Eu falo um pouco Portuguese

Kun olin muksu, asuttiin perheen kanssa vuosi Englannissa. Siellä opettelin englantia ensin naapuruston lasten kanssa leikkimällä ja sitten koulussa osallistumalla tunneille joista en aluksi tajunnut yhtään mitään. Kun opin lukeen ja kirjottaan, aloin kyseleen käännöksiä sanoille englanniks ja kirjottaan niitä ylös. Tästä mulla on todisteena suomi-englanti-sanakirja by Annika 6v, jonka highlighteja on mm. sakset – sisös, hevonen – hoos ja minä olen pelle – ai am klaun (olisko isoveljet opettanu?). Täällä portugalin opiskelu tuntuu aika samalta. Oon toistuvasti porukassa, joista kukaan ei puhu englantia. Kuljen kylällä kädessä sanakirja, oppikirja ja epämääränen kasa lappusia joihin oon kirjottanu käännöksiä. Ihmiset lähestyy myös mua englanti-portugali-kirjojen kanssa, ja pidetään kielipiirejä millon missäkin. Ihmisten kärsivällisyys ja halu auttaa on ihan lifesaver. Yritän aina avata suuni ja höpötellä edes jotain tyhmää. Totta kai se tuntuu typerältä, mutta ihmiset tuntuu ymmärtävän mun tilanteen hyvin ja ainakin ne saa hyvät naurut.

Aivan ihana naapurintyttö (jonka nimee en nyt tietenkään muista). Heti kun astun pihalle tää tyttö ilmestyy paikalle ja alkaa höpöttään millon mitäkin. Ainakin saa lisää altistusta kielelle!

Näitä hökkeleitä on ympäri Macianaa. Mun käsittääkseni harva niissä (ainakaan tällä asuinalueella) enää yöpyy, mutta niitä käytetään keittiönä, vessana tai varastona.

Naapureita tuli käymään kylässä. Tää vauva kilpailee söpöydellään Zurfan kanssa.

Unikaveri

Kielitaidottomuus johti myös ensimmäiseen kohtaamiseen poliisin kanssa. Sovittiin Bilion kaa, että se jättää mut Manhican keskustaan ja kiertelen siellä jonkin aikaa tutustumassa paikkoihin sen aikaa kun Bilio käy omilla asioillaan. Ehdin kävellä parikymmentä metriä, kunnes kaksi lasta, tyttö ja poika, alko seuraan mua. Lapset hymyili kauheesti ja halus koskettaa mua, valkoinen iho kun oli niin kiehtova. Yritin kysellä lapsilta palikkaportugalillani missä heidän vanhempansa ovat mutta ei ymmärretty toisiamme ollenkaan. Lapset kuitenkin vaikutti hyvinvoivilta, joten annoin heidän roikkua mun mukana samalla kun tutkin lähiympäristöä. Törmäsin aiemmin päivällä tapaamaani Fernandoon, jonka kanssa oltiin opetettu toisillemme portugalia ja englantia. Tällä meinaan siis sitä, että kumpikaan ei osannut toistensa kieltä, mutta opetettiin toisiamme kirjaimellisesti sana kerrallaan. Fernando lyöttäytyi mun ja lasten seuraan ja kierreltiin Manhican keskustaa (eli yhtä ainoota katua) yhdessä. Sit alko tapahtua.

Yhden baarin omistaja ihmetteli meidän hassua poppoota ja kysyi Fernandolta kuka mä olen, keitä lapset on ja mistä tunnetaan toisemme. Fernando yritti selittää tilannetta, mutta mies oli tosi epäilevä. Ympärille tuli muitakin ihmisiä, joista kukaan ei puhunut englantia. Yritin kysellä mitä tapahtuu, koska en ymmärtänyt ongelmaa. Koitin myös selittää, että lapset lähti vaan käveleen mun kanssa tuolta kadunkulmasta, eikä kumpikaan tiedetä missä lapset asuu. Kuvittelin, että ihmiset halus suojella lapsia meiltä. Jossain kohtaa meitä lähdettiin raahaamaan poliisiasemalle ja siinä kohtaa kuumotus oli aika kova. Mosambikissa poliisi on nimittäin tosi korruptoitunu ja saattaa pysäytellä kadulla ilman syytäkin lahjuksien toivossa. Ajattelin vaan, että tässä kohtaa oon aika heikoilla jos poliisi alkaa jotain vaatia, kun en ees ymmärtäny tilanteesta mitään. Aikamme siinä sit hengailtiin poliisilaitoksella, Fernando selitteli tilannetta ja lopulta päästiin lähteen. Eniten kävi kuitenkin sääliks lapsia, koska vasta jälkeenpäin sain selville että ne oli todennäköisesti orpoja. Poliisit ajo lapset pampun kanssa meneen enkä oikeestaan voinut tilanteelle mitään. Tällasissa tilanteissa ahdistaa, kun ei ees tiedä missä lapset viettää yönsä tai mistä saa ruokaa. Täällä kuulemma on jotain orpokoteja, mutta kaikki ei niihin mahdu. Osa lapsista on siis ihmisten anteliaisuuden ja oman neuvokkuutensa varassa. Joka tapauksessa vasta illalla pystyttiin purkaan koko keissi Bilion tulkkaamana ja tajusin että ongelma oli ollut ihan eri kun olin luullut. Ihmisille ei oikein menny läpi se, että ollaan kavereita Fernandron kans vaikka ei samaa kieltä puhutakaan. Ihmiset kuvitteli, että Fernando yrittää tehä mulle jotain pahaa ja käyttää lapsia houkuttimena. Poliisit oli siis halunnu vaan suojella mua. Pyytelin sit vaan kauheesti anteeks Fernandolta että olin saattanu sen tähän soppaan.

 

Tässä kyseiset lapset. Eniten harmittaa se, että olis pitänyt tajuta ostaa lapsille edes muutama mango. Nyyh, pakko sitä on kai karaistua...

Tän isompia ongelmia kielitaidottomuus ei oo vielä tuonut. Pieniä väärinkäsityksiä tulee päivittäin, ja luonnollisesti on raskasta olla ihan kujalla koko ajan. Oon kuitenkin tosi onnellinen siitä, että päivittäin oon tavannu ainakin yhden uuden ihmisen, joka puhuu myös englantia. Ei välttämättä hyvin, mutta edes vähän. En  kuitenkaan oleta tai kysy ihmisiä kohdatessani osaako he englantia, koska se saattais vaan asettaa toisen noloon tilanteeseen. Tiedostan sen et tässä maassa mun pitää olla se, joka opettelee paikallisen kielen. On kuitenkin valtava helpotus löytää satunnaisesti joitain englantia puhuvia ihmisiä, kuten Vandrah, tyttö johon tutustuin lentokentällä ja jonka kanssa kierreltiin Maputossa yks päivä, ja JP joka on Etelä-Afrikasta. Englantia puhuvien näkeminen pitää mut järjissäni haha. Yritän kuitenkin pitää asenteen hyvänä portugalin suhteen ja luottaa siihen, että edistystä tapahtuu koko ajan. Tässä ympäristössä oon jo viikossa oppinut ihan valtavasti, enkä malta odottaa kielikurssin alkua. Jotain hyvää kolonialismi on sentään tuonut - nimittäin yhtenäisen kielen tähän maahan jolla ainakin kaikki mosambikilaiset ymmärtää toisiaan ja vielä kielen, joka on takuulla helpompi oppia kuin paikalliset kielet.

 Lidian kampaamo

 Makaronilaatikon kokkausta. Hyvin sopii paprikakin joukkoon vaikka pippuria pyysinkin hehe, nää on näitä pieniä väärinymmärryksiä.

 

Lidian vanhemmat lapset Lilita ja Ali 

Huomaa että tyttöjen äiti on kampaaja!

Otsikon lausetta, puhun vähän portugalia,  tulee hoettua päivittäin. Heti perään lisään kuitenkin pian quero apprender mais eli haluun oppia lisää. Hyvillä fiiliksillä tähän asti, palaillaan pian argh kukaan ei ymmärrä mua-päivityksellä haha. Kuvat on mun asuinalueelta Macianasta. Terkkuja Suomeen ihanat!