Nyt hypätään syvempiin vesiin. Olen
jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa pohdiskelevamman tekstin siitä, mitä olen
oppinut tähän asti erilaisista ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä
Brasiliassa. Ongelma on ollut siinä, että näiden asioiden pohdiskelu
kirjallisesti vaatii aina omanlaisensa mindsetin. Opiskelujen, päivittäisen
portugalipöhinän ja sosialisoinnin lisäksi en omalla ajallani yleensä jaksa muuta kuin
käpertyä ameebana Netflixin ääreen ja pistää O.C:n (no shame) pyörimään. Toinen
syy tämän postauksen välttelemiseen on se, etten koe vielä tietäväni tästä yhteiskunnasta
ripaustakaan jäävuoren huipusta. Mutta toisaalta, tietoa tulee koko ajan lisää,
ja näiden kuukausien aikana on jo tullut opittua todella paljon. Pitäkää
kuitenkin mediakriittisyys matkassa ja muistakaa, että nämä huomiot tulevat monin
tavoin etuoikeutetulta suomalaiselta, joka elää tässä maassa vain vierailevana
tähtenä.
Karua sanoa, mutta ei tämä maa ja
yhteiskunta kaikkine ongelmineen ja sotkuineen ainakaan saa
tylsistymään. Aina riittää kysyttävää ja ihmeteltävää. En osaa edes laskea,
montako mielenosoitusta täällä on jo nyt ollut. Useimmiten mielenosoitukset liittyvät
politiikkaan, mutta toisinaan myös ihmisoikeuskysymyksiin ja epätasa-arvoon. Monet
brasilialaiset rakastavat kotimaataan, mutta pääosin ihmiset haluaisivat
muuttaa politiikkaan, eriarvoisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä
ongelmakohtia. Nyt seuraa meikäläisen sekalaista pohdintaa siitä, mitä täällä
tapahtuu karnevaalien, jalkapallon ja rantojen kulisseissa.
Eriarvoisuus
Olen jo Suomessa pyöritellyt ajatusta erilaisista sosiaalisista kuplista, joissa me jokainen elämme. Tiedättehän - tietynlainen, usein enemmän tai vähemmän samalla tavalla ajatteleva
kaveripiiri, tietyt paikat joissa vietät vapaa-aikaasi, suhteellisen
samanlaiset keskustelunaiheet. Toki näitä kuplia tulee välillä rikottua
esimerkiksi töissä, baaritiskillä tai jossain yllättäväsä arjen tilanteessa. Välillä tekee ehkä mieli ravistella omaa ajatusmaailmaa ja hakeutua tietoisesti keskustelemaan ihmisen kanssa, joka tulee hyvin erilaisesta taustasta
kuin sinä. Suomessa elämme verrattain hyvin vapaassa yhteiskunnassa, eikä meillä ole
uskonnollisia tai erityisempiä rakenteellisia rajoituksia sille, keiden kanssa
voimme viettää aikaa. Useimmiten sitä tulee kuitenkin pysyttyä mukavuusalueella ja oman kuplansa sisällä.
Valtavat tuloerot ja eriarvoisuus
Brasiliassa eivät varmaan tule kenellekään yllätyksenä. Täällä siis myös kuplia
on enemmän, ja ne ovat suljetumpia. Monet talot ja asuinalueet ovat konkreettisesti eristetty
muurein, piikkiaidoin ja ovimiehin. Monet parempituloiset eivät suostu edes
kulkemaan busseilla, koska pitävät niitä vaarallisina ja/tai, ymmärrettävästi,
julkinen liikenne on heidän mielestään surkeaa. Rikkaammat muksut laitetaan
yksityiskouluun, jossa heille muodostuu pitkälti kaltaisensa kaveripiiri jo
nuoresta iästä asti.
Aivan näiden naapurustojen vieressä saattaa sijaita favela (portugalin kielessä käytän paikallisten tavoin mieluummin sanaa yhteisö, mutta suomeksi
favela on ehkä tässä yhteydessä kuvaavampi). Faveloiden asukkaiden ylisukupolvinen köyhyys on vahvaa, ja
käytännössä kaikissa faveloissa huumeet ja rikollisuus ovat monin tavoin läsnä.
Lapset käyvät julkista koulua, jossa taso on huomattavasti huonompi kuin
yksityisissä. Jos siis käyvät koulua. Köyhyys ja tuloerot iskevät silmille
päivittäin. Joka päivä näen kodittomia (ainakin oletettavasti), ja ihmiset
pyytävät usein rahaa tai muuta apua. Yleensä saatan antaa ruokaa jos on
matkassa, tai saatan ostaa sitä, jos tiedän ohittavani matkalla kerjääjiä.
Välillä ei auta kuin katsoa ihmistä silmiin, hymyillä pahoittelevasti ja
hyväksyä se tosiasia, ettei kaikkia pysty auttamaan. Nämä ovat varmasti
aiheita, joiden kanssa moni kehittyvissä maissa matkustanut on kipuillut.
Rasismi määrittää vahvasti näitä
kahta maailmaa. Kaikissa Brasilian suurkaupungeissa on olemassa karkeasti
sanottuna tietyt alueet valkoihoisille, ja sosiaaliset ghetot
(paikallisten nimike) tummaihoisille. Luonnollisesti jaottelu on joustava,
mutta erottelu on selkeästi havaittavissa. Brasilia oli viimeinen ns.
länsimaa, jossa orjuus lopetettiin vasta vuonna 1888. Vain reilu 100 vuotta
sitten! Miettikää, kuinka vähän sukupolvia tuolle ajanjaksolle mahtuu. Ei siis
ihme, että köyhyys on vahvasti myös ihonväriin liittyvää.
Brasilian väestöstä 54 prosenttia
on tummaihoisia. Heitä ei kuitenkaan ole esillä paikallisissa telenoveloissa tai
elokuvissa. Tavarataloissa vartijat alkavat usein
seurata tummaihoisia. Heidän ohittaessaan toisen jalankulkijan kadulla, tämä saattaa tarrata laukkuunsa tavallista tiukemmin mahdollisen ryöstön varalta. 60 000
brasilialaista kuolee vuosittain väkivaltaisuuksissa. Valtaosa kuolleista on
faveloiden ja köyhempien asuinalueiden nuoria, tummaihoisia miehiä, jotka ovat
turvautuneet pikkurikollisuuteen. He ovat useimmiten väkivallan kohteena.
Tummaihoisten määrä vankiloissa on myös huomattava.
Rasismiin ja eriarvoisuuteen on pyritty
kuitenkin puuttumaan. Merkittävä konkreettinen teko on mielestäni yliopiston
pääsykokeiden helpotukset tummaihoisille tietyillä oppialoilla. Nämä
helpotukset ovat siis ikään kuin lisäpisteitä. Niitä saavat myös julkisten
koulujen oppilaat, sillä julkisten koulujen opetuksen taso ei ole yhtä
laadukasta kuin yksityiskoulujen, joihin köyhemmällä väestöllä ei
luonnollisesti ole varaa. Ihonvärin, eli sen luokitteleeko itsensä
tummaihoiseksi ja siten myös sorretussa asemassa olevaksi, saa jokainen
luokitella itse. Brasilian monimuotoisuuden vuoksi ihonvärejä on kaikissa
mahdollisissa sävyissä, joten tämä itseluokittelun sääntö on välttämätön. Olen keskustellut
näistä helpotuspaikoista eri ihmisten kanssa, ja valtaosa omasta
kaveripiiristäni pitää asiaa hyvänä. Ideaalitilanne toki olisi, ettei
helpotuksia tarvittaisi. Olennaista on kuitenkin se, että niin kauan kuin eriarvoisuus loistaa näin räikeästi, on eri alueilta, sosiaaliluokista ja
taustoista tulevien nuorten pääsy korkeakoulutukseen todella tärkeää. Iso osa proffista ja opiskelijoista ovat nimittäin pitkään olleet valkoisia, koska tummaihoisilla ei
ole käytännössä ollut mahdollisuuksia päästä yliopistoon. Näin myös akateeminen keskustelu rasismista ja
eriarvoisuudesta on ollut pääosin valkoisten aluetta ja siten jännittynyttä. Nyt
tilanne on toivottavasti muuttumassa. Ainakin omilla luennoillani hyvin
monipuolisesti opiskelijoita erilaisista taustoista, ja osa on kertonut niistä hyvin avoimesti.
Toivon, että koulutuksen aito mahdollistaminen
monipuolisemmin eri sosiaaliluokista tuleville vaikuttaisi kehityksen jakautumiseen tasaisemmin. Tämä voisi myös olla osaltaan murtamassa tämän
yhteiskunnan kuplia, ja siten edesauttaa solidaarisuutta ihmisten välillä. Moni
nimittäin tuntuu täällä elävän omassa etuoikeutetussa kuplassaan lähinnä siksi, ettei
ole ikinä edes keskustellut kenenkään kanssa, jonka paikka yhteiskunnassa on
monin tavoin haastavampi. Yliopisto tuntuukin olevan monille se paikka, jossa
ensimmäistä kertaa tapaa ihmisiä, jotka tulevat hyvin erilaisista taustoista.
Näin toki on Suomessakin, mutta voin vaan kuvitella, kuinka silmiä avaavaa
monelle brasilialaiselle on kuulla esimerkiksi viereisessä naapurustossa sijaitsevasta täysin toisenlaisesta todellisuudesta, josta he eivät ole ikinä olleet kunnolla
tietoisia.
Maaliskuussa maa koki
suru-uutisen, kun ihmisoikeusaktivisti ja Rio de Janeiron paikallispoliitikko Marielle
Franco murhattiin. Marielle oli tunnettu hahmo taistellessaan
seksuaalivähemmistöjen, naisten ja faveloiden asukkaiden ihmisoikeuksien sekä paikallisen ”black lives matter” -kampanjoinnin puolesta. Hän kritisoi myös
vahvasti poliisin toimintaa, erityisesti rajuja aseellisia hyökkäyksiä
faveloihin. Brasilian huumepolitiikka on tiukka, ja poliisilla on omat
erikoisjoukkonsa huumeidenvastaista sotaa varten. Tämä sota vaikuttaa
faveloissa asuvien paikallisten elämään, ja monet sivulliset saavat surmansa
hyökkäyksissä. Mariellen kuolemasta puhutaan kuitenkin murhana. Tapahtuman
jälkeen mielenosoituksia oli ympäri Brasiliaa, joissa vaadittiin
murhatutkintaa. Mariellen kuolema on todella synkkä tapahtuma itsessään, mutta myös laajemmin sananvapauden ja demokratian
näkökulmasta. Monet epäilevät syylliseksi nimittäin poliisia ja/tai Mariellea vastustavia
poliitikkoja. Marielle kuului seksuaalivähemmistöön, oli tummaihoinen, ja
taisteli monien aatteiden puolesta, jotka perinteisesti eivät ole saaneet tilaa
maan politiikassa.
"Marielle on läsnä"
Tästä päästään aasinsillalla
siirtymään seuraavaan aiheeseen…
Poliittinen tilanne
Politiikka on aihe, joka
on läsnä jokapäiväisissä keskusteluissa. Kokonaistilanteesta tuntuu kuitenkin
olevan mahdoton saada selkoa, varsinkin ulkomaalaisena. Jokaisella on oma
totuutensa tilanteesta, ja kansa tuntuu olevan jakautunut vahvasti kahtia. Olen
jo aiemmin blogissa sivunnut työväenpuolueen edustajan, monien rakastaman ex-presidentti
Lulan korruptiosyytteitä, ja mielenosoituksia joita täällä on ollut puolesta ja
vastaan. Tilanne eteni viime viikolla siihen pisteeseen, että Lula tuomittiin
12 vuodeksi vankeuteen. Protesteja oli joka paikassa, kaduilta kuului huutoja
ja koko maa tuntui pysähtyvän, kun Lula lopulta ilmoittautui vangittavaksi.
Jippijei, korruptiota vastaan
taistellaan ja yksi ahne sika on saatu kärsimään ansaitsemaansa tuomiota. Vai
onko? Tilanne ei todellakaan ole aivan niin yksinkertainen. Lulan
taustajoukoissa on edelleen valtava määrä brasilialaisia, ja heihin kuuluu myös
iso osa ystävistäni täällä (mikä varmasti on vaikuttanut omiin näkemyksiini
tilanteesta). Keskustelua käydään siitä,
ovatko Lulan tuomitsemisen taustalla poliittiset syyt. Tuomion tullessa nyt
Lula ei nimittäin pysty asettumaan ehdolle tänä vuonna järjestettäviin
presidentinvaaleihin. Vastapuolen huolena nimittäin on aiheellisesti myös se, että Lula olisi voinut hyvin voittaa vaalit valtavan suosionsa vuoksi,
korruptiosyytteistä huolimatta.
Kysymyksiä on edelleen ilmassa siitä, onko
Lulan korruptoituneisuutta ikinä todistettu täysin. Vaikka olisi, moni Lulan
kannattaja näkee kaikki poliitikot enemmän tai vähemmän korruptoituneina, ja
Lulan vastustajat tekopyhinä kohdistaessaan syytökset ainoastaan
työväenpuolueen edustajiin. Lulan kollega, työväenpuolueen Dilma Rousseff
nimittäin kaksi vuotta sitten irtisanottiin presidentin pestistään virkasyytteen
vuoksi. Tämä virkasyyte tuli kuitenkin asiasta, joka joidenkin lähteiden mukaan
on ollut yleinen käytäntö myös aikaisemmilla hallituksilla. Tuon sotkun
yksityiskohtiin en ole kuitenkaan tarkemmin perehtynyt, sillä valitettavasti ajankohtaisessakin
tilanteessa riittää tarpeeksi ihmeteltävää.
"Ulos vallankaappaajat"
"Ulos Temer" (nykyinen presidentti)
"Lula vapaaksi"
"Lulan baari" haha
Korruptio on syvällä Brasilian
poliittisessa koneistossa, ja kyynisesti ajateltuna on luultavasti mahdotonta
päästä korkeimpiin poliittisiin asemiin asti ilman siihen sekaantumista. Sama pätee mielestäni myös moniin muihin vahvasti korruptoituneisiin
maihin. Jotain omituista nykytilanteessa kuitenkin on. Ex-presidentti saa historiallisesti vankeustuomion korruptiosta. Sattumoisin syytettyjen
paikalla olevat Lula ja Rousseff ovat myös samalla ensimmäiset
vasemmistolaiset presidentit vuosikymmeniin, eikä heidän tilanteensa tällä
hetkellä näytä hyvältä. Miksi juuri nyt, ja miksi vain he?
Valtaa pitää tällä hetkellä oikeistolainen Temer, jonka
kannatus tuntuu olevan todella heikkoa. Monet brasilialaiset odottavat kauhulla
presidentinvaaleja, koska hyviä ehdokkaita ei tunnu löytyvän. Nousussa on esimerkiksi populisti Bolsonaro, joka on saanut maineen paikallisena Trumpina. Sanomattakin
on siis selvää, että monet ovat ahdistuneita poliittisesta tilanteesta. Lula on
tuonut monelle toivoa, presidenttikausiensa aikana hän perusti monia
menestyneitä sosiaalisia ohjelmia, köyhyydessä elävien osuus väheni
merkittävästi ja Brasilian talous koheni. Tosin tuohon aikaan Lulalla oli myös
tuuria hyvän taloudellisen tilanteen vuoksi, joka ei luonnollisesti ollut vain
hänen ansiotaan.
Niin kaunis ja houkutteleva kuin
tarina Lulasta kaatuneena marttyyrinä ja Robin Hoodina olisikin, en halua olla
ihan niin naiivi. Uskon, että Lula on kierrellyt totuutta, tehnyt kyseenalaisia
tekoja ja tehnyt osansa korruptoituneen koneiston ylläpitämiseksi. Hän ei ole
pyhimys, mutta hän tuntuu tehneen paljon hyvää saadakseen tätä maata eteenpäin
ja taistellakseen kykyjensä mukaan eriarvoisuutta vastaan enemmän, kuin kukaan
muu vallanpitäjä Brasiliassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että korruptiota
vastaan on taisteltava, ja on hienoa, jos Brasiliassa ollaan etsimässä keinoja
puuttua siihen valtakunnallisella tasolla. Olen kuitenkin huolissani siitä,
onko tämä korruptioon puuttuminen näennäistä ja puolueellista. Jos näin on, tilanne
on todella huolestuttava Brasilian demokratian kannalta, joka on maassa vielä
hakemassa muotoaan.
Osaltaan eriarvoisuutta vastaan ja paremman elämän mahdollistamisen puolesta on taistelemassa myös Grupo Ruas e Pracas -järjestö, jossa pääsin vihdoin aloittamaan vapaaehtoistyöntekijänä tällä viikolla. Ensi lukukauden ajan tulen työskentelemään järjestössä täysipäiväisenä harjoittelijana, mutta toistaiseksi olen toiminnassa mukana sen mukaan miten luentojen ohella pääsen. Ensimmäisen päivän perusteella positiivinen mielikuva järjestöstä on ainakin pysynyt. Työtä tehdään katulasten ja -nuorten kanssa, mutta yhtä lailla ennataehkäisevästi lähialueen faveloissa asuvien ja sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa. Tavoitteina on mm. tarjota nuorille erilaisia työpajoja, harrastustoimintaa ja vaihtoehtoja vapaa-ajalle, sillä rikollisuuteen ja huumeisiin ajautuminen on hyvin tavallinen tie faveloiden nuorille. Katulasten ja -nuorten kohdalla toimintamuodot ovat osin erilaisia heidän elämäntilanteensa erityisyyden vuoksi, mutta osa järjestön aktiviteeteista ovat avoimia kaikille lapsille ja nuorille taustasta riippumatta. Järjestö työskentelee myös haavoittuvassa asemassa olevien perheiden kanssa.
Lasten, nuorten ja kaupungin päättäjien kuukausittainen työpaja, jonka tarkoitus on tarjota sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja nuorille kanava tuoda ajatuksiaan ja näkökulmiaan päättäjien tietoon.
Loppuun vielä kevennyksenä kissakuva lievittämään tätä maailmantuskaa. Palataan myöhemmin toivottavasti vähän kevyemmissä merkeissä!