Turistina lähistöllä

Heipsan ja hellurei taas täältä riippumaton uumenista! Alotan tän postauksen samoilla sanoilla kun melkein jokainen viesti läheisten kanssa on alkanut viimeisten 5 kuukauden aikana: sori kun on kirjoittaminen vähän venähtänyt... Mutta eipä siitä kannata stressata, tää on vissiin sitä aikuisuutta. Jotenkin huvittavaa, että mielestäni isoimpana syynä tähän on päälle painaneet kouluhommat, mutta näitä kuvia selaillessa huomaa että onhan sitä vaikka mitä muutakin tullut tehtyä.

Olennaista on ollut myös kevään vierailijaputken huipentuminen huhtikuussa siihen, kun rakkaat veljeni Lauri ja poikaystäväni Malick tupsahtivat Recifeen melkein peräkkäisinä päivinä, ja jälkimmäinen on täällä vielä heinäkuun loppuun asti. <3 Recifessä opiskeluiden ja järjestöhommien lisäksi on siis tullut myös reissattua lähiympäristössä.

Riippumatto tapansa mukaan muodostuu jokaisen suomalaisen lempparipaikaksi

 Praia de Gaibú - Praia de Calhetas

Odotus: mennään rannalle viettään rauhallista ja rentoa päivää ilman kaupungin öykkäreitä ja ihmistungoksia...

Todellisuus: naapuripöydän kaverit tunkee humalapäissään örveltään jopa brasilialaisella tasolla kiusalliselle etäisyydelle

Vierailijoissa on hyvää myös se, että voi yhdessä tutustua myös Recifeen, koska kaupungista löytää aina jotain uutta kun vaan jaksaa lähteä kiertelemään. Sain jopa vihdoin otettua pakollisen Recife -turrekuvan Malickin avulla!

Nathályan, Diogon ja Sophien kanssa pakattiin teltat ja retkeilykamat mukaan ja mentiin viikonlopuksi läheiseen Bonito-luonnonpuistoon. Nimi tarkoittaa kaunista, ja sitä paikka kyllä oli, hyttysistä huolimatta haha.

 Hanki ympärillesi idiootteja, niin et vaikuta yksin niin tyhmältä

Vajaa pari viikkoa sitten ihmiset alkoivat puhua kuorma-autonkuljettajien lakosta, joka oli saanut alkunsa bensan hinnan noususta. Ajattelin ensin, että kyseessä on taas yksi päivän kestävä protesti, joita täällä on viikoittain erilaisista aiheista (usein siis ihan syystä, tämä maa on täynnä epäkohtia). Lakko kuitenkin jatkui ja jatkui. Asemilta alkoi loppua bensa, kaupoista ruoka, hinnat nousivat, autot eivät päässeet liikkumaan ja busseja oli huomattavasti vähemmän, ihmiset eivät päässeet kouluihin ja työpaikoille. Jotenkin ilmassa oli maailmanloppun henkeä, kun ruokaa hamstrattiin kaupoista ja osa ihmisistä oli paniikissa. Köyhempään väestöön tällainen tilanne vaikuttaa tietenkin aina eniten, kun vaihtoehtoja liikkua, ostaa tarvikkeita jne. ei ole niin paljoa. Lakko oli koko maan laajuinen, ja neuvotteluita käytiin hallituksen kanssa. Nyt ilmeisesti tilanne alkaa onneksi helpottaa, vaikka en olekaan seurannut miten neuvottelut on edenneet.

Me käytettiin tilanne hyödyksi, ja onnistuttiin karkaamaan Malickin kanssa tuttuun ja turvalliseen rentoutumispaikkaan Porto de Galinhasiin muutamaksi päiväksi, koska yliopistokin oli suljettu. 

 Koirakuiskaaja-Malick

Porto de Galinhasissa on tullut jo käytyä useampaan kertaan, mutta en ole tainnut täällä blogin puolella kertoa siitä, mistä paikan nimi tulee (vaikka lähes jokaisen matkakumppanin kanssa asiasta on varmaan tullut avauduttua). Porto de Galinhas tarkoittaa suoraan suomennettuna kanasatamaa. Kun orjien tuominen Brasiliaan julistettiin aikanaan laittomaksi, Porto de Galinhasiin tuotiin kuitenkin edelleen salaa orjia. Kun laiva saapui satamaan, tästä ilmoitettiin koodikielellä "kanoja satamassa". Sittemmin Porto de Galinhasista on tullut yksi koillis-Brasilian suosituimmista turistikohteista, ja historiaa kunnioittaen näppärä seuraus on tietenkin luoda paikan turismi kanateeman ympärille. Kanapatsaita, tauluja, avaimenperiä ja muuta turistirihkamaa... 

Call me a party pooper, mutta mun puolesta olisivat voineet keksiä jonkin muunkin teeman. Löydettiin tällainen graffiti Portosta, ja ainakin itse halusin tulkita tän niin etten oo mielipiteeni kanssa ainoa (toki tämä voi viitata myös yleisesti orjuuden historiaan ja/tai nykypäivän rasismiin).

Innostuttiin ottamaan myös surffitunti, Malickin ensimmäinen sellainen. Tunti ja ohjaajat olivat ihan huippuja, ja onnistuttiin molemmat useampaankin kertaan nousemaan laudalle! Lisäksi saatiin tunnin jälkeen vielä omaa aikaa harjoitella. Aluksi oltiin tästä ihan innoissamme, mutta aika pian ne fiilikset karisi, kun nousuveden tuomat aallot oli kasvaneet hurjasti ja heitteli meitä ja lautaa ihan mielensä mukaan. Oma surffiuranihan on noudattanut tasaista 3 vuotta taukoa - yksi enemmän tai vähemmän onnistunut kokeilu - kolme vuotta taukoa -sykliä, joten ehkä sitä eläkeiässä voisi olla jo ihan mestari!

 "Aikuisten ilta" eli viiniä, juustoa ja pakastepitsaa Romulon, Macarenan ja Nathályan kanssa

 Aamulusikoinnit Giovannan ja Nathályan kanssa

Vaikka yliopistolla on kymmeniä tuhansia opiskelijoita, tuntuu että suhteellisen usein olen törmännyt tuttuihin koululla sattumalta. Tänä päivänä oltiin Giovannan kanssa menossa lounaalle, ja sattumalta törmättiin kolumbialaiseen Alejandraan, ja palloiltiin loppupäivä yhdessä.

 Yksi keskiviikkoilta taas olin superväsyneenä tallustamassa bussipysäkille (keskiviikko on itselläni intensiivisin opiskelupäivä, ja iltaisin aina pää surisee portugalia), törmäsin sattumalta Viniciukseen. Väsyneiden opiskelijoiden luonnolliseksi stressinkäsittelykeinoksi valikoitui kaljat ja pitsabuffetti.

Yliopistolla mut on myös ottaneet siipiensä suojaan maan sisäiset vaihtarit Jade ja Ana Sao Paulosta. Niin, ja saisko Tampereen yliopistollekin tällaisen 20 metrisen patjan keskelle Linnan aulaa, jossa voi ottaa välikoomaa. Voisi tulla tarpeeseen ensi vuonna gradua vääntäessä.

Tääkin on normimenoa yliopistolla

Malickilla on sit Suomeen palatessa odotettavissa vakavat churro-viekkarit. Jos jollain sattuisi oleen tietoa hyvistä churropaikoista kohtalaisella säteellä Tampereelta, niin saa laittaa vinkkiä tuleen!

Tässä pikakelaus kuulumisiin viimeisten parin kuukauden ajalta. Jossain välissä koitan kirjotella lisää siitä, mitä oon saanut oppia järjestössä tähän asti. Haleja sinne kesään, joka on kuulemma startannut samoissa lämpötiloissa kun täällä (tosin siellä ilman sateita)! Palataan. :)

Maaliskuun sillisalaatti

Hellurei!

Hengissä ollaan edelleen! Sain perinteitä kunnioittaen vanhempani tänne tekemään tupatarkastuksen, koska ei ole enää yllätys, että he seuraavat perässä mihin tahansa päin maailmaa menen. Kiva että seuraavat. <3 Maaliskuu kului siis vanhempieni seurassa, opiskellen, ja viikonloput erilaisissa reissuissa. Nyt kun meno on vihdoin rauhoittunut ja sain päivän vain itselleni meritähtiasennossa, jaksaa taas käydä blogin kimppuun.

Vaihtari-tuutorihengailua. Tää porukka on täynnä lämpimiä, avoimia ja energisiä ihmisiä. Aina löytyy joku, joka on suunnittelemassa illanviettoa, reissua tai muuta yhteistä tekemistä.

Perhedinneri - porukoiden piti tietenkin tavata Nathálya, joka on käytännössä mun brassisisko.

 Tärkeä väli-info meidän kissasta Elviirasta. Hänellä oli jokin aikaa sitten kiima (en tiedä kissoista mitään, mutta kai toi on oikee sana heh), ja kotona oli mahdotonta olla ilman, että Elviira olisi kiehnännyt vieressä. Raukka hinkutti itseään kaikkeen mikä eteen tuli.

Sit kohteena oli São Paulo! Meillä synkkas brasilialaisen Nancyn kanssa heti yliopiston orientaatioviikolla, ja ensimmäistä kertaa kun hengattiin yhdessä Nancy kutsui mut kanssaan Lollapalooza-festareille São Pauloon. Kuullessani esiintyjät ylipuhuminen ei ollut enää kovin vaikeeta. Oli myös mielenkiintoista päästä näkemään ainakin pintapuolisesti kaupunkia, joka on kulttuuriltaan ja 12 miljoonan asukkaansa kanssa hyvin erilainen Recifeen verrattuna. 

Ensimmäisenä yönä meitä majoitti Nancyn kaverin perhe, joka asui kauempana keskustassa eräässä yhteisössä. Perheessä asui saman katon alla brasilialaiseen tapaan Nancyn kaveri, hänen suloiset lapsensa ja vanhempansa. Brasilialaisittain oli myös tullut kommunikaatiokatkos siinä, majoittavatko he yhden vai kaksi vierasta, mutta innoissaan ottivat myös spontaanisti mut vastaan (ja mainostivat pitkin kylää Suomityttöä, joka on kyläilemässä haha).

 Ítalo, Augusto, Nancy

 Red hot chili peppers!

 The Killers!

Sitten takaisin Recifeen - tai tarkemmin Olindaan! Tultiin vanhempieni kanssa ihastelemaan tätä yhtä Recifen alueen kauneimmista kaupunginosista. Oli myös kiva päästä fiilistelemään Olindan tunnelmaa ilman karnevaalisekoilua, jolloin ei paljon maisemia tullut katsottua väkimäärän takia.

Jesus, is that you? Uskonto on täällä läsnä joka paikassa, vaikka ateismi, agnostismi ym. ovat länsimaalaiseen malliin nousseet vahvan uskonnollisuuden rinnalle. Viime viikonloppuna näin rannalla purjeveneen, jonka purjeessa saarnattiin "lue raamattua". Tänään bongasin, että meidän keittiöpyyhe muistuttaa siitä, että "Jeesus syntyi pelastamaan sinut". Katolilaisuus on pitkään ollut Brasiliassa valtauskonto, mutta sen rinnalle on tullut myös muita kristillisyyden muotoja. Maan monimuotoisuuden vuoksi toki löytyy myös afrikkalaisia perinneuskontoja, Amazonien alueen uskontoja, ym. joihin en ole vielä päässyt tarkemmin perehtymään. Siitä olen kuullut, että ainakin historiassa näitä afrikkalaisia perinneuskontoja harjoittavia on pidetty vääräuskoisina, ja heihin on suhtauduttu syrjivästi. Nämä kysymykset tosin linkittyvät myös Brasiliassa syvälle juurtuneisiin rasistisiin ongelmiin. 

Mielestäni hengellisyys, uskominen ja uskonnollisuus ovat ihmiselle luonnollisia tarpeita, ja joillekin ne merkitsevät enemmän kuin toisille. Niin kauan, kun uskontoa ei käytetä muiden sortamiseen tai tuomitsemiseen, joko yksilötasolla tai varsinkaan järjestelmällisesti, ne voivat antaa paljon merkitystä ihmisille ja yhteisöille. Valitettavasti maailmassa, ja myös brasilialaisessa yhteiskunnassa uskonnollisuus saa usein syrjiviä muotoja. Esimerkiksi abortti on edelleen laitonta vahvan katolilaisuuden vuoksi. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat myös jatkuva kamppailunaihe. Homous on laillista, mutta ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä on paljon. Recife on suurkaupunki, joten täällä syrjintä ei ole niin näkyvää kuin maaseudulla. Paljon parannettavaa kuitenkin on. Viime vuonna otsikoissa oli "gay conversion therapy", jota peräänkuuluttivat tietyt uskonnolliset ryhmät ja oikeistokonservatiivit. Ajatuksena on parantaa  ja pelastaa ihmisiä homoudesta. Niinpäniin... Muun muassa näistä syistä uskonnollisuus voi saada  myös vahingollisia muotoja.

 Olinda tuntuu valmistautuvan karnevaaleihin vuoden ympäri

Pääsiäisloman ajaksi saatiin meille kylään jenkki-kolumbialainen Steven. Tutustuttiin toisiimme kun asuimme molemmat Mosambikissa, ja Steven teki siellä töitä Peace Corps vapaaehtoisena. Totta puhuen ei edes tunnettu toisiamme Mosambikissa, kunhan törmättiin kerran nopeesti yhdellä viikonloppureissulla. Mutta somen kautta huomattiin, että asutaan nyt molemmat sattumalta samassa maassa, Steven tosin pääkaupunki Brasíliassa. Tilanteen randomius oli siis riittävän yhdistävä kokemus ja sai Stevenin kutsumaan itsensä meille viettämään pääsiäislomaa. Lomalla päästiin myös ottaan kunnolla hyöty irti meidän terassista, kun kaikilla oli aikaa hengailla ja vaan istua iltaa. Kuvassa myös ihanat Giovanna ja Vinícius.

Lähdettiin myös rentoutumaan Porto de Galinhasiin, jotta Steven pääsi nauttimaan tän alueen upeista rannoista.

Oli mahtavaa päästä fiilistelemään Mosambik-muistoja yhdessä ja vertailla Brasilian ja Mosambikin eroja ja yhtäläisyyksiä. Hassua, että vaikka meille ei juurikaan yhteisiä muistoja Stevenin kanssa kertynyt Mosambikista, tuntui kuin kokemus olisi ollut yhteinen. On kuitenkin niin harvinaista päästä jakamaan muistoja sieltä kenenkään kanssa, eikä Mosambik ole vieläkään tyypillinen matkustusmaa (vaikka syytä olisi!) Esimerkiksi kummallekin tuli heti Mosambik-kaipuu, kun nähtiin pikku kulmabaari ilman asiakkaita, jäätiin istumaan iltaa baarinpitäjien kanssa ja popittamaan reggaeta näistä peräkonttikajareista.

Reissukavereita

Tässä vielä glamourin huipentumia siitä ihan perusarjesta:

Opiskelua; tekstissä Nathalya naureskelee tolle ergonomiselle asennolle, jossa pidän varpaalla artikkelia paikallaan :D

Ihmistetristä aamun ruuhkabussissa. Paikallisilla on muuten ihana tapa tarjoutua bussissa pitään sylissään seisovien laukkuja, jos itse istuu. Tosi avuliasta erityisesti silloin, kun joidenkin rallikuskien kyydissä kaikki energia menee pystyssä pysymiseen, jolloin ylimääräinen paino on ihan helpottavaa saada pois.

Trooppisen ilmaston herkkuja

Kotimatkalla yliopistolta meinasin törmätä tähän kadulla hengailevaan hevoseen. Ei parane kävellä täällä ihan puhelinzombina katsomatta eteensä. Tosin ei olisi eka kerta, osa kavereista muistaa ääniviestin jonka lähetin Mosambikista, kun kävelin pilkkopimeellä kylällä kotiin ja ääniviestiä höpöttäessäni törmäsin aasiin. Fail.

Tällä viikolla sain myös loistavan uutisen, joka on itselleni merkittävä koko tämän vuoden kannalta!  Tapasin vihdoin erään paikallisen järjestön työntekijöitä, jotka vahvistivat, että voin tehdä  syventävän harjoittelun heidän järjestössään, woopwoop!! Kyseinen järjestö työskentelee kaduilla asuvien ja oleskelevien lasten ja nuorten kanssa. Tein pari vuotta sitten kanditutkimukseni  liittyen katulapsiin ja -nuoriin, joten tämä haave on ollut tavoitteenani jo pidempään, sen käytännön toteutus vaan on ollut todella epävarmaa. Oon ollut tästä ihan fiiliksissä viime päivät! Olen viime kesästä asti Suomessa koittanut laittaa sähköpostia kyseiseen järjestöön, mutta viesteihini ei vastattu, joten ajattelin yrittäväni viedä asiaa eteenpäin paikan päällä. Olen täällä milloin missäkin illanistujaisissa, kaduilla ja toreilla kysellyt ihmisiltä heidän kontakteistaan paikallisiin järjestöihin. Lopulta kämppikseni Camillan avulla, useiden väärien yhteystietojen jälkeen, sain yhteyden ja sovittua tapaamisen kyseisen järjestön kanssa! Tässä(kin) asiassa brasilialaisesta avuliaisuudesta on saanut olla todella kiitollinen. Ihmiset haluavat usein auttaa todella pyyteettömästi ja nähdä todella vaivaa, jotta ongelmasi tulevat ratkaistuksi. Toki tämä on vain oma kokemukseni ulkomaalaisena, koska olen myös kavereilta kuullut, että ulkomaalaisten kohtelu on usein huomattavasti lämpimämpää kuin avuliaisuus toisille brasilialaisille. Joka tapauksessa, tästä kuviosta tulen varmasti kertomaan jatkossa tarkemmin, nyt vain pakollinen alkuhypetys. :)

Tällainen pläjäys tällä kertaa, haleja sinne alkavaan kevääseen! Tai pusuja. Oon edelleen se kiusallinen suomalainen joka kerta, kun ihmiset haluaa täällä antaa poskipusuja. Välillä niitä on yks, välillä kaks, välillä pelkkä halaus. Mistä sen tietää?!