Remember the journey, not only the destination

Maputossa, hengissä! Yks aika tärkee välietappi saavutettu kun on maahan asti päästy, mutta ihan suunnitelmien mukaan ei taas ylläripylläri menty. Lennot sujui oikein hyvin, ja Ethiopian Airlinesia voi todellakin suositella. Yhdella lennolla mun vieressa istu Unicefilla työskentelevä saksalainen nainen. Tää nainen oli just työskennellyt kaksi vuotta Afganistanissa, ja suoraan sieltä muutti nyt lyhyellä varotusajalla Etiopiaan ja lisäksi oli reissannut yksin Australiassa ja Aasiassa. Siinä oli kyllä tapaus jolla on asenne kohillaan, sillä hän ei ees tiennyt tulevasta kotimaastaan oikeestaan mitään, mutta ei tuntunut tippaakaan stressaavan asiasta. Tässä taas huomaa kuinka reissukokemus auttaa hakuna matata-asenteen omaksumisessa, ja siinä jutellessa omakin jäljella ollut jännitys katos täysin. Lentomatkan ehkä paras hetki oli kuitenkin kun kone kaarteli Maputon yllä, ja pystyin ihaileen ikkunapaikalta upeeta piiiitkää rantaviivaa Iggy Popin Passengerin soidessa koneen kajareista. Siinä oli sellasta alkavan seikkailun tuntua.

Ebolacheckejä tuli kaks eteen, mikä oli aika jänskää. Aika moni on kysellykkin et miten mä Afrikkaan uskallan lähtee Ebolan takia, mut oon vaan vastannu että se taitaa riehua melkeimpä lähempänä Eurooppaa kun Mosambikia. 

Addis Ababassa ottamassa lepiä

Lentokentällä kaikki ei sit mennytkaan ihan niin ku oli ajatus, koska mulla oli tarkotus olla tuutori siellä vastassa. Eipä ketään näkynyt, mutta en jaksanut asiasta liikaa ottaa paineita silla ajattelin vaan laittaa sen paikallisen aikakäsityksen piikkiin. Parin tunnin jälkeen päätin kuitenkin soittaa proffalle kenen kanssa  oon tähän asti ollut yhteyksissä, ja olihan mulle järjestetty lentokentältä haku – ainoo vaan että 15. päivä eli kolme päivää myöhemmin. Joku käsittämätön kommunikaatiokatkos oli tullu ja aika järkyttynyt ääni oli puhelimen päässä kun sanoin että täällä mä jo oon. Maluana on kuitenkin sen verran kaukana Maputosta ettei sieltä ihan hujauksessa ajele. Tässä tilanteessa en muuta osannu kun nauraa, sillä olihan tilanne aika koominen. Ei siinä mitään, sovittiin etta hän selvittelee asiaa ja on muhun pian yhteydessa. 

Siinä odotellessa sain uusia kavereitakin, Vandrahin, Kelvinin ja Aronin, jotka onneks kaikki puhui englantia ja palloili kans koko päivän kentällä ottamassa vastaan konferenssivieraita. Lopulta venailin kentällä yli 5 tuntia, koska mun Suomen simkortti petti eikä muhun enää saatukaan yhteyttä, ja menetin itekkin ajantajuni kun oli onneks seuraa. Lopulta tajusin soittaa Aronin puhelimesta, sovittiin etta jään Maputoon hotelliin yöksi ja et mut tullaan hakeen aamulla. Kaikki siis hyvin ja tästäkin sähellyksesta selvittiin kunnialla! Pääsin myos heti todistaan Mosambikilaisten ystävällisyyttä, kun pelkästään lentokentällä hengaillessa moni moikkaili ja tuli jutteleen, ja kavereita oli heti noin helppo loytää. Ei siis tarvii ihmiset huolehtia, aina löytyy avuliaita ihmisiä ympäriltä mistä päin maailmaa tahansa.

Aika lahjakkaasti onnistuin jo rikkoon ainakin kahta itelle lupaamaani sääntöä: älä syö lämmittämätönä ruokaa ja älä oo sinisilmänen. Aika hyvin lentokentällä ryytyneenä ja nälissään uppos tunamajoneesi sandwich, ja taksikuski tais heittää vähän ylimäärästä sightseeing kierrosta keskustassa kun hinta olikin yhtäkkiä melki tuplasti sovitusta. Iteppähän menin innoissani hihkumaan kuinka tää on mun eka kerta Maputossa ja kalpeesta naamasta nyt näkee kilometrin päähän kuinka turisti oon, eli kuka tällasta nyt ei yrittäis huijata... Mut nyt nukkumaan, koska viime yönä unitunteja tuli koneessa tasan 0. En malta odottaa huomista, kun pääsen vihdoin näkeen millaisessa paikassa ja millasten ihmisten seurassa tulee vietettyä seuraavat kuukaudet!