Mitä seuraavaksi?

Viimeisimmän tekstin jälkeen on tapahtunut paljon, niin kuin elämässä usein on tapana. Palasin Brasiliavuoden jälkeen takaisin Suomeen ja kohtasin jo-niin-tutun paluushokin. Olen viettänyt aikaa läheisten kanssa, ja saanut tavata viime vuonna syntyneet upeat veljentyttöni. Aloitin kaksi työtä ja gradun teon. Kevät kului osin sumussa, kesä taas välähti ohi jättäen jälkeensä paljon naurua, iloa ja muistoja.

 

Jo Brasiliassa ollessani suunnittelin tulevaa graduani, sillä aikomukseni oli palata takaisin Recifeen keräämään aineistoa. Oikeastaan tämä gradusuunnitelma on ollut mielessäni jo vuosia, tosin hieman varovaisena haaveena. En voinut olla varma, löytyykö Brasiliasta paikkaa, jossa aineiston voisi luontevasti kerätä, ja joka olisi valmis ottamaan mut osaksi porukkaansa. Lisäksi paikallisiin byrokratioihin ja lupiin liittyvät aina omat kiemuransa. 

Onnekseni nämä haasteet ovat toistaiseksi selätetty, sillä sain juuri kuulla, että tutkimuslupani Brasiliaan on viimein hyväksytty! Whooooooo!!! Suuntaan siis parin viikon päästä takaisin Recifeen, jossa kerään syksyn ajan etnografista aineistoa jo tutussa, ihanassa järjestössä. 

Graduni aiheena on katulasten ja -nuorten perhesiteet Recifessä, Brasiliassa. Kerään aineiston etnografisesti osallistumalla järjestön toimintaan ja tapaamalla lapsia ja nuoria kuten aikaisemminkin, mutta tällä kertaa tutkijan roolissa. Kirjoitin järjestön työstä ja katulasten ja -nuorten tilanteesta Recifessä viimeksi mm. täällä ja täällä. Odotan innolla sitä, että pääsen syventymään aiheeseen lisää ja tapaamaan näitä upeita lapsia, nuoria ja heidän perheitään taas.

Koska säätötarinat ovat olleet oma henkireikäni ja tän blogin kyseenalainen kulmakivi (vieläkin muistelen lämmöllä Mosambikin viisumifarssia, joka sisälsi mm. paniikkireissun Tukholmaan suurlähetystöön pari päivää ennen lähtöä, epätoivoiset ristiretket Maputon maahanmuuttovirastoon vailla kielitaitoa sekä liftausretket Etelä-Afrikkaan ja viisumin ostamisen tiskin alta) -  nyt seuraa tutkimuslupa-avautuminen. 

Osa 1 - Valmistautuminen

Koska olen saanut jo oman osani byrokratiasekoilusta ulkomailla, päätin yrittää olla kaukaa viisas ja alkaa hoitamaan edessä häämöttävää tutkimuslupa-asiaa jo viime vuoden lopulla Brasiliassa ollessani. Kerroin paikallisille professoreilleni visiostani graduun liittyen, ja kyselin tutkimuslupakriteerejä. He ohjasivat olemaan yhteydessä silloisen vaihtoyliopistoni eettiseen tutkimuskomiteaan. Selvä homma. 

Haahuilin yliopiston kampuksella ja yritin löytää tätä komiteaa, johon löytyi epämääräinen osoite nettisivuilta. Kukaan kampuksella ei oikein tiennyt tämän mysteerikomitean olemassaoloa, mutta jatkoin sinnikkäästi kysymistä vastaan tulevilta opiskelijoilta, yliopiston henkilökunnalta ja vartijoilta. Lopulta lupsakan oloiset vartijat kampuksella totesivat itsevarmasti tietävänsä, missä komitea sijaitsee, ja lupautuivat ystävällisesti heittämään mut sinne. Lähdettiin köröttelemään toiselle puolelle yliopiston kampusta. Päästessäni kyseiseen rakennukseen, kenelläkään paikan päällä ei ollut tietoa tutkimuslupakomiteoista. Takaisin lähtöruutuun. Yhteensä muutaman tunnin yliopistolla hortoilun jälkeen lopulta löysin oikean komitean, joka sattui olemaan aivan saman paikan vieressä, jossa olin ihan aluksi hortoillut ja josta avuliaat vartijat olivat noukkineet mut aikaisemmin kyytiin.

Komiteaan päästessäni mut otti vastaan ihana sihteeri Inez. Tohkeissani naureskelin Inezille haahuilustani ja kerroin, kuinka tää komitean etsiminen tulee luultavasti olemaan hyvä metafora tulevalle hortoilulleni tutkimuslupabyrokratioiden sokkelossa. Inez naureskeli, mutta ei tosin eleelläkään kieltänyt sitä tosiasiaa, että edessä on aikamoinen rumba. Inez kertoi mulle ystävällisesti, mitä kaikkia dokumentteja lupiin vaaditaan ja kuinka prosessi etenee, ja rohkaisi mua pitäytymään ideassani. 

Osa 2 - Paperit kasaan

Saavuin Suomeen, yritin parhaani mukaan sopeutua takaisin, aloitin graduseminaarin, ja aloin tehdä niska limassa töitä gradun parissa - päästäkseni takaisin Brasiliaan. Tein brasilialaisia ohjeita seuraten 40-sivuisen tutkimussuunnitelman ensin englanniksi graduseminaaria varten (tää sivuhirviö ei ihan asettunut suomalaisiin lyhyt ja ytimekäs -raameihin). Tämän jälkeen käänsin samat 40 sivua portugaliksi ihanan brasilialaisen kaverini Giun avustuksella. 

Tämän jälkeen oli aika kerätä kasaan muut dokumentit. Suosittelu- ja hyväksymiskirje järjestöltä aineistonkeruuta varten. Oma Cv. Yksityiskohtainen aineistonkeruusuunnitelma. Graduohjaajani Cv. Piti etsiä myös brasilialainen graduohjaaja, johon psykologikaverini Itamar suostui - myös hänen Cv:nsä. Opintorekisteriote. Perustelukirje, jossa kerron syyn aineistonkeruuseen juuri Brasiliassa. Suostumuslomakkeet sekä lapsille, että heidän huoltajilleen. Suostumuslomake Tampereen yliopiston hallinnolta. Tähän asianajajien hyväksyntä. 

Aika ajoin lähettelin sähköpostia Brasiliaan eettiseen komiteaan kysyäkseni lisäohjeistusta. Sähköposteihini vastasi aina eri ihminen, kunnes pian aloin tunnistaa tutun nimen - Inez, ihana mamma, joka oli auttanut mua alkumetreillä vielä ollessani paikan päällä. Inez antoi mulle henkilökohtaisen Whatsappinsa, jotta pystyimme soittelemaan, koska olin todella hukassa ja yksin projektin kanssa. 

Väsäsin kaikki edellä mainitut dokumentit portugaliksi. Jes, vihdoin kaikki kasassa! Seuraavaksi oli vuorossa liittää koko paketti brasilialaiselle virtuaaliselle tutkimusalustalle, jonka arvioisin päivitetyn viimeksi vuoden 2005 aikoihin. Vääntämistä, kääntämistä ja muutama kirosana. Vihdoin - projekti lähetetty arvioitavaksi! 

Paitsi, että osassa papereista oli väärä leima. Toiseen olisi pitänyt laittaa allekirjoitus. Kolmannessa oli väärä riviväli ja neljännessä kaikki edelliset. Uusi yritys. Lähetä, jes! 

...kunnes oli aika määritellä, osuuko tutkimus johonkin erityiskategoriaan. Kategorioita olivat mm: 

-onko tutkimuksesi geenitutkimus

-tutkitko sikiöitä

-tutkitko alkuperäisasukkaita

-onko tutkimuksesi koordinoitu ulkomailla - check!

Ja näyttöön ilmestyi teksti: tutkimuksesi on ulkomaalainen, joten se tarvitsee Recifen eettisen komitean lisäksi myös Brasilian terveysministeriön hyväksynnän. S-iiiiiit. 

Tähän mennessä olin paininut dokumenttien parissa noin 4 kuukautta. 

Osa 3 - Komiteaa komitean perään

Hetken aikaa toivuin turhautumisestani, kunnes oli aika selvittää, mitä Brasilian terveysministeriön tutkimuseettinen komitea oikein tarkoittaa. Kaivelin infoa samaiselta vuonna 2005 päivitetyiltä nettisivuilta. Okei, muutama lisädokumentti, no biggie. Lisäksi terveysministeriö vaatii suomalaisen tutkimuseettisen toimikunnan hyväksynnän. WHAT? Siis yhteensä kolme komiteaa?!

Aloin selvittää, mistä tällainen toimikunta löytyy Suomessa. Onnekseni löysin tutkimuseettisen toimikunnan Tampereen yliopistolta, ja aloin ottamaan selvää aiheesta. Okei, toimikunta ei arvioi yleensä graduja. Lähetin anelukirjeen toimikunnalle, ja onneksi he lupasivat ottaa projektini arvioitavaksi lausuntoa varten. Alkoi siis taas dokumenttien väsääminen, tällä kertaa suomeksi ja englanniksi.  Vastasin lisäselvityspyyntöihin, perehdyin EU:n ja Brasilian tietosuojalainsäädäntöön tietosuojailmoituksen tekemistä varten, ja yritin parhaani taiteillakseni suomalaisten ja brasilialaisten käytänteiden välillä. Suomalaisen komitean kanssa hommat sujuivat onneksi ihailtavan hyvin, ja sain eettisen toimikunnan hyväksynnän! 1/3, wohoo!

Kesä kului, ja tutkimukseni oli Brasiliassa odottamassa arviointia. Whatsappailin välillä Inezille, joka lähetteli mulle ääniviestitse lisäohjeita jopa iltaisin ja viikonloppuisin kellonajasta riippumatta (vaikka en missään nimessä näin vaatinut). Toisinaan sain muokkauspyyntöjä joihinkin dokumentteihin, lisää leimoja, lisää selvityksiä. Inez kulki matkassa mukana koko ajan, ja lähettelin hänelle kiitokseksi fiilistelykuvia Suomen luonnosta. 

Vihdoin, noin puolen vuoden säätämisen jälkeen sain hyväksynnän komiteasta numero 2! Inez laittoi mulle ääniviestiä henkilökohtaisesti, onnitteli saavutuksesta, ja kertoi tutkimuksen lähtevän nyt terveysministeriön komiteaan. Inez pyysi mua kertomaan hänelle, kun saan lopullisen hyväksynnän. Lupasin näin tehdä.

Tutkimukseni oli vihdoin viimeisessä mystisessä komiteassa, johon mulla ei ollut mitään kontaktia. Lopulta sain myös tästä komiteasta selvityspyynnön, ja aloin taas muokkaamaan dokumenttieni pilkkuja ja rivivälejä (vaikka tässä kohtaa olin saanut jo kahdelta eettiseltä komitealta hyväksyvän lausunnon).

Viilasin, viilasin, ja lähetin - viimeistä kertaa!!

Fiilis on tällä hetkellä aivan mahtava! Naurattaa se, että gradunteko on vasta aluillaan, ja nyt jo olen uhrannut tähän projektiin aivan järjettömän määrän työtunteja, energiaa ja mielenterveyttäni. Mutta uskon, että kaikki on sen arvoista. Osasin odottaa, että tutkimusluvan saaminen kahden maan välillä,  ulkomaalaisena ja herkän tutkimusasetelman vuoksi ei tule olemaan helppoa - mutta silti tää säädön määrä osasi yllättää. Onneksi lopputulos on kuitenkin hyvä! 

Olen kuitenkin täysin sen kannalla, että eettinen arviointi ihmistieteissä on todella tärkeää, erityisesti lapsia tai erityisryhmiä tutkittaessa. En kiistä missään nimessä, etteikö oma tutkimusasetelmani olisi herkkä ja vaadi paljon pohdintaa ja suunnittelua. Olen kiitollinen siitä, että näin moni ammattilainen on antanut aikaansa projektini käsittelyyn ja antanut huomioita ja muokkausehdotuksia. Huvittaa vaan, että vähempikin olisi voinut riittää. 

Mutta lähtö lähenee! Onnekseni saan palata takaisin samaan kämppään, jossa asuin viime vuoden. Odotan tosi paljon ystävien, erityisesti rakkaan brassisiskoni Nathályan näkemistä sekä järjestölle palaamista. Varjopuolena taustalla painaa edelleen maan poliittinen tilanne, josta viime vuodenkin  aikana paljon kirjoitin. Uutiset presidentti Bolsonaron viimeisimmistä saavutuksista eli Amazonin paloista ovat olleet todella ahdistavaa luettavaa.

Ajan ja energiatasojen mukaan pyrin taas päivittelemään blogia paikan päältä - kuten aikaisemminkin, fiiliksestä riippuen joko maailmantuska- tai kevyemmillä aiheilla. Kiitos, jos olet tänne eksynyt. Halaus!