Leijonaa mä metsästän

Heips! Jatketaan vielä reissujutuilla. Matka jatkui Victoria Fallseilta takaisin Etelä-Afrikkaan vähän kuivempaan ympäristöön (kuivempaan fyysisesti, ei kiinnostavuudeltaan). Otettiin Viva safarien järjestämä safaripaketti Kruger national parkiin, Afrikan isoimpaan ja todennäköisesti tunnetuimpaan luonnonpuistoon. Pakettiin kuului auringonlaskusafari, päiväsafari, yöpyminen puumajassa ja aamuinen bush walk. Viva safarit hoiti kyllä homman kotiin loistavalla vieraanvaraisuudella ja rennoilla ja asiantuntevilla oppailla. Safari oli unohtumaton kokemus ja vaikka sitä leijonaa ei lopulta löytynytkään oli muissakin eläimissä aika lailla ihmeteltävää.

 

 Ensimmäisellä safariajelulla viiden minuutin jälkeen bongattiin tää kaveri, ensimmäinen Big fiven jäsen (Big five: leijona, elefantti, leopardi, sarvikuono ja buffalo) ihan vierestä. Odotukset oli siis aika kovat ja saatiin mielikuva siitä, että safariajelu on eläimien bongailua toinen toisensa perään. Pian kuitenkin huomattiin että eihän se ihan niin mene, ehkä 90 prosenttia ajasta on luonnossa ajelua ja puskien tarkkailua. Toisaalta eipä ainakaan ollut eläintarhafiilistä ja  ymmärtää että eläimet liikkuvat oikeesti vapaana luonnossa. Osaa myös arvostaa paljon enemmän sitä kun jonkin otuksen vihdoin bongaa. Olin siis ihan varma siitä, että tää norsu oli safarifirman oma tervetulotoivotus ja sen jalasta löytyis kettinki jos tarkemmin katsois (heh).

 Afrikassa on aina kuuma ja sillai...

 Innokkaat turistit!

 Niin kun sanoin, aina kun jonkin eläimen näki tuli siitä ihan voittajafiilis. Jopa tää kilppari sai kaks autoa pysähtyyn ja yli-innokkaat turistit (itseni mukaan lukien) räpsiin siitä hirveen kasan kuvia. Jälkeen päin tilanne vähän nauratti...

 Virtahepoja ja krokotiili ottamassa lepiä

 Aurinkorasvan käyttö unohtui ekan Mosambik-kuukauden jälkeen, ja siitä kiitoksena yläkroppaa koristaa tällä hetkellä epämääräiset valkoiset pilkut. Yritän välttää niiden googlaamista koska tunnetusti internetin vastaus mihin tahansa terveysongelmaan on "sinulla on syöpä", ja elän toivossa ettei noi ole mitään vakavaa.

 Tää pikku Dumbo vei mun sydämen, voi kun tollasen parisataa kiloisen palleron vois ottaa kotiin lemmikiks<3

 Ah, safarin kohokohta! Leopardin näkeminen on ainakin meidän oppaan mukaan tosi harvinaista. Kun nähtiin kaukana puskissa leopardi oltiinkin ihan innoissamme. Pysähdyttiin pitkäksi aikaa odottaan jos se mahdollisesti tulis lähemmäs. Pian kisu alkoikin lähestyä meidän autoa ylittääkseen tien, koko auto oli ihan hiljaa ja sydän pamppaili. Yhtäkkiä taustalle ilmestyi toi norsuperhe ja oli vähän tekemistä pidätellä riemunkiljahduksia!

 Ja tuli sieltä vielä perässä yksinäinen norsu takaamaan tän kuvan onnistumisen!

 Mun lempieläin seepra! Niin kauniita, rakastavia laumaeläimiä. 

 Auringonlaskut safarilla on jotain ainutlaatuista ja monesti alko Lion king-musiikki soimaan päässä näissä maisemissa

 Seuraavaksi matka jatkui kohti Maputoa aika hulppeiden maisemien maustamana. Safarifirma hoiti paluumatkan Blyde river canyonin (maailman kolmanneksi isoin kanjoni) kautta.

Viimeinen yhteinen päivä porukoiden kanssa kului Maputossa (itsellä tosin vähän väsyneissä tunnelmissa, kun en voinut vastustaa kiusausta lähteä Maputokavereiden kanssa ulos ja lopputulos oli se että hotellin aamupala olikin yöpala ja unitunnit jäi nollille). Anyway, pirteenä lähdettiin turistihommiin pitkin Maputon katuja. Ehdittiin kävellä kymmisen minuuttia, kun alkoi tapahtua ja porukat sai kunnian päästä tutustuun ihanaan Mosambikin poliisiin (mun ensimmäisestä poliisikohtaamisesta voi halutessaan lukea täältä). Äiti otti kaikessa rauhassa turistikuvia, kun yhtäkkiä äkäinen poliisisetä ilmesty puskista ja totes äidin ottaneen kuvan hänestä. Katsottiin kuvia, ja tais siellä jossain näkyä kyseinen herra pikku pisteenä taustalla. Poistettiin kuva. Poliisi kysyi myös passeja, jotka ulkomaalaisilla teoriassa pitäisi olla mukanaan Maputon kaduilla liikkuessa. Myös suurlähetystön leimalla varustetut passikopiot käy. Passikopiot löytyi, leimoja ei koska ei sellaisia oltais ehditty porukoille vielä edes hankkia. Tässä kohtaa alkoi poliisimiehen uhkailut välillä äidin vankilaan heittämisellä, välillä 300 euron suuruisilla sakoilla. Itelle Mosambikin poliisien ajatusmaailma on jo tullut jokseenkin tutuksi, joten en voinut vastustaa naurunpyrskähdystä kun poliisisetä pisti vankilakortin pöytään - kaikki oli luonnollisesti bluffia ja kaveri halus vaan lahjuksia. Aika pian saatiinkin suora pyyntö voidaan me tää ihan kavereinakin selvittää ilman ongelmia. Asiasta väännettiin pitkään ja hartaasti. Tällaisessa tilanteessa poliisille ei tulis antaa mitään, vaan vaatia hoitamaan homma poliisiasemalla. Näin tehtiinkin, ja loppuvaiheessa kaverin äänensävy oli jo alistunut, eihän tällä edes olisi mitään todellista syytettä meitä vastaan. Lopulta, yli puolen tunnin säätämisen jälkeen, totesin miehelle hymyillen että ystävä hyvä, me ei olla maksamassa kenellekään mitään, mutta voidaan tarjota kaljat sulle ja kaverilles (jossain kohtaa paikalle ilmestyi toinenkin poliisi lahjushaukkana avuksi). Miesten suupielet kääntyi väsyneeseen hymyyn, lähdettiin porukalla kaljaostoksille ja he pääsi uniformut päällä korkkaamaan ansaitusti - on se järjestyksen pitäminen raskasta hommaa.

Nyt porukat on jo takas Suomessa ja mulla jatkuu arkihommat kylällä. Viikko oli aivan ihana irtiotto arkeen, ja oli hienoa päästä viettään laatuaikaa yhdessä, näyttää vanhemmille mun maailmaa täällä ja kokee ja nähdä itsekin paljon uutta. Palaillaan!