Pre-Carneval vibes

Ensimmäinen viikko Recifessä takana, ja vastaanotossa ei oo ollut kyllä valittamista! Tähän vaikuttaa paitsi mahtavat jackpot-kämppikset, myös se, että karnevaalit on ihan kohta täällä. Karnevaalitreenien koluaminen on ollut aika ainutlaatunen tapa tehdä ekat sightseeingit tästä kaupungista.

Kämpän järkkäsin Suomesta käsin, missä on toki omat riskinsä kaupunkia ja paikallisia tapoja tuntematta. Ensimmäisen viikon perusteella oon kuitenkin tosi tyytyväinen tähän ratkasuun, koska kämppisten kanssa kävi niin hyvä tuuri. Täällä monilla on tapana vuokrata kimppakämppä niin, että yks asukas on päävuokralainen ja loput alivuokralaisia. Tää on mun tapauksessa ihan hyvä juttu, koska uskalsin tehdä epävirallisen sopimuksen facebookin välityksellä ilman sieluni myymistä johonkin vuoden vuokrasoppariin. :D Asun siis kolmen brasilialaisen, Nathályan, Célian ja Camillan kanssa, ja lisäks meillä on seurana Célian kaks vähän creepyä suloista kissaa. Asunto sijaitsee lähellä Recifen keskustaa Boa Vistalla. Matkat keskustan ulkopuolella sijaitsevalle yliopistolle tulee oleen ainakin ruuhkissa pitkät ja tuskaset, mutta yritän henkisesti varautua tähän. Käytin Suomessa paljon aikaa siihen, että laitoin kyselyitä recifeläisen fb-ryhmän asuntoilmotuksiin, ja yritin imeä sekä paikallisilta, että aiemmin Recifessä olleilta suomivaihtareilta mahdollisimman paljon tietoa hyvistä asuinalueista. Tulin lopulta siihen tulokseen, että keskustan lähellä on paljon enemmän muuta tekemistä ja palveluita verrattuna yliopiston lähialueisiin. Pidemmät koulumatkat on siis toivottavasti sen arvoisia. Joka tapauksessa iso kiitos sosiaaliselle medialle ja sille, kuinka helppoa nykypäivänä on hoitaa tällaisetkin asiat toiselta puolelta maailmaa!

Sit niihin karnevaalibileisiin. Kuten aiemmassa postauksessa taisin jo mainita mulle tuli vähän yllätyksenä se, että karnevaalit ei todellakaan ole täällä mitkään yhden viikonlopun bileet. Karnevaalihuuma on yhtä isoa monien viikkojen, jopa kuukausien, build upia, kunnes koittaa The karnevaaliviikko - joka alkaa siis tällä viikolla! Ainakin Recifessä tää valmistautuminen ja karnevaaliharjoittelu näkyy katukulkueiden ja -bileiden eli blocojen muodossa. Blocot on yleensä ihan järjestettyjä tapahtumia, joilla on nimi, ja usein jokin tietty teema, teemaväri tms. Ihmiset kerääntyy tiettyyn paikkaan, usein jo aamulla (!!) tai aamupäivällä ja alkaa juhlia. Blocoissa näkyy ihmisiä kaikista ikäryhmistä vauvasta vaariin, ja uskallanko jopa sanoo et kaikista sosiaaliluokista.  Trumpetit, rummut,  ja oma spessu karnevaalimusiikki soi, ihmiset on pakkautuneet kiinni toisiinsa, epämääräiset mitä ihmeellisimmillä tavoilla pukeutuneet hahmot ja härpäkkeet heiluen (mitä överimpi sen parempi), ja kaikki on vaan sekaisin. Mutta hyvällä tavalla. 

Yllätyksekseni täällä Recifessä samba ei oo iso osa karnevaalijuhlintaa, toisin kuin kaikkien tuntemissa Rion karnevaaleissa. Koillis-Brasilialainen kulttuuri on tosi erilainen etelämpään verrattuna. Kyselin just asiasta Nathályalta joka sanoi, että täällä on enemmän paikallisia ja perinteisiä afrobrasilialaisia musiikki- ja tanssityylejä, kuten frevo, maracatu ja afoxé. Recifen karnevaalit on kuitenkin yhdet maan tunnetuimmista Rion ja Salvadorin rinnalla. Monet brassit sanoo, että koko maa pysähtyy karnevaalien ajaks, ja vuosi alkaa vasta karnevaalien jälkeen. Tän huomasin esimerkiksi soitellessani yliopistolle kysyäkseni pitäiskö mun mennä jo käymään siellä näyttään naamaani. Vastaus oli ettei kannata, koska oikeestaan mitään ei tapahdu ennen karnevaaleja. Sain vaan hyvät lomien- ja karnevaalientoivotukset, ja viestin siitä että asiat ehtii hoitaa myöhemminkin. Ei siis ole onneks vielä tarvinnut liikaa stressata virallisuuksista. 

Nyt seuraa kasa sekavia ja epämääräisiä karnevaali-kännykkäräpsyjä. Vaikka tää näyttää aika örvellykseltä, niin käytän mieluummin yhden Mosambikissa myös asuneen Peace Corps -kaverin termiä integroitumista kalja kädessä, hahah. When in Brazil...

Amantes da Gloria -bloco

Oon ottanut tän riippumaton onnellisuus/ruokailu/meditointi/päikkäripaikakseni, jossa vietänkin varmaan 90 prosenttia ajasta kotona. Kämppikset nauro mun riemuidiootti-reaktiolle tästä, koska vaikka paikallisille riippumatto kotona on perusjuttu, Suomitytölle se on tietty parasta ikinä! 

Näkymä mun huoneen ikkunasta

Kotitalo

Paikallinen herkku Acaí

Seuraavat pre-karnevaalibileet oli Recifen historiallisessa kaupunginosassa Olindassa, jossa iso osa oikeistakin karnevaaliblocoista järjestetään. Näihin bileisiin tosin selvisin itse vasta kolmen aikaan iltapäivällä, vieläkin ryytyneenä edellisen päivän ensimmäisistä blocoista. Kämppikset oli lähteneet jo 9 aamulla, kuten monet muutkin, joten mun päästessä paikalle kaikki  oli jo ihan loppusuoralla. Meno oli vähän sama kuin jos olisi mennyt lähellä pilkkua Suomessa baariin. Nää karnevaalibiletyksen ajankohdat on jotenkin tosi huvittavia, mutta toisaalta päivällä juhlimisessa on omat hyvät puolensa; unirytmi ei mene sekaisin ja olokin on valoisaan aikaan vähän turvallisempi.

 Paikallisen laulajan (jonka nimen tietenkin jo unohdin) keikalla

Couchsurfing-host Priscillellä oli synttärit viikonloppuna, johon oli kutsuttu 25 ihmistä. Intoo puhkuen tietty lähdin kohti synttäripaikkaa saamaan uusia kavereita...

...kunnes paikan päällä tajusin että pubi oli ihan tyhjä vaikka itsekin olin puoli tuntia myöhässä. Alko porukkaa onneks pikkuhiljaa valuun, ja suurin osa tuli noin 1,5 tuntia myöhässä hahah. Nää on niitä hetkiä, kun tuntee olonsa todella gringaks (=valkoinen/ulkomaalainen/ei-latino)

Nathályan ja Célian kanssa lähdössä Os Barba -blocoon, jonka teemana oli mikäs muukaan kuin parrat, koska miksipä ei

Yks esimerkki hämmentävistä ja övereistä karnevaalihärpäkkeistä

Amandaan tutustuin facebookin kautta kämppiä etsiessä. Meinasin aluksi muuttaa Amandan kämppään, mutta lopulta se ei sopinutkaan ihan mun tarpeisiin. Sovittiin kuitenkin, että nähdään sitten kun tuun Recifeen, koska asutaan lähellä toisiamme ja Amanda vaikutti tosi mukavalta - mikä tuli todistettua eilen! Amanda vei mua parille tanssiklubille, joista toisessa tanssittiin paikallista forróa, toisessa taas salsaa.  Eipä tullut yllätyksenä, että täällä tanssiminen on iso ja luonteva osa kulttuuria. Ilta oli hauska siitäkin huolimatta, että omassa koordinaatiossa ja rytmitajussa on vielä vähän matkaa paikallisten tasolle haha.

Karnevaalimenojen vastineeks toinen moodi on ollut aikalailla tää

Laskiaisen kunniaks päätin tehdä henkilökohtaista historiaa ja leipoo laskiaispullia! Tää on myös osa mun projektia saada kämppikset rakastuun Suomeen ja suomalaisiin herkkuihin niin, että ne tulee joskus vielä käymään Suomessa.

Ihanat Camilla ja Nathálya! Yksi hyvä asia suomalaisuudessa (miljoonan muun lisäksi) on se, että ollaan niin tuntematon pikkukansa ettei ihmisillä ole yleensä juuri ennakkoluuloja meistä. Usein saa siis itse tehdä ensivaikutelman ja edustaa Suomea just niin kuin haluaa! Tää pätee myös laskiaispulliin, kun toiset ei tiedä miltä niiden pitäis maistua, nää onnistu täydellisesti haha. :)

Loppuun vielä pakko laittaa tää kuva, joka tiivistää hyvin tuskajännityksensekaset fiilikset, kun oikeet karnevaalit lähestyy... Ei vaan, oikeesti siitä tulee hauskaa - varsinkin kun Leena tulee tänään! <3

Rio de Janeiro

Pienen säätämisen ja vaiheilun kautta päädyttiin lopulta siihen, että vietetään Maijan loppuaika Riossa. Rakastuttiin kyllä kaupunkiin heti! Koen, että Riossa ja Capetownissa on paljon samaa - ympäröivät vuoret, rannat ja rento ilmapiiri, mutta valitettavasti myös vaarallisuus ja tuloerot. Capetownissa varoiteltiin townshipeista, Riossa taas faveloista. Viihtyisä ja kaunis kaupunki kuitenkin on osittaisesta turvattomuudestaan huolimatta. Onnistuttiin heti ensimmäisenä päivänä tekeen pakolliset turistijutut eli Kristuspatsas ja Sokeritoppavuori, joten loppuaika oli mahdollista vaan kierrellä kaupungilla ja marketeilla, ottaa rennosti ja vaan fiilistellä vikoja päiviä yhdessä Maijan kanssa. 

Lapa stairs

Meidän Kristuspatsasreissussa olis expectation-reality -meemin ainesta, koska Kristus tykkäs piilotella pilvissä. Toisaalta, olihan toi aika majesteettisen näköstä kun herra ilmesty aina välillä näkyviin. Sadat turistit huusi yhteen ääneen joka kerta kun pilvet siirty pariks sekunniks pois ja mahdollisti täydellisen turreselfien (juu, me mukaan lukien).

Maija oppi reissullaan portugalia muutamia lauseita, mm. olennaisimmat está frio na Finlândia/ eikö Suomessa ole kylmä, ja jokapäiväinen vocês sao irmas/ oletteko siskoksia.

Mukaan Rion reissuun mahtu myös, eheh, meidän toinen favelakokemus. Voin jo kuvitella silmienpyörittelyn ruudun toisella puolen mutta trust me, tällekin reissulle oli hyvä syy (tai ainakin syy). Päätettiin yks ilta katsoo Tripadvisorin suosituksia hyville ja halvoille ravintoloille, ja heti ykkösenä koreili Estrelas da Babilonia, joka teki vaikutuksen hienojen maisemakuviensa takia. Kommentteja lukiessa vähän hämmennyttiin kun huomattiin, että kyseinen rafla sijaitsee favelassa. Kaikki kommentit oli kuitenkin ylistäviä ja niissä kerrottiin, ettei ole syytä olla huolissaan ympäristöstä, sillä paikalliset suhtautuvat tiukasti häiriköihin, ja ravintolan asiakkaat otetaan yhteisössä hyvin vastaan, koska paikan omistajaa kunnioitetaan. Taustatutkimuksen rohkaisemana päätettiin siis hypätä uberiin ja painella kohti Leme-favelaa ja tätä mystistä ravintolaa. Paikan päällä ihanat paikalliset auttoivat meitä kädestä pitäen löytämään vähän vaikeasti löydettävän ravintolan. Lapset pelaili futista, ihmiset kokkaili kodeissaan, musiikki soi ja ilmapiiri vaikutti lämpimältä. Rinteellä sijaitsevasta ravintolasta oli upeat näkymät Copacabanalle ja kaupunkiin, ja ruoka ja caipirinhat olivat älyttömän hyviä. Paikan päälle oli löytänyt muitakin turisteja, luultavasti myös Tripadvisorin kautta. 

Kun oli aika painella takaisin kotiin, käveltiin pitkin rinteen portaita ja tunnelma oli rauhallinen. Otettiin kuvia ympäristöstä ja fiilisteltiin iltaa, mutta just ylläolevan kuvan ottamisen jälkeen pysähdyttiin kun seinään - tyhjällä kadulla meidän edestä käveli kommandopipoinen mies heilutellen kasuaalisti asetta. Mies ei reagoinut meihin mitenkään, vaan jatkoi rauhallisesti matkaansa kohti miesporukkaa, ja jäi hengailemaan siihen. Aiemmin ravintolaa etsiessä Maija oli myös huomannut yhdessä kadunkulmassa laukun ja rahojenvaihdon, jossa oli siis luultavasti kyse huumekaupasta... 

Näistä episodeja lukuunottamatta ihmiset olivat todella ystävällisiä. Myöhemmin puhuttaessa paikallisten kanssa he sanoivat, että favelassa aseen näkeminen on hyvin tavallista, ja bisnekset pyörivät, eikä se kuitenkaan automaattisesti tarkoita akuuttia vaaraa favelassa vieraileville. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tämä oli vain yksi Rion faveloista, ja jossa paikalliset ovat tottuneet turisteihin. Riossa on kuitenkin monia alueita joihin ei missään tapauksessa olisi turvallista mennä, ja joihin uberit tai taksitkaan eivät suostu ajamaan. Reissaajan on aina tiedostettava nämä riskit ja arvioitava tilanne, ennen kun lähtee huitelemaan uusiin paikkoihin tällaisessa kaupungissa. No, eipä ole enää Tampereen Hämeenkatu ainoo paikka, jossa oon nähnyt tavallisen tallaajan ase kädessä. En mee siihen tarinaan nyt sen enempää kuin mainitsemalla, että kyseiseen tapaukseen liittyi valitettavasti rasismi ja äärioikeisto, yllätyys...

Maijan lähdettyä kohti Suomea jäin itse vielä muutamaks päiväksi nauttiin kaupungista. Oli haikeeta sanoo heipat ja tosi omituista jäädä ekaa kertaa yksin. Tilannetta auttoi kuitenkin Discovery hostel, joka oli just sellainen rento backpacker-hostelli, jossa yksin reissaavana pystyy tutustuun helposti ja luontevasti ihmisiin. Yksin matkustaessa ainakin itselleni hostellin yleisten tilojen merkitys korostuu ja vaikuttaa siihen, miten helppoa muiden reissaajien kanssa on alkaa jutteleen. Vaikka kuinka haluaisin, en koe olevani ihan sellasen maailmankansalaisen tasolla, että alkaisin änkeen itseeni muiden porukoihin toreilla ja rannoilla. Hostellit taas on siinä mielessä aika turvallista maaperää, että suomityttökin voi rohkaistua löytämään uusia kavereita.

Yllä oleva kuva on korruptionvastaisesta mielenosoituksesta Copacabanalla, johon eksyin sattumalta. Kyseinen mielenosoitus oli tosin rauhallinen ja rento, vähän kuin juhla, jossa musiikki soi ja välillä huudeltiin iskulauseita. Brasilian entisen presidentin, vasemmistopuolueen edustajan ja köyhien puolustajan Lulan oikeudenkäynti korruptiosta oli mielenosoituksesta seuraavana päivänä. Paikan päällä oli kuitenkin sekä Lulan puolella olevia, että vastustajia, mutta tästä huolimatta levottomuutta tai väkivaltaa ei näkynyt. Pikainen ja kärjistetty yhteenveto tilanteesta sen perusteella, mitä oon tähän mennessä saanut selville, ja tietämättä monimutkaisia taustoja tarkemmin: oikeiston kannattajien mielestä Lula on selkeästi syyllinen korruptioon ja ansaitsee tuomionsa. Vasemmiston kannattajat taas ovat sitä mieltä, että Lulaa vastaan ei ole sen enempää todisteita korruptiosta kuin valtaapitävää oikeistohallitustakaan vastaan, ja Lula on ns. rosvoista pienin rosvo/ better of the two evils. Uskon, että kansalaisten protestoinnilla on tärkeä paikka korruption vastustamisessa, ja tuomiot toimivat varoittavina esimerkkeinä myös hallitseville poliitikoille, vaikka koko touhu varmasti tuntuu usein tuulimyllyjä vastaan taistelulta.

Mä ja hollantilainen Rozanne. Pari kertaa tuli nähtyä myös Ipaneman legendaarinen auringonlasku, tai ainakin ihmisten määrästä pääteltiin et sen on pakko olla legendaarinen haha.

Okei, sit koitti mun itseni voittamisen hetki. Vikan päivän Riossa kruunas vaellus Pedra da Gávea -vuorelle, joka on vissiin maailman isoin rannikolla sijaitseva vuori tms. En tiedä, mutta tarpeeks korkee se oli. Hostellilla mainostettiin ohjattua vaellusta vuorelle, ja muiden reissaajien kanssa juttelun jälkeen olin kiinnostunut, mut samalla kauhusta kankeena. Kalliokiipeilyä ilman köyttä, kiipeemistä tuskasen kuumassa viidakossa, "et sä tipu kunhan muistat nojata eteenpäin ja olla katsomatta alas"... jippee. Kerroin vaelluksesta Rozannelle, joka kokeneena kalliokiipeilijänä oli tietty heti mukana. Siinä kohtaa olis kaduttanut liikaa olla lähtemättä, joten ilmoittauduttiin molemmat mukaan. 

Reissu kesti käytännössä koko päivän, nousu noin kolme tuntia ja laskeutuminen pari tuntia. Itselleni vaikeinta oli alun nousu noin 40 asteisessa metsässä. Vaikka alku olikin vielä loivaa nousua, ei mun Suomen talvesta revitty kroppa ole ihan vielä tottunut urheileen tollasissa lämpötiloissa. Meidän opas Alexis tosin sanoi, että alku on vaikea monille. Kalliokiipeilyosuus taas oli tosi hauskaa ja siitä sai loistavan adrenaliiniryöpyn. Maisemat ylhäällä oli myös uskomattomat!

 

Vaelluksen jälkeen ihasteltiin meidän rusketus... siis hiekka/muta/hikirajoja. Namnam.

Vaellus oli mahtava kokemus ja tapa nauttia Riosta vähän eri perspektiivistä. Ryhmä ja opas oli myös tosi tsemppaavia ja ihania. Ei ollut kuitenkaan kokemuksena helpoimmasta päästä, ja henkilökohtaisesti tää oli kyllä yks fyysisesti raskaimmista koettelemuksista ikinä. Muhun tosin ei kannata liikaa verrata, koska on tullut hävettävän vähän vuoria valloitettua ja voishan tota liikuntaakin aina lisätä, haha. Mutta tän retken jälkeen tuli luonnollisesti vannottua, että nyt alkaa treenaus ja vaeltaminen on parasta ikinä! Katotaan kauanko tää innostus kestää... 


Rio oli todellakin käymisen arvoinen kaupunki ja tuun mahdollisesti meneen sinne vielä uudestaankin tän vuoden aikana, jos vaan tilaisuus tulee. Karnevaalimenoa oli jo havaittavissa katubileiden eli blocojen muodossa, ja oon oppinut täällä, että brasilialaisilla on viikkojen ja jopa kuukausien pituiset pre-karnevaalit, joiden tarkoitus on ilmeisesti reenata varsinaisia nelipäiväisiä karnevaaleja varten. Mikäs siinä, harjoittelu on tärkeetä. Täällä Recifessä kämppikset on jo raahanneet mua pre-karnevaalibileisiin, ja pakko sanoo et vähän hirvittää mitä ne oikeet karnevaalit tulee oleen. Toisaalta en malta odottaa!

Väsyneenä mutta onnellisena, ja valmiina alottaan elämää uudessa kotikaupungissa!