Tavoite: sulaudu joukkoon

Yritän kovasti oppia paikallisille tavoille ja löytää paikkani täällä, mutta ei se oo ihan niin helppoo kun herätän huomioo missä ikinä liikunkin. Arki alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muodostua. Vaikka lukukausi ei ookkaan vielä alkanut, meen koululle portugalin tunneille päivittäin. Kielikurssi on lähtenyt hyvin käyntiin ja kemiat kohtaa hyvin opettajan kanssa. Saan yksityisopetusta, joten ainakaan ei oo varaa löysäillä. Koululle kuljen usein chapalla, ja 7 kilsan koulumatkaan saattaa mennä tuntikin, koska ei voi ikinä tietää millon chapoja tulee tai onko ne täynnä. Matkat on aika mielenkiintosia. Yks päivä mun vieressä (tai ennemmin sylissä) istu mies, jolla oli mukanaan elävä kana. Sen kans mukavasti tuijoteltiin toisiamme ja tunnuttiin olevamme yhtä hämmentyneitä tilanteesta. Toisella puolella oli mies, jonka t-paidassa luki ”kill whites”. Just ton lauseen haluut nähdä, kun oot ainoona valkoihosena liiskautunut pieneen autoon parinkymmenen ihmisen keskelle. Joka kerta kun hyppään kyytiin kuulen ihmisten puhuvan musta jotain, osa ihan hyväntahtosesti, mut jotkut taas naureskelee sille miks mulungo kulkee chapalla. Portugalin opiskelun lisäks oon myös yrittänyt opetella muutamia sanoja shanganea. Se on yks Mosambikin monista paikallisista kielistä, mutta lähes kaikki tällä seudulla puhuu sitä äidinkielenään. Ihmisille on jotenkin maailman hauskin asia kun valkonen tyttö sanoo jotain shanganeksi, ja on hauska piristää niiden päivää. Tavoite olis myös oppia sanoon huutelijoille jotain hyviä vastaheittoja shanganeks. Menis varmaan aika hiljaseks haha.

Busted! Tää pikku ryökäle varastelee aina millon mitäkin

Piri piri-kanaa syödään paljon - ja se on hyvää!

 Lidian äiti omistaa isot maissipellot, joten maissia syödään kans paljon. Yks paikallinen herkku on maissista tehty leipämäinen chincua (en tiä kirjotinko oikein)

Lähes kaikki täällä olettaa ihonvärin perusteella, että oon rikas. Mulle tuli yllätyksenä että hintataso on täällä kyllä halvempi monissa perustarpeissa, mutta monet asiat kuten netti, ravintolaruoka ja vaatteet kaupoissa, on ihan Suomen hintatasoo. Nää on asioita, jotka on suunnattu rikkaammalle vähemmistölle. Röyhkeimmät pyytää mua maksaan niille esimerkiks kaupassa ostoksia tai bussimaksun, ja niille se on hauska vitsi. Itelle on vaan vähän turhauttavaa koittaa koko ajan todistella että oon köyhä opiskelija. Saatan esimerkiks miettiä, laitanko kylälle lähtiessä hienomman vai resusemman paidan ja valitsen resusen ihan vaan et näyttäisin köyhemmältä. Vaikka suurin osa ihmisistä on mua kohtaan mukavia, on myös niitä jotka vierastaa. Ihmiset saattaa kuvitella, et katon heitä jotenkin alaspäin tai ei muuten vaan tiedä miten mua kohtaan tulis käyttäytyä. Yritän olla ystävällinen, tervehtiä, hymyillä ja antaa kaikki mahdolliset signaalit siitä että ihmisiä me kaikki ollaan, heitetäänkö ihonvärit ja muut taustatekijät sivuun.

Rahan käyttöö oon miettinyt myös perheessä. Pistän oman osani ruokaostoksiin, mutta jos haluaisin syödä esimerkiks vihanneksia samalla tavalla kun Suomessa olisin koko ajan ostamassa niitä koko perheelle, sillä käytännössä kaikki jaetaan. Yritän siis vielä löytää tasapainoa siinä, miten paljon viitsin auttaa rahallisesti ettei mua alettais ajatella kävelevänä lompakkona. Senttiäkään multa ei oo kuitenkaan kotona pyydetty.  Perheessä karsitaan ylimääräsistä menoista, että saatais lapsille koulutarvikkeita ja ruoka pöytään. Ruoka valmistetaan aikalailla samoista aineksista joka päivä, koska kalliimpia ei oo varaa ostaa. Puuro on aika peruskauraa (hehheh), samoin leipä, riisi ja peruna. Lähes joka ruuassa on tomaattia ja sipulia, ja kanaa on pöydässä melkein joka päivä. Yksinkertaisista raaka-aineista osataan kuitenkin tehdä tosi hyviä ruokia. Auto on, mutta se tankataan sen mukaan miten rahatilanne sallii. Vessa ja suihku (seinät ja reikä lattiassa) on nyt saatu rakennettua pihalle mutta suojana on vaan lakana, koska ovia ei oo varaa ostaa. Silti Lidia just sano, että ostaa mulle paremmat sandaalit heti kun saa enemmän rahaa (mistä tietty kieltäydyin). Ei voi kun ihailla sitä, miten pyyteettömästi jotkut ihmiset voi antaa vähästään.

Chapaan ahtautumista

Ruuanlaittoa

Roskis. Kun kasa kertyy liian isoks, sytytetään kokko ja poltetaan roskat. Tällä hetkellä ei voida tehdä sitä, koska kana on muninut tonne alle haha.

Lidian veljentyttö

Ihmiset omistaa vuohia, kanoja, hanhia ym. Vielä en oo onneks joutunu näkeen teurastusta mutta eiköhän sekin oo vielä edessä hrr...

Macianan pikku keskusaukio

Työkäsityksestä ja ”afrikkalaisesta laiskuudesta” on myös tullu kehiteltyä joitain huomioita. Suomalaisia kehutaan hyviksi, täsmällisiksi ja lojaaleiksi työntekijöiksi ja suomalaisten työmoraali on maailman parhaita. Näin monessa tapauksessa onkin ja siitä on syytä olla ylpee. Aika yleinen mielipide kuitenkin on, että afrikkalaiset on laiskoja, epäluotettavia ja epätäsmällisiä, mikä varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Näille asioille on kuitenkin syynsä, enkä ainakaan mosambikilaisia menis heti leimaan huonoiks työntekijöiks. Esimerkiks täsmällisyys voi olla aika hankalaa, koska suurimmalla osalla ei oo varaa autoon. Paikasta toiseen kävellään, liftataan tai mennään chapalla, eikä ikinä voi ennustaa mitä tulee vastaan ja kauanko matka tulee kestään. Mun portugalinopettaja Hilario on tästä hyvä esimerkki, koska ei oo tähän mennessä onnistunut tuleen ajoissa paikalle kertaakaan. Välillä viive on puol tuntia, välillä tunti, ja pahimmassa tapauksessa odottelin koululla yli kolme tuntia. Siihen liitty kuitenkin perhekriisi, väärinymmärrys, saldon loppuminen puhelimesta ja kaikkee muuta mukavaa. Myöhästelyn voi myös laittaa vaan yleisesti kulttuurin aikakäsityksen piikkiin, mutta olosuhteet vaikuttaa varmasti paljon. Suomessa ei voi kauheen uskottavasti vedota esimerkiks siihen että bussi hajosi, sukulainen tuli odottamatta kylään tai poliisit pysäytti vaatiakseen lahjuksia.

Laiskoiks en mosambikilaisia tähän mennessä koetun perusteella myöskään sanois. Työnteko saattaa näyttää lepposalta hengailulta, ja täytyy myöntää ettei töitä tehdä välttämättä yhtä tavoitteellisesti kun Suomessa. Pitää kuitenkin ymmärtää et monelle koko elämä on jatkuvaa kamppailua ja pelkät arkiaskareet käy työstä. Ei siis ihme ettei energiaa riitä paukuttaa töitä samanlaisella raivolla kun Suomessa, ja vielä paahtavassa helteessä. Oon jo nähnyt ihmisiä, jotka asuu keskellä ei-mitään, ilman julkista liikennettä tai autoa ja lähin kauppa 30 kilometrin päässä. He elättää itsensä luonnon antimilla. Välillä tulee kuitenkin tarve saada jotain kaupasta, ja paikalliset kävelee kylään ja takasin kaikkien kantamustensa kanssa. Kyllä mä tässä kohtaa sanoisin suomalaista pullamössökansaa (itseni mukaan lukien) huomattavasti laiskemmiks ja uusavuttomammiks. Monet mosambikilaiset vaikuttaa todella luotettavilta ja on kiitollisia jos heillä on töitä. Portugalinope pääsee tästäkin esimerkiks: maksoin kiinteen summan mun kielikurssista, ja tarkotus oli opiskella kolmena päivänä viikossa. Loput olis itsenäistä työskentelyä. Hilario kuitenkin sano, että haluaa opettaa mua viitenä päivänä viikossa samaan hintaan, koska sille on opettajana kunnia-asia, että opin kielen mahdollisimman hyvin. Hilario ei oo aiemmin opettanut portugalia ulkomaalaiselle alottelijalle, joten oon sen oma henkilökohtanen projekti haha. Musta toi on tosi ystävällistä ja mulle tulee itellekin halu omistautua kielen opiskeluun, kun opettajakin on noin tosissaan mukana hommassa.

Ihmisiä näkyy koko ajan kävelemässä tienvarsilla. Usein autolla ajaessa poimitaan tuntemattomiakin kyytiin, koska kävelymatkat on pitkiä

Ajan tappamista odotellessa. Kantsii aina olla kirja tms. mukana jos on sopinut tapaamisen jonkun kanssa.

Tätä metsästettiin yks ilta hullun lailla. Kun luultiin jo et oltiin saatu se tapettua se yhtäkkiä virkos ja alko taas juokseen ympäri mun huonetta.

 Huh, aina sellanen voittajafiilis kun saa tekstin julkastua! Se on aina vähintään päivän operaatio tän netin kanssa haha. Mutta tältä näyttää arki tällä hetkellä. Tavallaan on aika uskomatonta, miten nopeesti ihminen pystyy sopeutuun täysin erilaiseen ympäristöön. Vaikka päivät alkaa muodostuun tietynlaisiks, en silti tuu ikinä aamulla tietään mitä tarkalleen teen tai keitä ihmisiä tuun päivän aikana näkeen. Hyvä niin, koska spontaanius todellakin piristää!