Porukoiden vierailu & Victoria Falls

Hellurei ihanaiset! Päätin että nyt on loistava aika päivitellä blogia ajan tasalle koska mulla olis kasa loppuesseitä kirjotettavana yliopistolle, ja suomeks kirjoittaminen motivoi hippasen enemmän kuin portugaliks takeltelu.

Mun vanhemmat tuli tosiaan pari viikkoa sitten visiitille ja pääsi maistaan palan Afrikkaa (aika montakin palaa noin lyhyeen aikaan nähden). Samalla mullekin tarjoutui tilaisuus nähdä hurjasti uusia paikkoja. Ensimmäisenä päivänä porukat tuli katsastaan mun kotikylän. En ollut päässyt esitteleen Mosambik-kotia vielä kellekään Suomesta, joten olin odottanut tätä päivää paljon! Oli hauska nähdä miten ihmettelyn aiheet oli ihan samanlaisia kun mulla muutama kuukausi aiemmin, ja miten näistä asioista on jo tullut itselle niin arkipäivää. Yleinen likaisuus ja teiden huonokuntoisuus, kaiken kantaminen pään päällä, täpötäydet bussit ja autonlavat, ihmisten sosiaalisuus ja avoimuus… Moneen kertaan puhuttiin, että vaikka tätä kaikkea kuinka yrittäisi selittää ymmärtää sen parhaiten kokemalla itse. Toisaalta sama pätee melkein mihin vaan. Tuntui niin uskomattomalta ja samalla hienolta nähdä mun vanhemmat täällä, kävelemässä samaa tuskaisen pitkää hiekkatietä jota kävelen päivittäin, moikkaamassa mamaa jolta ostan joka aamu leipäni (joka ei malttanut odottaa että tapaa kunniavieraat), oppimassa tanssimuuveja toiselta naapurin mamalta ja syömässä ximaa (paikallista maissipuuroa) samassa pöydässä Lidian, Alin ja Zulfan kanssa. Olin jo etukäteen tosi innoissani siitä että pääsen esitteleen heidät toisilleen, enkä varmasti ollut porukan ainoa. 

Välikommentti: näköjään tulee keksittyä tekosyitä jopa blogin kirjottamiselle, äsken naapuruston hyppynaru-leikkisessio vei voiton. 

 Kun pääsin näyttään tän kaiken porukoille sain tietynlaisen herätyksen siihen, että tää kaikki on oikeesti todellista eikä vaan jotain kieroutunutta unta. Joka tapauksessa päivä oli kaikin puolin yhtä onnistunut kun odotettukin. Kontrasti oli aika kova kun suunnattiin Macianasta suoraan Radisson-hotelliin yhdeks yöks. Tästä alkoi aika rytinällä viikon prinsessaelämä (vaikka enimmäkseen majailtiinkin guesthouseissa ja reissattiin suht vaatimattomasti, mutta normaali suihku ja ruoka oli silti ihan tervetullutta vaihtelua). 

 Äidin räpsimiä kuvia. Asioita, jotka saattaa luonnollisesti pikkusen hätkähdyttää aluksi mutta joihin silmä tottuu uskomattoman nopeesti.

Maalailua kotona

<3

Ehdittiin myös käydä moikkaamassa Samiraa

Seuraavana aamuna napattiin Translux-bussi Maputosta Johannesburgiin. Oli ihanaa matkustaa hikisen chapan sijasta isolla, ilmastoidulla bussilla. Tuli kuitenkin todistettua että ison firman logo ja kalliimpi hinta ei aina takaa hyvää palvelua, koska bussikuski oli rajalla vähän turhan hätäinen. Rajalla on aina samat perusmuodollisuudet; kaikki matkustajat hyppää bussista, leimaa passinsa ensin Mosambikin puolella, seuraavaks käppäilee Etelä-Afrikkaan ja toistaa saman (välissä tosin muutama passin näyttäminen satunnaisten rajaviranomaisten kanssa) ja lopulta etsii uudestaan bussinsa. Kaksi naista jäi kuitenkin matkasta, kun kuski ei vaivautunut laskemaan matkustajia kunnolla vaan päätti jatkaa matkaa huikeen viiden minuutin odottelun jälkeen.  Onneksi naiset sai toisen kyydin ja seuraavalla pysähdyspaikalla saatiin bussi täytettyä kahdella (erittäin äkäsellä) matkustajalla. Naurattaa vaan se, kun muistelin omaa muutaman kuukauden takaista matkaani Etelä-Afrikasta Moziin. Tulin pilkkahintasella, narisevalla pikkuchapalla, jossa matka sujui leppoisasti kylki kyljessä muiden matkustajien kanssa rupatellen. Rajalla jouduin kuitenkin keskelle viisumisotkuja. Olin ainoo bussista joka jäi jälkeen, koska kaikki muut oli paikallisia ja pääsi siten rajamuodollisuuksien läpi ilman ongelmia. Olin siinä pompoteltavana lähemmäs tunnin ja jo ihan varma että saan etsiä itselleni toisen kyydin. Kun sain vihdoin viisumin kouraan lähdin lannistuneena etsimään bussia – joka vastoin kaikkia odotuksia oli edelleen kiltisti odottelemassa! Mun anteeksipyyntöihin vastattiin ymmärtäväisesti hymyillen ja matka jatkui. Eipä ollut länsimaalainen tehokkuus ja aikatauluissa pysyminen tän bussifirman (mäkin voisin ostaa rämäsen pakettiauton, virittää sinne penkit ja sanoa itseäni chapakuskiksi) motto, mutta asiakasläheisyys sitäkin enemmän.

Johannesburg oli vaan lyhyt välistoppi ja aika kulu majapaikassa notkuessa (SunRock guesthouse, huikee palvelu, bilis- ja pingispöydät JEAH, rento tunnelma ja sopi näin perheenä reissaaville). Aikaa ei ollut Joburgissa kierrellä, mutta se ei haitannut koska kaupunki ei kenellekään ollut mikään must-see. Jotenkin mielikuvat siitä on aika kielteiset, vaikka toisaalta 6 miljoonan ihmisen suurkaupungissa olisi varmasti nähtävää. Mun tulevat Etelä-Afrikan reissusuunnitelmat suuntautuu etelämpään Capetown-Durban-akselille. Eipä oo kauheen tarkkoja suunnitelmia tullut vielä tehtyä koska henkilökohtasesti sellaset pikkusen ahdistaa mua (haha), mutta jos joku tuolla seudulla on ollut niin vinkkejä otetaan ilomielin vastaan. Jonkinnäköistä bucket listiä onkin jo tullut tehtyä muiden ihmisten kokemusten pohjalta. Tarkoitus olis lähteä reppureissaan sit kun lukukausi loppuu eli jo muutaman viikon päästä!! En millään malttais odottaa, vaikka toisaalta ajatus Manhicasta lähtemisestä saa tosi surulliseksi.

Ajatusvirta vie taas mukanaan. Reissun kaukaisin kohde oli Victorian putoukset. Lennettiin Sambian Livingstoneen, jossa vietettiin kaksi yötä. Oli siinä pikku purossa päiväksi aika lailla ihmeteltävää, eikä todellakaan ollut pettymys. Putoukset on maailman isoimmat leveydeltään ja korkeudeltaan, ja on ne jossain kohtaa vissiin valittu myös yhdeksi seitsemästä luonnonihmeestä. Jälleen yksi niitä luonnon upeita asioita joita on vaikea sanoin kuvailla. Mun iso toive reissulle oli päästä uimaan Devil’s poolissa. Se on alue putousten reunalla, jossa veden ollessa tarpeeksi matalalla (yleensä touko-syyskuussa) pystyy menemään ihan reunalle uimaan. Pettymys oli kova kun vesi oli edelleen liian korkealla, mutta s-- happens. Devil’s pool oli myös yksi syistä miksi päätettiin lentää Sambian puolelle toisen vaihtoehdon Zimbabwen sijaan. Lopulta päädyttiin kuitenkin ihaileen maisemia ainoastaan Zimbabwen puolella, koska saatiin sielläkin aikaa kuluun sen verran hyvin. Jotain aktiviteettia piti sit keksiä uiskentelun tilalle, joten iso osa päivästä meni suostutellessa vuoroin isää ja vuoroin äitiä mun kanssa millon mihinkin aktiviteettiin. Lopulta päädyttiin äidin kanssa vaijeriliukuun, joka oli luonnollisesti super hauskaa! Putouksilta löytyy kyl vaihtoehtoja joka lähtöön aina benjihypystä koskenlaskuun.

 Varmasti yks Afrikan rennoimmista rajanylityspaikoista! (Okei oli siellä ehkä pari viranomaistakin jossain)

Naureskeltiin, että kokemus oli todella kaikille aisteille, kuva kertoo kaiken. Putousten kohina, ympäröivän sademetsän tuoksu ja läpimäräksi kastumisen siivellä ”ansaitut” kaljat piti loputkin aistit hereillä.

Eiköhän tässä oo tarpeeks kouluhommien pakoilua tällä kertaa, reissujutut jatkuu taas myöhemmin safarikuvilla ja epämääräisellä höystelöpinällä. Tchau! Tajusin just että oon asunut Mosambikissa nyt yli 4 kuukautta ja käyttänyt tota sanaa päivittäin, mutta piti silti tarkistaa miten se kirjoitetaan. Iskä kielinörttinä oli ehkä oikeessa kun totes, että opettelen kielen niin kun lapsi verrattuna sen ylianalyyttiseen insinöörimalliin haha.