Uskonnollisuudesta ja koulunkäynnistä

Suurin osa mosambikilaisista on kristittyjä, ja uskonto on monelle tosi tärkee asia. Ensimmäisistä kohtaamistani neljästä mosambikilaisesta kaksi kysyi heti ensimmäisten small talkien jälkeen uskonko Jumalaan. Kyllähän siinä neutraaliuden ja uskonasioiden henkilökohtaisuutta korostavasta maasta tullut Suomityttö vähän hämmenty, ja vastasin jotain tosi ympäripyöreetä. Muistan mun ensimmäiset tunnit Mosambikissa Maputon lentokentällä, joista iso osa kulu erään miehen käännyttämisoperaation uhrina. Tuli siinä aika monet Raamatun sivut kahlattua läpi ja analysoitua eri lauseiden merkityksiä. Muistan kuinka puhuttiin esimerkiksi ei-uskovaisten helvettiin joutumisesta. Siinä kohtaa en voinut estää uteliaisuuttani ja ystävällisesti kysyä, mitä hänen mielestään käy niille miljardeille ihmisille, jotka ei Jumalaan tai ainakaan samaan Jumalaan usko. Sen kysymyksen jälkeen hämmennys oli molemminpuolista. Kyseinen henkilö todennäkösesti halus vaan pitää huolen, että mulla tulee turvallinen reissu ja muutenkin menee elämässä hyvin, ja ilman uskoa Jumalaan se ei olisi hänen mukaansa mahdollista. 

 

Vähän pidempään täällä olleena oon huomannut, että uskonto todella on yksi elämän tukipilareista. Rukous- ja gospelryhmiä kokoontuu millon missäkin, monet käy kirkossa joka sunnuntai ja Jumalan haltuun annetaan elämän ilot ja surut. Enää en ala haastaan ihmisiä uskonnosta, sillä huomaan miten pyhä asia se heille on. Suomessa oon käynyt monia keskusteluja uskonasioista hyvässä hengessä. Täällä kuitenkin ymmärrän, että uskonto on jotain elintärkeää erityisesti köyhemmille ihmisille. En koe silloin tarpeelliseksi alkaa kyseenalaistamaan Jumalan olemassaoloa. Mosambikilaisten elämän voi nähdä selviytymisenä haasteesta ja vastoinkäymisestä toiseen. Jumala on kuitenkin yksi avaintekijöistä, jonka voimalla pystyy jatkamaan eteenpäin ja keskittymään elämän valoisiin puoliin. Kun kysyin Lidialta, mikä hänen unelmansa on, hän sanoi ettei tiennyt koska elämä on niin raskasta. Ainoa mitä hän sanoi tietävänsä, on että Jumala tarjoaa hänelle jotain hyvää. Uskonto tarjoaa lohtua, toivoa.

Pääsin pari viikkoo sit ensimmäistä kertaa täällä kirkkoon. Tanssia ja laulua, kumartelua, rukoilua, taputusta. Eipä tarvii paljoo kieltä ymmärtää kun tajuaa mikä on homman nimi. Ihanan ilosta ja yhteisöllistä! 

Myös perinneuskonnot on edelleen vahvasti läsnä. Yks päivä kuulin kylällä huhua, että joku mies oli pistetty vankilaan koska tän ajateltiin olevan vampyyri. Jahas mikäs siinä, tiedä sit mikä oikee syy oli. Esi-isien palvominen on myös yks keskeinen osa perinteistä kulttuuria, ja vanhusten ajatellaan kykenevän kommunikoimaan heidän kanssaan. Vanhusten kunnioitus on siis tietyssä mielessä suurta, mutta siinä on kaksi puolta. Jos jotain pahaa tapahtuu, saatetaan vanhuksia syyttää esi-isien suututtamisesta. Joillekkin tää on ikävä kyllä oikeutus kohdella vanhuksia kaltoin, esimerkiksi käyttämällä väkivaltaa tai jättämällä heitteille. Mielenkiintoista on myös se, että perinneuskonnot kulkee rinnakkain kristinuskon kanssa. Monet saattaa noudattaa uskonnollisia perinteitä, mutta silti käydä kristillisessä kirkossa. Rukoilla siis samaan aikaan Jumalaa että esi-isiä.

Huomasin just ton yhen pojan puhelimennäpräyksen haha! Ei aina voi olla motivaatioo...

Myös koulunkäynti on hallelujahuutojen arvoinen asia monille, koska se ei oo itsestäänselvyys. (Keksinpä näppärän aasinsillan hehe). Lapset täällä todella osaa arvostaa koulunkäyntiä, joka onneks on peruskoulutasolla maksutonta. Oon kuitenkin kuullut monia tuskasteluja koulupukujen kalleudesta (n. 3e) ja vihkojen ja kynien osto on isoja kuluja monille. Anyway, oon tutustunut kylällä Monteiroon, joka on ala-asteen englannin- ja käsityönopettaja, ja halusin tietty heti päästä mukaan seuraan tunteja. Oon parina päivänä ollut mukana koululla ja on ollut mielenkiintosta nähdä millasta opetus on täällä. Koulupäivät alkaa aina kansallislaululla, jolloin lapset seisoo sotilaallisen suorissa riveissä pihalla ja laulaa kuorossa. Joku opettajista saattaa napata satunnaisesti yhden lapsista ja pistää tän laulaan ekan säkeistön soolona koko koulun edessä. Ei ihan tapahtuis Suomessa. Pistin muutenkin merkille sen, miten täällä lapsia ei pidetä ihan samanlaisessa pumpulissa. En nyt tarkota ruumiillista kuritusta (jota sitäkin kuulemma edelleen tapahtuu), mutta yleisesti ollaan tiukempia ja aikuinen-lapsi-asetelma on vahva. Opettajan astuessa luokkaan kaikuu moniääninen ”bom dia senhor professor”. Monteiron opetustyyli on kuitenkin yhdistelmä rentoutta ja läpänheittoo ja tiukkaa kuria. Koulussa ei oo sähköä, pulpetteja ei ole läheskään kaikille ja moni lapsista istuu lattialla. Kouluruuasta ei oo tietoakaan. Loppujen lopuks touhu ei niin paljoa suomalaisesta eronnut vaikka olosuhteet onkin heikommat. Oli ihana päästä seuraan lasten tunteja ja nähdä miten innoissaan ne oli uudesta kielestä. Tuli flashback siihen kun itse tankkas englannin aakkosia samalla tavalla muutama hassu vuosi takaperin.

 GO SUOMI - Suomen valtio on siis aikanaan rakentanut kyseisen primary schoolin! Tää oli hauska sattuma minkä tajusin vasta paikan päällä.

 Käsityökirja

Lounaskioski

Nyt tulee otettua kunnon irtiottoja arjesta. Viime viikonloppu meni Bilenen rannalla amerikkalaiseks soluttautuessa, kun vietettiin Catian synttäreitä 15 peace corps volunteersin voimin. Paljon ruokaa, juomaa, uusia naamoja ja rusketusrajoja. Hyvä viikonloppu. Ens viikosta tulee myös mahtava, koska huomenna lähdetään Emmin kanssa Tofolle, jossa käyn sukelluskurssin woop woop! Tofo on ranta noin 8 tunnin chapamatkan päässä, ja se on kuulemma yks kauneimpia paikkoja täälläpäin. Palaillaan ihanat, nauttikaa alkavasta keväästä!