikulttuuria.
Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä matkaan vuosi sitten, ja vaihtopaikkakin oli jo järjestetty. Mutta elämällä on jännä tapa tarjota muuttujia matkaan, ja lopulta koin parhaaksi ratkaisuksi siirtää koko matkaa suosiolla vuodella eteenpäin. Suuri kiitos Tampereen yliopistolle, että tämä on ylipäätään mahdollista. Kovasti harmitti tuolloin, mutta hei, nyt koko touhu on vielä edessä! Lisäksi kuluneen vuoden aikana olen päässyt keräämään oman alan työkokemusta 5 kuukauden sijaisuudella lastensuojelussa ja tekemällä joitain päivystysvuoroja. Uskon, että työkokemus auttaa saamaan syvempää ymmärrystä myös brasilialaisesta sosiaalityöstä.
Mites se portugalin kieli? No, ainakin nyt on huomattavasti rennompi mieli lähteä kun pohjaa ylipäätään on, verrattuna muutaman vuoden takaiseen eu sou Annika, tudo bem?-laajuiseen kattavaan sanavarastoon, jonka turvin lähdin yksin hortoilemaan Mosambikiin. Kaikissa brassioppaissa toki sanotaan, ettei englannilla pärjää, ja yliopistolla kaikki kurssit tulevat olemaan portugaliksi. Omaa tasoani en oikeastaan tiedä, ja aksenttikin on varmaan mehukas sekoitus suomirallia ja mosambikilaista letkeää portugali-shanganasekoitusta. Mutta Brasiliassa ihmisten koulutustaso on myös parempi, ja uskon, että ainakin osa korkeakoulutetuista brassinuorista osaa englantiakin melko hyvin. Tällä kertaa paikan päällä on odotettavissa myös vaihtarivertaistukea. Toki tavoitteeni on todella oppia portugalia, mutta mahdollisuus turvautua englantiin kiukkuisina koti-ikävähetkinä kuulostaa oikein tervetulleelta.
Rehellisesti
sanottuna viime vuosina on ollut aikamoista vaihtelua vuoroin ylä- ja
alamäkeä, kuten meillä kaikilla aika ajoin on. Tätä lähtöä olen paitsi
odottanut pitkään, myös panikoinut huomattavasti enemmän kuin olisin odottanut.
Eikö kaiken pitäisi sujua ihan helposti, kun on jo asunut ulkomailla, tietää
mitä odottaa, ja tuleva kulttuurishokki on luultavasti paljon kevyempi kuin
aiemmin? Näin ainakin itse luulin. Kuvittelin, että järjestelisin vain coolisti
käytännön jutut kuntoon ja hyppäisin koneeseen ilman sen kummempia (koko syksyn
kestäviä) satunnaisia itkupotkuahdistuskohtauksia. No, kaikkea voi tyttö
kuvitella. Aiemmat vastoinkäymiset on ehkä herätelleet jännittämään ja
kyseenalaistamaan sitä, ettei kaikki välttämättä järjestykään niin smoothisti
kuin kuvittelisi. Oon miettinyt sitä, että jokainen lähtö on erilainen,
jokainen kokemus omanlaisensa, eikä ikinä voi ennustaa mitä on odotettavissa.
Mutta kun tarkemmin miettii, tein Mosambikissakin varmaan kaikki mahdolliset
virheet, mutta silti asiat järjestyivät lopulta parhain päin. Ei siis hätää, kyllä
Peter Pan optimismi on edelleen tallella - just se tietämättömyys ja
tuntemattomaan hyppääminen on syy mikä saa taas lähtemään!
Noniin, voisi varmaan
pikkuhiljaa rauhoittaa ajatusvirtaa ja paketoida tän tekstin. Lähtö on siis tammikuun 10. päivä, joten tässä on vielä muutama viikko aikaa nauttia deadlineista,
pakkailuista ja lähtövalmisteluista lumesta, kynttilöistä, joulusta,
uudesta vuodesta sekä läheisten seurasta. Lisäksi ihan mahtava
uutinen oli, kun ihana ystäväni Maija ilmoitti äskettäin hyppäävänsä mun kanssa
samaan koneeseen ja tulevansa pariks ekaks viikos tarkastaan paikat - tulee
kunnon startti reissulle, wohoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti