Want to go to the seaside?

Mosambik on pitkä maa ja kaunista rantaviivaa riittää koko maan pituudelta. Paikallisilla ei kuitenkaan usein oo varaa matkustaa huvin vuoksi eikä moni Manhicassa asuva oo ikinä käynyt rannalla, vaikka matkaa on vaan muutama kymmentä kilsaa. Ongelma on myös se, että monille rannoille pääsy ei oo ihan helppo homma ilman kunnollisia teitä. Turismi on Mosambikissa kasvamaan päin mutta maa on ollut pitkään poissa turistien listoilta. Tähän(kin) on varmaan syynä Mosambikissa pitkään riehunut sisällissota, joka päätty 90-luvun alussa. Maa oli kuulemma ihan raunioina, ja kymmenessä vuodessa on päästy pitkälle siitä millaista täällä on ollut. Aika hurjaa ajatella, että suurin osa näistä ihmisistä on elänyt sodan keskellä ja lähes kaikkia sota on koskettanut tavalla tai toisella...

Joka tapauksessa pari viikkoo sit pääsin täällä ensimmäistä kertaa rannalle ja vielä sellaselle, jonne ei ihan noin vaan mennä. Galanga beachille pääsee vaan kunnon maasturilla ja 30 kilometrin matka kesti melkein puoltoista tuntia. Oli todellakin käymisen arvonen paikka. Vaikeekulkuisuus tarkotti sitä, että ranta oli lähes autio lukuun ottamatta joitain paikallisia kalastajia ja muutamia lomailijoita.

 Rantarapuja!

 Majotuksessakaan ei ollu valittamista

Rannalle menin mun ekalla viikolla tapaamien etelä-afrikkalaisten kanssa, koska ne tarjoutu ottaan mut
mukaansa viikonlopuks. Vaikka seura olikin keski-ikästä, oli reissu tosi hauska ja oli tosi mielenkiintosta kuulla vanhemmilta ja viisaammilta tarinoita Mosambikista ja muita afrikkavinkkejä, kuten mitä kaikkia myrkyllisiä eliöitä meressä kuinka monta käärmettä ne on tappaneet elämänsä aikana. Oli myös mielenkiintosta avartaa itseensä Etelä-Afrikasta, koska sielläkin tuntuu olevan tosi omanlaisensa kulttuuri. Erityisesti kiinnostaa eteläafrikkalaisten mustien ja valkoisten nykyinen suhde, mikä ei ihan mutkaton oo vaikka apartheidia ei enää virallisesti ookkaan. Etelä-afrikkalaiset joihin oon täällä tutustunut on valkoihosia. Niiden mielestä apartheid on nykyään kääntynyt päinvastoin ja valkoihosten on esimerkiks tosi vaikee saada töitä. On kuitenkin ollu mielenkiintosta huomata, et joidenkin etelä-afrikkalaisten suhtautumistapa myös mosambikilaisiin on aika snobeileva (sovitaanko et toi on sana). Tää selittyy varmaan niiden omalla hierarkkisella kulttuurilla. Ne on esimerkiks ihan järkyttyneitä siitä, kun kerron et asun paikallisten kanssa ja tarjoo mulle kotia luonaan houkutellen ilmastoinnilla, kunnollisella suihkulla, keittiöllä ja omalla housekeeperillä. Kiitti tarjouksesta, mut mulla on jo koti täällä.

Tutustuin rantareissulla myös Maputossa asuviin portugalilaisiin. Yks niistä on mm. purjehtinut Atlantin halki. Lisäks oli pariskunta, joista nainen on sosiaalityöntekijä paikallisessa koulussa ja mies tekee töitä televisiossa. He kerto, että yrittää yhdessä saada läpi Portugalissa tv-sarjan Mosambikin kehittämisestä tietoisuuden levittämiseks. Ihmiset tekee niin ihailtavia juttuja. Portugalilaisten kaa tuli myös kokeiltua surffausta ei-niin-hyvällä menestyksellä, mut syytän huonoja aaltoja hehe.

 Valaan pääkallo, for real! En eka meinannu uskoo mutta pakko oli ku ikänsä meren lähellä eläneet oli niin varmoja asiasta

Oon saanu naureskella sille, kuinka monilla ihmisillä tuntuu olevan ennakkoluuloja vähintään yhdestä ihmisryhmästä. Varsinkin aluks tää oli tosi hämmentävää, koska tuntuu et aina kun tutustun uusiin ihmisiin mua kehotetaan välttään niitä vaan kansallisuuden perusteella. Eteläafrikkalaiset käskee varoon mosambikilaisia ja eteläafrikkalaisia tummaihosia, mosambikilaiset eteläafrikkalaisia ja intialaisia, portugalilaiset eteläafrikkalaisia… jos noudattaisin liian kirjaimellisesti jokaista varotusta en vois tutustua täällä kehenkään. Oon mennyt eteenpäin luottamalla omaan intuitioon ja yrittämällä kohdata ihmiset ihmisinä enkä kotimaan perusteella. Tietty voi olla, että reissun loppupuolella oon jo nähnyt niin paljon ja tavannu niin paljon epäluotettavia ihmisiä että kyynistyn. Ainakin toistaseks yritän pitää avoimen asenteen kaikkia kohtaan. Koen että hyvä periaate on suhtautuu ihmisiin tietyllä varauksella mut kuitenkin olettaa, että ihmiset on hyviä kunnes ne antaa jonkin syyn epäillä toisin.

Mulla on ollut joitain ahdistuksen hetkiä, kun oikeiden kavereiden saaminen on tuntunut tuskasen vaikeelta. Oonkin jo kertonut siitä, miten uusiin ihmisiin tulee kyllä tutustuttua koko ajan ja päivittäinen leppoisa höpöttely tuntemattomien kans on tosi piristävää. Mut välillä ollut päiviä, kun on tuntunu et kielitaidottomuus tekee aidosti ihmisiin tutustumisesta mahdotonta. Tää viikko on kuitenkin ollut hyvä, koska oon tutustunut amerikkalaisiin peace corps volunteerseihin, saanut lisää paikallisia tyttökavereita ja nähnyt vihdoin mun tulevia koulukavereita jotka vaikuttaa tosi mukavilta. Tuntuu mahtavalta kun kielen kanssa alkaa olla jo siinä pisteessä että pystyy hengaan paikallisten kanssa myös small talkia pidemmälle ja jopa puhelimessa kommunikointi onnistuu ees jotenkin! Oon ilonen, et pikkuhiljaa alkaa rakentuun kaveripiiri tänne, koska se ei oo mikään itsestäänselvyys.

 Näillä paateilla paikalliset kalastajat on merellä kaiket päivät. Respect!

Tällä hetkellä oon ihan poikki, koska pyörittiin parin koulukaverin kanssa monta tuntia naapurikylässä jakamassa koulun mainoslehtisiä, jonka jälkeen oli portugalin opiskelua. Yhtäkkiä huomaan, että mulla alkaa päivät täyttyyn ohjelmasta, vaikka vielä vähän aikaa sitten tuntu että kananmunan paistaminen oli päivän isoin operaatio (se on kieltämättä aika vaikeeta, kun en oikein vieläkään osaa sytyttää hiiliä paikallisten tapaan). Huomenna olis tarkotus lähtee pikavisiitille Etelä-Afrikkaan ihan vaan siks, et täytyy viisumin takia käydä leimauttaan passi rajalla. Todennäkösesti mun pitää tehdä reissu rajalle joka kuukausi. En oo ihan varma viel noista byrokratioista mutta no stress, oon huomannut et jos haluu hoitaa asiat justnytheti ei mitään tapahdu ja saa vaan oman verenpaineen kattoon. Tällä hetkellä mulla on kahden kuukauden viisumi, joten pitää koittaa selvitellä asiaa kun haen viisumille jatkoo. Luulin jo saaneeni kaverin mukaan tälle reissulle, mutta Bilatokselle tulikin viime hetken työkiireitä. Vähän jännittää lähtee yksin hortoileen toiseen maahan alle kuukauden Afrikassa oleskelun jälkeen, mutta otetaan se mini-seikkailuna. Aattelin mennä Nelspruitiin joka on kaupunki suht lähellä rajaa. Peukut pystyyn et kaikki sujuu hyvin!

Halaus ja terkkuja!