Hellurei!
Hengissä ollaan edelleen! Sain perinteitä kunnioittaen vanhempani tänne tekemään tupatarkastuksen, koska ei ole enää yllätys, että he seuraavat perässä mihin tahansa päin maailmaa menen. Kiva että seuraavat. <3 Maaliskuu kului siis vanhempieni seurassa, opiskellen, ja viikonloput erilaisissa reissuissa. Nyt kun meno on vihdoin rauhoittunut ja sain päivän vain itselleni meritähtiasennossa, jaksaa taas käydä blogin kimppuun.
Vaihtari-tuutorihengailua. Tää porukka on täynnä lämpimiä, avoimia ja energisiä ihmisiä. Aina löytyy joku, joka on suunnittelemassa illanviettoa, reissua tai muuta yhteistä tekemistä.
Perhedinneri - porukoiden piti tietenkin tavata Nathálya, joka on käytännössä mun brassisisko.
Tärkeä väli-info meidän kissasta Elviirasta. Hänellä oli jokin aikaa sitten kiima (en tiedä kissoista mitään, mutta kai toi on oikee sana heh), ja kotona oli mahdotonta olla ilman, että Elviira olisi kiehnännyt vieressä. Raukka hinkutti itseään kaikkeen mikä eteen tuli.
Sit kohteena oli São Paulo! Meillä synkkas brasilialaisen Nancyn kanssa heti yliopiston orientaatioviikolla, ja ensimmäistä kertaa kun hengattiin yhdessä Nancy kutsui mut kanssaan Lollapalooza-festareille São Pauloon. Kuullessani esiintyjät ylipuhuminen ei ollut enää kovin vaikeeta. Oli myös mielenkiintoista päästä näkemään ainakin pintapuolisesti kaupunkia, joka on kulttuuriltaan ja 12 miljoonan asukkaansa kanssa hyvin erilainen Recifeen verrattuna.
Ensimmäisenä yönä meitä majoitti Nancyn kaverin perhe, joka asui kauempana keskustassa eräässä yhteisössä. Perheessä asui saman katon alla brasilialaiseen tapaan Nancyn kaveri, hänen suloiset lapsensa ja vanhempansa. Brasilialaisittain oli myös tullut kommunikaatiokatkos siinä, majoittavatko he yhden vai kaksi vierasta, mutta innoissaan ottivat myös spontaanisti mut vastaan (ja mainostivat pitkin kylää Suomityttöä, joka on kyläilemässä haha).
Ítalo, Augusto, Nancy
Red hot chili peppers!
The Killers!
Sitten takaisin Recifeen - tai tarkemmin Olindaan! Tultiin vanhempieni kanssa ihastelemaan tätä yhtä Recifen alueen kauneimmista kaupunginosista. Oli myös kiva päästä fiilistelemään Olindan tunnelmaa ilman karnevaalisekoilua, jolloin ei paljon maisemia tullut katsottua väkimäärän takia.
Jesus, is that you? Uskonto on täällä läsnä joka paikassa, vaikka ateismi, agnostismi ym. ovat länsimaalaiseen malliin nousseet vahvan uskonnollisuuden rinnalle. Viime viikonloppuna näin rannalla purjeveneen, jonka purjeessa saarnattiin "lue raamattua". Tänään bongasin, että meidän keittiöpyyhe muistuttaa siitä, että "Jeesus syntyi pelastamaan sinut". Katolilaisuus on pitkään ollut Brasiliassa valtauskonto, mutta sen rinnalle on tullut myös muita kristillisyyden muotoja. Maan monimuotoisuuden vuoksi toki löytyy myös afrikkalaisia perinneuskontoja, Amazonien alueen uskontoja, ym. joihin en ole vielä päässyt tarkemmin perehtymään. Siitä olen kuullut, että ainakin historiassa näitä afrikkalaisia perinneuskontoja harjoittavia on pidetty vääräuskoisina, ja heihin on suhtauduttu syrjivästi. Nämä kysymykset tosin linkittyvät myös Brasiliassa syvälle juurtuneisiin rasistisiin ongelmiin.
Mielestäni hengellisyys, uskominen ja uskonnollisuus ovat ihmiselle luonnollisia tarpeita, ja joillekin ne merkitsevät enemmän kuin toisille. Niin kauan, kun uskontoa ei käytetä muiden sortamiseen tai tuomitsemiseen, joko yksilötasolla tai varsinkaan järjestelmällisesti, ne voivat antaa paljon merkitystä ihmisille ja yhteisöille. Valitettavasti maailmassa, ja myös brasilialaisessa yhteiskunnassa uskonnollisuus saa usein syrjiviä muotoja. Esimerkiksi abortti on edelleen laitonta vahvan katolilaisuuden vuoksi. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat myös jatkuva kamppailunaihe. Homous on laillista, mutta ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä on paljon. Recife on suurkaupunki, joten täällä syrjintä ei ole niin näkyvää kuin maaseudulla. Paljon parannettavaa kuitenkin on. Viime vuonna otsikoissa oli "gay conversion therapy", jota peräänkuuluttivat tietyt uskonnolliset ryhmät ja oikeistokonservatiivit. Ajatuksena on parantaa ja pelastaa ihmisiä homoudesta. Niinpäniin... Muun muassa näistä syistä uskonnollisuus voi saada myös vahingollisia muotoja.
Olinda tuntuu valmistautuvan karnevaaleihin vuoden ympäri
Pääsiäisloman ajaksi saatiin meille kylään jenkki-kolumbialainen Steven. Tutustuttiin toisiimme kun asuimme molemmat Mosambikissa, ja Steven teki siellä töitä Peace Corps vapaaehtoisena. Totta puhuen ei edes tunnettu toisiamme Mosambikissa, kunhan törmättiin kerran nopeesti yhdellä viikonloppureissulla. Mutta somen kautta huomattiin, että asutaan nyt molemmat sattumalta samassa maassa, Steven tosin pääkaupunki Brasíliassa. Tilanteen randomius oli siis riittävän yhdistävä kokemus ja sai Stevenin kutsumaan itsensä meille viettämään pääsiäislomaa. Lomalla päästiin myös ottaan kunnolla hyöty irti meidän terassista, kun kaikilla oli aikaa hengailla ja vaan istua iltaa. Kuvassa myös ihanat Giovanna ja Vinícius.
Lähdettiin myös rentoutumaan Porto de Galinhasiin, jotta Steven pääsi nauttimaan tän alueen upeista rannoista.
Oli mahtavaa päästä fiilistelemään Mosambik-muistoja yhdessä ja vertailla Brasilian ja Mosambikin eroja ja yhtäläisyyksiä. Hassua, että vaikka meille ei juurikaan yhteisiä muistoja Stevenin kanssa kertynyt Mosambikista, tuntui kuin kokemus olisi ollut yhteinen. On kuitenkin niin harvinaista päästä jakamaan muistoja sieltä kenenkään kanssa, eikä Mosambik ole vieläkään tyypillinen matkustusmaa (vaikka syytä olisi!) Esimerkiksi kummallekin tuli heti Mosambik-kaipuu, kun nähtiin pikku kulmabaari ilman asiakkaita, jäätiin istumaan iltaa baarinpitäjien kanssa ja popittamaan reggaeta näistä peräkonttikajareista.
Reissukavereita
Tässä vielä glamourin huipentumia siitä ihan perusarjesta:
Opiskelua; tekstissä Nathalya naureskelee tolle ergonomiselle asennolle, jossa pidän varpaalla artikkelia paikallaan :D
Ihmistetristä aamun ruuhkabussissa. Paikallisilla on muuten ihana tapa tarjoutua bussissa pitään sylissään seisovien laukkuja, jos itse istuu. Tosi avuliasta erityisesti silloin, kun joidenkin rallikuskien kyydissä kaikki energia menee pystyssä pysymiseen, jolloin ylimääräinen paino on ihan helpottavaa saada pois.
Trooppisen ilmaston herkkuja
Kotimatkalla yliopistolta meinasin törmätä tähän kadulla hengailevaan hevoseen. Ei parane kävellä täällä ihan puhelinzombina katsomatta eteensä. Tosin ei olisi eka kerta, osa kavereista muistaa ääniviestin jonka lähetin Mosambikista, kun kävelin pilkkopimeellä kylällä kotiin ja ääniviestiä höpöttäessäni törmäsin aasiin. Fail.
Tällä viikolla sain myös loistavan uutisen, joka on itselleni merkittävä koko tämän vuoden kannalta! Tapasin vihdoin erään paikallisen järjestön työntekijöitä, jotka vahvistivat, että voin tehdä syventävän harjoittelun heidän järjestössään, woopwoop!! Kyseinen järjestö työskentelee kaduilla asuvien ja oleskelevien lasten ja nuorten kanssa. Tein pari vuotta sitten kanditutkimukseni liittyen katulapsiin ja -nuoriin, joten tämä haave on ollut tavoitteenani jo pidempään, sen käytännön toteutus vaan on ollut todella epävarmaa. Oon ollut tästä ihan fiiliksissä viime päivät! Olen viime kesästä asti Suomessa koittanut laittaa sähköpostia kyseiseen järjestöön, mutta viesteihini ei vastattu, joten ajattelin yrittäväni viedä asiaa eteenpäin paikan päällä. Olen täällä milloin missäkin illanistujaisissa, kaduilla ja toreilla kysellyt ihmisiltä heidän kontakteistaan paikallisiin järjestöihin. Lopulta kämppikseni Camillan avulla, useiden väärien yhteystietojen jälkeen, sain yhteyden ja sovittua tapaamisen kyseisen järjestön kanssa! Tässä(kin) asiassa brasilialaisesta avuliaisuudesta on saanut olla todella kiitollinen. Ihmiset haluavat usein auttaa todella pyyteettömästi ja nähdä todella vaivaa, jotta ongelmasi tulevat ratkaistuksi. Toki tämä on vain oma kokemukseni ulkomaalaisena, koska olen myös kavereilta kuullut, että ulkomaalaisten kohtelu on usein huomattavasti lämpimämpää kuin avuliaisuus toisille brasilialaisille. Joka tapauksessa, tästä kuviosta tulen varmasti kertomaan jatkossa tarkemmin, nyt vain pakollinen alkuhypetys. :)
Tällainen pläjäys tällä kertaa, haleja sinne alkavaan kevääseen! Tai pusuja. Oon edelleen se kiusallinen suomalainen joka kerta, kun ihmiset haluaa täällä antaa poskipusuja. Välillä niitä on yks, välillä kaks, välillä pelkkä halaus. Mistä sen tietää?!
Tällä viikolla sain myös loistavan uutisen, joka on itselleni merkittävä koko tämän vuoden kannalta! Tapasin vihdoin erään paikallisen järjestön työntekijöitä, jotka vahvistivat, että voin tehdä syventävän harjoittelun heidän järjestössään, woopwoop!! Kyseinen järjestö työskentelee kaduilla asuvien ja oleskelevien lasten ja nuorten kanssa. Tein pari vuotta sitten kanditutkimukseni liittyen katulapsiin ja -nuoriin, joten tämä haave on ollut tavoitteenani jo pidempään, sen käytännön toteutus vaan on ollut todella epävarmaa. Oon ollut tästä ihan fiiliksissä viime päivät! Olen viime kesästä asti Suomessa koittanut laittaa sähköpostia kyseiseen järjestöön, mutta viesteihini ei vastattu, joten ajattelin yrittäväni viedä asiaa eteenpäin paikan päällä. Olen täällä milloin missäkin illanistujaisissa, kaduilla ja toreilla kysellyt ihmisiltä heidän kontakteistaan paikallisiin järjestöihin. Lopulta kämppikseni Camillan avulla, useiden väärien yhteystietojen jälkeen, sain yhteyden ja sovittua tapaamisen kyseisen järjestön kanssa! Tässä(kin) asiassa brasilialaisesta avuliaisuudesta on saanut olla todella kiitollinen. Ihmiset haluavat usein auttaa todella pyyteettömästi ja nähdä todella vaivaa, jotta ongelmasi tulevat ratkaistuksi. Toki tämä on vain oma kokemukseni ulkomaalaisena, koska olen myös kavereilta kuullut, että ulkomaalaisten kohtelu on usein huomattavasti lämpimämpää kuin avuliaisuus toisille brasilialaisille. Joka tapauksessa, tästä kuviosta tulen varmasti kertomaan jatkossa tarkemmin, nyt vain pakollinen alkuhypetys. :)
Tällainen pläjäys tällä kertaa, haleja sinne alkavaan kevääseen! Tai pusuja. Oon edelleen se kiusallinen suomalainen joka kerta, kun ihmiset haluaa täällä antaa poskipusuja. Välillä niitä on yks, välillä kaks, välillä pelkkä halaus. Mistä sen tietää?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti