Landelta laajemmas

Viime aikoina piirit on laajentunu kotikylää pidemmälle. Tää viikonloppu meni Maputossa ja sitä edeltävä Etelä-Afrikassa. Pääsin myös tutustuun lähikylään Marracueneen, jossa kierreltiin monta tuntia koulukavereiden Elinan ja Matilden kans mainostamassa meidän koulua. Tuli taas kunnon kielikylpy kun piti tuntemattomille kertoo portugaliks koulusta ja yrittää taivutella niitä opiskelijoiks. En tiä ymmärsikö ihmiset mitä yritin sanoo mutta hyvin ne ainakin jakso kuunnella. Nauratti kun mietin miten vaikeeta Suomessa olis tehdä samaa, ja esimerkiks feissarit Suomessa saa todellakin mun kunnioituksen! Jos joku lähestyy lappusen kanssa ja kysyy onko sulla hetki aikaa, ihmisten yleisin reaktio on tuijottaa toiseen suuntaan tai kiertää nää henkilöt mahdollisimman kaukaa. Täällä ihmiset tuli oikeesti kiinnostuneina kysyyn mitä me oikein mainostetaan ja kuunteli kärsivällisesti loppuun asti. Ei ollut vaikee homma ja monta sataa mainosta oltiin jaettu nopeesti, ja aikaa jäi pelkälle hengailullekkin.

Elina, mä ja Matilde

Etelä-Afrikan minireissusta on myös selvitty vaikka sinne lähtö jännittikin. En ollut ehtinyt ottaan yhtään selvää matkakohteesta Neilspruitista, koska odotin että mun matkaseura tietää kuviot. Kun mulle selvis että joudunkin lähteen yksin, en oikeestaan ehtinyt muuta kun selvittää miten saan itteni sinne menevään bussiin. Lidia autto mua löytään oikeen chapan ja seisottiin tien vieressä noin puoltoista tuntia odottaen, että Neilspruitiin menevä auto tulis kohdalle. Mulle tuli uutena juttuna chapakuskien käyttämät käsiviittomat, jotka pitää tuntee jos haluaa hypätä oikeeseen kyytiin. Tää on siitä syystä että chapoissa ei yleensä lue mihin ne menee, tai vaikka lukiskin on teksti niin pienellä et auto on jo kaukana ennen kun sen ehtii lukeen. Esimerkiks Maputoon menevillä chapoilla käsimerkki on käden nosto ylös, ja Etelä-afrikkaan käden nosto ylös monta kertaa. Anyway, oikee kyyti löyty ja lähdin puksuttaan kohti määränpäätä. Ekat erot Etelä-Afrikan ja Mosambikin välillä huomasi pian rajan yli tullessa, kun tiet parani ja maisema muuttu vuoristoiseks Mosambikin pannukakkumaisuuden sijaan. Kuvaan mahtu myös upeita naapurustoja, moderneja kerrostaloja ja valtavia ostoskeskuksia. Tuntu kun olisin yhtäkkiä hypänny Afrikasta takas Eurooppaan. Paikan päällä yllätti se, että päivän aikana Neilspruitin keskustassa näin tasan yhden valkoihosen. Oletin, että ees Etelä-Afrikassa sais hengähtää ja kävellä rauhassa ilman, että on aina huomion keskipiste. Mutta ei, ilmapiiri oli jossain määrin kuumottava ja koin että huomio oli aggressiivisempaa verrattuna Mosambikiin. Jälkeenpäin kuulin, että keskusta on mustien aluetta eikä valkoset siellä mielellään pyöri. Hups. 

Alkuperänen ajatus oli tulla saman päivän aikana takas, mutta koska matka kestikin viis tuntia mun olettaman kahden tunnin sijaan (huomaa kuinka paljon olin ottanu selvää matkakohteesta eheh) päätin jäädä hostelliin yöks. Kannatti jäädä, koska tuli vietettyä hauska ilta muiden reissaajien kanssa ja ne myös kasvatti mun reissukipinää päästä kiertään Etelä-Afrikkaa. Maassa on kuulemma tosi paljon monipuolista nähtävää safareista suurkaupunkeihin ja rannoista upeisiin vuoristomaisemiin. Tapasin myös lisää Etelä-Afrikkalaisia valkoihosia, jotka kerto maan ongelmista. Aika yleinen mielipide tuntuu olevan, että maa on upee paikka turisteille, mutta toisaalta se voi olla ihan helvetillinen paikka asua työllisyystilanteen ja yleisen levottomuuden ja toimimattomuuden takia. Yks nainen avautu siitä, miten Etelä-Afrikka on pitkälle kehittynyt toisen maailman (miten nää nyt ikinä luokitellaankaan?) valtio, jota ei osata enää pyörittää. Apartheidin päättyminen on tietty hieno asia, mutta tollasen järjestelmän jälkiseurausten hallitseminen ei oo ihan simppeliä. Tän naisen mukaan yks iso ongelma maassa on se, että pitkälle kehittynyttä maata hyppäs puskista pyörittään ihmiset, joilla ei oo oikeaa koulutusta tai tietotaitoo siitä, miten asiat tulis hoitaa, ja tän takia monet kolonialismin aikana  kehittyneet järjestelmät on ajautumassa kriisiin. Esimerkiks sähkönjakelu on tällä hetkellä tosi ajankohtanen ongelma. Sähköt katkaistaan päivittäin parin tunnin ajaks, koska korruptoituneet bisnesmiehet on myyneet sähköö naapurimaihin vaikkei resursseja oo edes oman maan sisälle. Paikalliset oli aika paniikissa asiasta, koska niiden mukaan on todennäköstä että maa ajautuu jossain vaiheessa 3. asteen sähköttömyyteen joka tarkottaa sitä, että sähköt katkee kokonaiseks kolmeks päiväks viikossa! Asiaa on toisaalta ristiriitasta miettiä, koska monessa Afrikan maassa suurimmalla osalla ihmisistä ei oo muutenkaan sähköä. Tilanne voi kuitenkin muuttua tosi vakavaks, paitsi siks että koko maan toiminta pysähtyy, mutta erityisesti siks että maahan voi tulla paljon lisää levottomuuksia. Kun ihmiset on tottunu tiettyyn elintasoon ja se viedään heiltä, aletaan todennäkösesti etsiä syyllistä eikä asia välttämättä rauhassa ratkee. Toivotaan, ettei tilanne muutu niin pahaks miltä uhkakuvat näyttää.

Tää viikonloppu meni Maputossa koulukaverin Elinan perheen luona. Kukaan perheessä ei puhunut englantia, edes Elina, mutta muutamia kommunikaatiokatkoksia lukuun ottamatta kaikki suju hyvin ja oli hauska viikonloppu. Ystävänpäivänä pääsin kuokkiin perhejuhlaan, ja meininki oli vähän erilaista kun suomalaisissa sukukokoontumisissa. Koko Elinan perhe on tosi symppis, ja iltapäivään mahtu paljon laulua, tanssia ja naurua. Koko viikonloppu oli aika kultturelli (väsyttää varmaan liikaa, kun luin monta kertaa et kirjotin kantarelli), koska pääsin kokeileen paikallista tanssia, soittaan perinteistä soitinta (jonka nimi pääs heti unohtuun) ja kuunteleen paikallista reggaebändiä. Tanssiminen, laulaminen ja musiikki on mosambikilaisille osa arkee, ja lantio liikkuu kaikilla pienestä pitäen. Musiikkia kuuluu kaikkialla, oli yö tai päivä, eikä täällä paljoo valiteta naapureille metelistä huomiolapuilla. Huomaan et jo nyt tää ympäristö on vaikuttanu mun musiikkimakuun, ja tulee kuunneltua paljon enemmän ilosta ja letkeetä musiikkia raskaamman sijaan. Mahtavaa viikonlopussa oli myös se, että tutustuin Maputossa asuvaan suomalaiseen Emmiin, jonka kanssa tulee varmasti nähtyä jatkossakin. Emmin kautta tutustuin myös muihin ulkomaalaisiin ja englantia puhuviin paikallisiin. Maputossa tuntuu olevan monia paikkoja jossa on kiva kansainvälinen tunnelma, ja niissä hengaa myös monia englantia puhuvia (parempitulosia) paikallisia. Oon kuitenkin loppupeleissä ilonen siitä että asun Manhicassa, koska Maputossa asuessa saattaisin turvautua englantiin liikaa enkä oppis portugalia samalla tavalla. Maputoon voi onneks aina mennä käymään kun siltä tuntuu, ja siellä todella riittää tekemistä. Maalaistyttö oli ihmeissään.

Matkalla Neilspruitiin

Hetkeks takas länkkärielämään, nomnom

 Perhejuhlassa porukkaa riitti, enkä ihan muistanu kuka oli kenenkin sisko/serkku/kummin kaima

Viikkoon on mahtunut myös arkee Manhicassa, ja täälläkin oon tutustunut uusiin ihmisiin. Yhtenä päivänä törmäsin tosi randomisti suomalaiseen Lauraan, jolla on takanaan aika uskomattomat kuukaudet. Laura opiskelee Tanskassa opettajaks ja on reissannut luokkansa kanssa kuudessa eri maassa täällä. Ryhmä vuokras bussin, jolla taittaa pidemmät matkat, mutta maan vaihtuessa ne jakautuu pareihin ja liftaa kylästä toiseen. Reissusuunnitelmaa ei ollut etukäteen, vaan se on muodostunut lennossa. Yöpaikkoja hakiessa he on luottaneet paikallisten vieraanvaraisuuteen. Projektiin kuului myös käydä tutustumassa paikallisiin kouluihin ja laitoksiin. Nyt porukka on jo reissunsa loppusuoralla ja voi vaan kuvitella kuinka ryytyneitä, mutta varmasti unohtumaton matka takana. Tuntuu että omat kokemukset täällä on ihan piisofkeik tohon verrattuna, ja todella nostan hattua ton porukan sitkeydelle ja rohkeudelle. Laura kerto, että pääosin kaikki on sujunut heillä tosi hyvin, eikä esimerkiks liftatessa tai yöpaikkoja hakiessa oo kertaakaan tuntunut turvattomalta. Jenkkitytötkin kerto, että yrittää liftata aina pidemmille reissuille, koska sillä säästää rahaa ja tutustuu ihmisiin. Itekkin oon pari kertaa hypänny auton lavalle jos chapan tulossa on kestänyt kauan. Tota on ehkä vaikee ymmärtää Suomesta käsin, mutta liftaaminen on täällä osa kulttuuria ja tosi yleinen tapa kulkee.

Naapuruston lapsia. Kesälomat on ohi ja koulut alko viime viikolla

Portugalinope

 

Samira

Samiran ja Catian ihanat kissanpennut

 

Samiran (tuleva) talo, jota se rakentaa itelleen ihan yksin tiili kerrallaan! Aika asenne nainen, koska täällä on tosi harvinaista ylipäätään asua yksin, erityisesti naisen. Usein saman katon alla on koko perhe vauvasta vaariin.

Mosambikilaiset naiset kantaa päänsä päällä kaiken. Siis kaiken. Täällä pääsee todistaan ihan uskomattomia viritelmiä ja tasapainottelun näytteitä, kun pään päällä pystyy kuljettaan melkein mitä tahansa monen metrin oksista valtaviin hedelmälaatikoihin. Tässä mun taidonnäyte (en kyl tiä olisinko askeltakaan pystyny ottaan)

 

Pakko vielä jakaa yks ilouutinen. Oon ihan valtavan onnellinen tällä hetkellä, koska kuulin Suomesta ihania uutisia: musta on tullut täti ja yks pikkupallero sai syntyessään parhaat mahdolliset vanhemmat mitä voi toivoa! Tällaisina hetkinä tekis mieli olla kotona, mutta pakko on vaan ajatella että kyllä sitä aikaa on myöhemmin vaikka kuinka paljon. Paljon paljon paljon onnea rakkaat! <3